Sipilä ei ole erityisen hyvin menestynyt liikemies

siinä mielessä, että hän olisi taidoillaan onnistunut nostamaan yritystensä kannattavuutta ja tuloksentekokykyä. Sipilä loi pääasiallisen oamaisuutensa myymällä itselleen hankkimansa yrityksen amerikkalaiselle yritykselle vastoin myydyn yrityksen perustajan tahtoa. Sipilälle tuli onnenkantamoinen yrityskaupasta. Sittemmin yrityksen toiminta hiipui kokonaan. Myöhemmin Sipilän yritykset tekivät lähinnä tappioita. Sipilän taitavuusyritysjohtajana on enemmän myytti. Jos menestyksen kriteerinä on haistaa tilaisuus yrityksen kokonaan myymiselle, niin toki sekin on taitolaji. Jälkikäteen Nokian Elopiakin voi pitää menestyneenä johtajana, kun hän myi Nokian puhelinliiketoiminnan hyvästä hinnasta Microsoftille. Tosin myymällä sen esim. 5 vuotta aiemmin, olisi voinut saada kymmenkertaisen hinnan. Yleensä kai hyvänä yritysjohtajana pidetään sellaista, joka saa yrtiyksensä kukoistamaan. Sipilän ja Elopin kohdalla siitä ei ole kyse.

Kyllä Sipilä on kepulainen. Hänen talouspolitiikkansa oli aluepainotteista ja hyvävelivetoista. Ei Sipilä näitä biotalouspuheita ottanut esille suurena taloudellisena menestystarinana, vaan näkökulma oli kepulainen. Mikä hyödyttää kepualueiden taloutta, niistä naruista vedetään. Samoin näissä kikytalkoissa kaikki kepulaiset perinnetahot jätettiin talkoiden ulkopuolelle. Päivastoin heille ohjattiin siinäkin tilanteessa vain lisää tukia. Sitä Sipilä ei tajunnut, että maakunnissa on myös paljon sellaisia Kepua äänestäneitä, joihin kiky, lomarahojen leikkaus ja muut leikkaukset kasaantuivat. He sitten kostivat vaaleissa Kepulle ja rankasti.

Mutta Sipilä on sankari. Tyhmyyttään hän onnistui halvaannutaan Kepun jokseenkin täysin, ehkä lopullisesti.
880
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei Sipilä ole kepulainen sanan varsinaisessa merkityksessä vaan markkinaliberaali joka onnistui tervehdyttämään maan talouden.
Edeltäjänsä Stubbin hallituksen loppuaikoina meno oli kuin hollituvassa.

Äänestä

Toista on Riku Aalto, joka nostaa joka vuosi Kojamon kautta asumistukia miljoonai.

Äänestä

Kepulaiste liilemiesten taidot mitataan siinä kuinka hyvin hän haalii tukia yhteiskunnalta

Äänestä

Kysymyshän onkin siitä mihin vertaa liikemiehenä. Esimerkiksi sinuun verrattuna tuhannen kertaa parempi liikemies ja miljonääri.

Miljonäärejäkin on monenlaisia, on köyhiä miljonäärejä 1..2 miljoonaa euroa ja sitten on miljardöörejä sekä siltä väliltä.

Äänestä

Sipilän ja sukulaustensa kuolema on parasta herkkua kaikille Suomessa.

Äänestä
  • Sairas rupupaska taas määkii...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sairas rupupaska taas määkii...

    Sipilät on kyllä helppo tunnistaa, ne kun on kaikki saman näköisiä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MieIipidepankki kirjoitti:

siinä mielessä, että hän olisi taidoillaan onnistunut nostamaan yritystensä kannattavuutta ja tuloksentekokykyä. Sipilä loi pääasiallisen oamaisuutensa myymällä itselleen hankkimansa yrityksen amerikkalaiselle yritykselle vastoin myydyn yrityksen perustajan tahtoa. Sipilälle tuli onnenkantamoinen yrityskaupasta. Sittemmin yrityksen toiminta hiipui kokonaan. Myöhemmin Sipilän yritykset tekivät lähinnä tappioita. Sipilän taitavuusyritysjohtajana on enemmän myytti. Jos menestyksen kriteerinä on haistaa tilaisuus yrityksen kokonaan myymiselle, niin toki sekin on taitolaji. Jälkikäteen Nokian Elopiakin voi pitää menestyneenä johtajana, kun hän myi Nokian puhelinliiketoiminnan hyvästä hinnasta Microsoftille. Tosin myymällä sen esim. 5 vuotta aiemmin, olisi voinut saada kymmenkertaisen hinnan. Yleensä kai hyvänä yritysjohtajana pidetään sellaista, joka saa yrtiyksensä kukoistamaan. Sipilän ja Elopin kohdalla siitä ei ole kyse.

Kyllä Sipilä on kepulainen. Hänen talouspolitiikkansa oli aluepainotteista ja hyvävelivetoista. Ei Sipilä näitä biotalouspuheita ottanut esille suurena taloudellisena menestystarinana, vaan näkökulma oli kepulainen. Mikä hyödyttää kepualueiden taloutta, niistä naruista vedetään. Samoin näissä kikytalkoissa kaikki kepulaiset perinnetahot jätettiin talkoiden ulkopuolelle. Päivastoin heille ohjattiin siinäkin tilanteessa vain lisää tukia. Sitä Sipilä ei tajunnut, että maakunnissa on myös paljon sellaisia Kepua äänestäneitä, joihin kiky, lomarahojen leikkaus ja muut leikkaukset kasaantuivat. He sitten kostivat vaaleissa Kepulle ja rankasti.

Mutta Sipilä on sankari. Tyhmyyttään hän onnistui halvaannutaan Kepun jokseenkin täysin, ehkä lopullisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu