Jääkausi tulossa

Lapissa on lunta enemmän kuin koskaan ennen tähän aikaan ja Etelä-Suomeenkin ennustetaan lumisateita.

Näin jääkausi alkaa. Kun lumet ei sula kesällä alkaa muodostua jäätiköitä.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

1980-luvun alussa tähän aikaan oli vielä jopa 30 asteen helteitä. Sitten ilmasto alkoi viiletä.

Äänestä
  • 1984 oli toukokuun puolivälissä 30 asteen helle. Asvalttikin alkoi sulaa valtavassa porotuksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    1984 oli toukokuun puolivälissä 30 asteen helle. Asvalttikin alkoi sulaa valtavassa porotuksessa.

    Muistan tuon kevään - 84. Helle alkoi jo ennen pääsiäistä huhtikuussa. Vappuna Oulun korkeudella ihmiset shortseissa kävelyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muistan tuon kevään - 84. Helle alkoi jo ennen pääsiäistä huhtikuussa. Vappuna Oulun korkeudella ihmiset shortseissa kävelyllä.

    Oikein kuuma tulee niin ei ole edes shortseja jalassa.

    Äänestä

Siitä se alkaa. Tänä kesänä ei lumet tosiaan sieltä ehdi sulaa. Tulee niin surkea kesä ettei mies muistiin. Pakkasyöt jatkuvat juhannukseen ja senkin jälkeen on kylmää ja sataa lunta tai vettä.
Nyt kun ilmaston lämpeneminenki on pysäytetty niin ei mitään toivoa "kesästä".

Äänestä

Aurinkokin tuntuu viilenneen.

Äänestä

Viime vuonna auringonpilkkuja ei ollut välillä ollenkaan ja samaa ennustetaan tälle vuodelle.

Auringon säteilyteho alenee merkittävästi ja maan ilmakehä viilenee.

Äänestä

Näin persu ymmärtää ilmastonmuutoksen..... Näkee vain puun, muttei metsää. Surullista :(

Äänestä
  • Kaikki jotka ajattelevat eritavoin kuin sinä ei välttämättä ole persuja.
    Säälittävää tämä joidenkin persupelko. Ilmeisesti he ovat puolueena niin menestyviä että se pelottaa tosissaan vasenta laitaa joiden kannatus vain hiipuu.

    Äänestä

  • Entäpä jos ilmasto muuttuu punavihreitten moraalittomuuden takia, ja kuten on tunnettua, te itse ette parannusta tee, ettekä Raamattua avaa.

    Äänestä

Lahkeessa sitä itseään noin 3,47328999912 kg. No ihan mukavasti. Että silleen.
Iltalehti

Äänestä

Viime jääkauden päättymisestä on kulunut noin 12 000 vuotta ja yleensä interklasiaalit kestävät 15-17 000 vuotta joten tuskin uusi jääkausi vielä alkaa. Sen sijaan 3 000 vuoden kuluttua tilanne voi ollakkin jo toinen.

Äänestä

Etelässä yhtä paljon jos ei olis tullut vetenä taivaalta.

Äänestä

Auringon säteilyteho pienenee kuten yllä kerrottu. Maapallon lämpötila nousee syystä tai toisesta. Sitten päälle se että jos pohjoisnavalla on lämmin on Suomessa kylmä. Jos vaikka Oulussa on kuuma kesäpäivä on todennäköisempää että pohjoisnavalla on kylmä.

Äänestä

Ilmasto ei ole mitenkään lämmennyt, täällä etelä Suomessakin toppatakki ja tumput kädessä. Jatkuvasti kylmä viima puhaltaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Lapissa on lunta enemmän kuin koskaan ennen tähän aikaan ja Etelä-Suomeenkin ennustetaan lumisateita.

Näin jääkausi alkaa. Kun lumet ei sula kesällä alkaa muodostua jäätiköitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu