Olisi ollut se, ettei olisi syksyllä 1940 tehnyt Saksan kanssa kauttakulkusopimusta. Mutta se olisi suurella todennäköisyydellä johtanut siihen, että Suomi olisi liitetty Neuvostoliittoon.
Molotovhan halusi marraskuussa 1940 saksalaiset kauttakulkujoukot ensin pois Suomesta ja Suomelle sitten saman mittakaavan ratkaisun kuin Baltian maille. Hitler vastasi ettei Suomea vastaan saa tulla sotaa.
Suomen vaihtoehdoksi on usein tarjottu, että olisi pitänyt jäädä vanhalle rajalle 1941. Ei se mitään olisi auttanut.
Neuvostoliitolle Suomi oli vihollinen niin kauan kun Suomessa oli saksalaisia joukkoja.
Mutta ilman saksalaisia joukkoja Suomi suurella todennäköisyydellä olisi sovjetisoitu.
Jatkosodan tuhot oli mitättömiä verrattuna siihen mitä tuhoja sovjetisointi Suomelle olisi aiheuttanut.
Jatkosota todella kannatti käydä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Puolueettomuutta on myös tarjottu vaihtoehdoksi. Mutta Stalinhan sanoi, ettei Suomi voi suurvaltojen välisessä sodassa olla puolueeton vaikka haluaisikin.
Suurvalta tulee Suomen alueelle Suomelta lupaa kysymättä.
Sovjetisointi olisi aiheuttanut miljoonan suomalaisen paon länteen ja viemisen keskitysleireille Siperiaaan.
Tilalle Suomeen olisi tuotu pari miljoonaa venäläistä.
Jatkosodalla tämä kauheus estettiin.