Pitää ostaa tämä kirja Törni oli syntynyt sotilaaksi.
Törnimannerheimin ristin ritari
Anonyymi
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuka oli tämä Törnimannerheim ja miksi hänellä oli oma ritariristi. Aikas jännä nimi kuitenkin.
Kuten kuvasta näkyy Lauri Törnin on päättäväinen,hän oli oikea sotilas ei pelännyt mitään.
Lykkäät pötyä
Taidat lytätä pötyä, Törni ei ollut niitä pakoon juoksijoita eikä ryöstänyt pankkejä.
Törni oli tosiaan syntynyt sotilaaksi. Missään muussa ammatissa psykopaatti ei voi laillisesti toteuttaa itseään. Törnin onni oli elää Suomen sotavuodet mutta sekään ei riittänyt. Täytyi saada lisää. Usa on tunnetusti hyvä järjestämään töitä hänen kaltaisilleen ja Törni löysikin täyttymyksensä Vietnamissa -65. Itse en löydä Törnistä ihailun aihetta mutta jos joku löytää, se passaa mulle.
Törnistä tehtiin sankari vasta kuoleman jälkeen.
Asiaan vaikutti amerikkalainen elokuva ja Törnistä laaditut ihailevat elämäkerrat.
Suomalaisittain hän oli urhoollinen rintamaupseeri ja Mannerheim-ristin ritari.
Mainetta mustasi SS-touhut ja osuus vastarintaliikkeessä.
Siinä totuus.