"Avoin kirje kokonaisuudessaan:
50 tutkijaa ja asiantuntijaa: Koronaviruksen tukahduttaminen on mahdollista – ja se pitää tehdä nyt
”Tämän kirjeen allekirjoittajat edustavat yksinomaan itseään. Allekirjoitus on heidän omansa yksityishenkilönä ja tiedeyhteisön edustajana. Allekirjoitus ei edusta heidän työnantajansa, tutkimusyhteisönsä tai työyhteisönsä kantaa. Allekirjoitusta ei tule pitää allekirjoittajan työnantajan tai hänen yhteisönsä näkökulmana koronaviruskriisin hoitamiseen.
Suomessa koronaepidemian tilanne on tällä hetkellä hyvä. Suomalaisten vastuullinen käyttäytyminen ja sen tueksi ajoissa käynnistetyt rajoitukset ovat toistaiseksi estäneet terveydenhuollon ylikuormittumisen ja jopa tuhannet kuolonuhrit.
Olemme nyt saavuttaneet epidemiassa tienhaaran. Reittivalintamme määrittää tulevaisuutemme vuosiksi eteenpäin. Valittavana on linja hillitystä hidastamisesta tai toinen linja tukahduttamisesta.
Me allekirjoittaneet haluamme rohkaista valtioneuvostoa päättäväisiin toimiin epidemian tukahduttamiseksi. Viruksen tukahduttaminen on sekä kansanterveyden että talouden kannalta ylivoimaisesti paras vaihtoehto, ja hallituksen tulisi omaksua se viipymättä. Tukahduttamisstrategiasta on tarjolla sekä tieteellistä tutkimustietoa että käytännön kokemuksia muista maista. Tätä tietoa ja kokemusta ei saa sivuuttaa.
Epidemian tukahduttaminen on mahdollista: koronaviruksen aiheuttama tautiepidemia on onnistuneesti pysäytetty muissakin maissa, ja uudet tapaukset on pidetty kurissa. Esimerkiksi Taiwan, Uusi-Seelanti, Australia, Hong Kong, Itävalta, Kreikka ja Islanti ovat ottaneet käyttöön tukahduttamisen strategian, sen sijaan että ne yrittäisivät hidastaa epidemiaa."

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ennustaminen on vaikeaa - erityisesti tulevaisuuden ennustaminen. Viruksestakin löytyy lähes joka päivä uusia ominaisuuksia