Tunnettu vasemmistolaisvaikuttaja tuomittiin taas.

Veli Matti Huohvanainen tunnetaan Vasemmistopiireistä. Hän on yksi niistä johtohahmoista, jotka ovat ylläpitäneet vasemmistolaista väkivallan voimaa. Vankilasta vapauduttaan hän saanee Vasemmistoliitossa kunniapolitiikon statuksen. On myös liikkeellä huhuja, että hän pyrkisi tulevaisuudessa presidentiksi.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

No se oli enemmän kuin odotettavissa.

Äänestä

Ilomantsissa on maan väkivaltaisin ja mielisairain väestö.

Äänestä

Vasemmistolaiset ovat aina taistelleet vääryyttä vastaa, tarvittaessa jopa väkivsltaisen vallankumouksen avulla.
He ovat aina halunnert perustaa oman riistovapaan kansantasavallan, kuten Suomeenkin 1918.

Joskus se on onnistunutkin, mutta kansa on jakautunut demokraattisiin voimiin ja porvarillisiin riistäjien alistamiin , kuten
-Saksan demokraattinen kansantasavalta- Saksan liittotasavalta.
-Korean demokraattinen kansantasavalta- Korean tasavalta
- Kongon kansantasavalta-Kongon tasavalta jne.

Äänestä
  • Miksei ole menneet johonkin riistovapaaseen maahan kuten Venäjälle tai Kiinaan:)

    Äänestä

  • Liian vaikeaselkoista parodiaa.

    Äänestä

Missä tämä on ollut "tunnettu vaikuttaja"? Vankilassa?

Äänestä
  • En tiedä, mutta vuonna 1918 SDP Punakaartinsa kanssa taisteli rotanhäntäkiväärein ihmisyyden ja rauhan puolesta kaikkia taantumusvoimia vastaan, aloittaen yksittäiset esitaistelut, kuten kirkkoherran kielestänsä naulaamisen alttariin jne., jo marraskuun 1917 vaalien tuloksen jälkeen.

    Nyt SDP taistelee apteekkarien ansiotason pienentämiseksi Forssassa 1903 tehdyn päätöksen mukaisesti.

    Äänestä

Nimi kuulostaa kyllä normaalille persulle. Olisiko Anon kavereita?

Äänestä

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006500811.html

Kyse on siis ammattirikollisesta eikä mistään vasemmistovaikuttajasta. Linkkiä tietoon siitä että tuolla olisi mitään tekemistä politiikan kanssa tai aloittaja valehtelee.

Äänestä
  • Kai ne jonkinlaisia ammattirikollisia oli nekin demarit, jotka kiusasivat, raiskasivat, ampuivat , kiduttivat ja murhasivat jo syksyllä 1917 ns. parempiosaisia sekä pappeja, koska kansa äänesti väärin ja SDP ei saanutkaan enää enemmistöä eduskuntaan.

    Linkkejä en kaipaa, riittää kun katson sukualbumia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kai ne jonkinlaisia ammattirikollisia oli nekin demarit, jotka kiusasivat, raiskasivat, ampuivat , kiduttivat ja murhasivat jo syksyllä 1917 ns. parempiosaisia sekä pappeja, koska kansa äänesti väärin ja SDP ei saanutkaan enää enemmistöä eduskuntaan.

    Linkkejä en kaipaa, riittää kun katson sukualbumia.

    Jos väitetään niin sitten pitää myös osoittaa väite todeksi. Muuten aloitus on valeuutinen siltä osin kun liitetään ammattirikollinen vasemmistolaisuuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kai ne jonkinlaisia ammattirikollisia oli nekin demarit, jotka kiusasivat, raiskasivat, ampuivat , kiduttivat ja murhasivat jo syksyllä 1917 ns. parempiosaisia sekä pappeja, koska kansa äänesti väärin ja SDP ei saanutkaan enää enemmistöä eduskuntaan.

    Linkkejä en kaipaa, riittää kun katson sukualbumia.

    SDP:n, Vihreiden, Vasemmistoliiton ja muiden epämääräisten puolueiden jäsenyys on jo sinänsä vahva viite rikollisen ja ainakin kyseenalaisen elämäntavan suosimiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    SDP:n, Vihreiden, Vasemmistoliiton ja muiden epämääräisten puolueiden jäsenyys on jo sinänsä vahva viite rikollisen ja ainakin kyseenalaisen elämäntavan suosimiseen.

    Näinhän se menee. Ei normaali ihmisen elämäntyyliin kuulu jatkuvaa yrittämistä puuttua toisten elämään.
    Jos naapuri ostaa uuden auton niin vain demarin mieleen tulee rimpauttaa verottajalle ja ihmetellä, että millä rahalla se sen osti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Veli Matti Huohvanainen tunnetaan Vasemmistopiireistä. Hän on yksi niistä johtohahmoista, jotka ovat ylläpitäneet vasemmistolaista väkivallan voimaa. Vankilasta vapauduttaan hän saanee Vasemmistoliitossa kunniapolitiikon statuksen. On myös liikkeellä huhuja, että hän pyrkisi tulevaisuudessa presidentiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu