Marinin hallitus pitää korvata hätätilahallituksella

Marinin hallitus pitää korvata hätätilahallituksella, joka koostuu todellisista asiantuntijoista. Hallitus on tehnyt jatkuvasti suurta vahinkoa eduskuntavaaleista lähtien – sama hallitushan tuo on käytännössä ollut. Alusta osaamaton ministerien omia agendoita ajava hallitus on näyttänyt se, että siitä ei ole johtamaan Suomea. Marin näytti osaamattomuutensa ja kokemattomuutensa, kun hän otti Rinteen asiantuntijoilta moitteita saaneet hallitusohjelman ja budjetin sellaisinaan käyttöön. Paateron ja Rinteen pelastaminen oli myös karmea moka Haaviston hyysäilystä puhumattakaan.

Nyt sitten koronan hoito on mennyt täysin ala-arvoisesti. Aluksi THL:n ”asiantuntijoita” uskoen Marin antoi taudin levitä Suomen joka kolkkaan täysin vapaasti maahantulijoiden ja hiihtolomalaisten mukana. Koronatoimet olisi pitänyt aloittaa jo tammikuussa, kun tuli ensimmäiset epäilyt taudin Suomeen tulosta. Karanteenit ja matkustusrajoitukset olisi pitänyt ottaa tehokkaasti käyttöön, mutta Marin ei välittänyt mitään opposition vaatimuksista. Vasta presidentti Niinistön puuttuminen asiaan sai Marinin toimimaan. Koronatoimet aloitettiin ja tilanne näytti hyvältä, mutta pian alkoivat puheet rajoitusten lieventämisestä ja Marin nollasi hyvin aloitetut toimet. Nyt me odotamme, että kuinka hyvin kouluihin palaavat koululaiset levittävät tautia muihin koululaisiin ja koulujen henkilökuntiin sekä aloittavat näin uusia tautiketjuja.

Suomi pitää pelastaa ja tällä hetkellä ainoa keino on potkaista Marin hallituksineen ulos ja laittaa tilalle todellisista asiantuntijoista koostuva virkamieshallitus, jonka ulkopuolelle jätetään kaikki Marinin porukoineen käyttämät ”asiantuntijat”. Myös THL:n ja STM:n henkilökunnat pitää perata.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu