Kommunismi ja kommunistiset valtiot ovat kunnostautuneet joukkomurhien toimeenpanossa vuodesta 1918 viime aikoihin.
Palstan stallarit eivät lakkaa niitä ylistämästä.
Varsinainen aloitus oli bolsevikkikapina Venäjällä 1917 seurauksineen. Miljoonat menettivät henkensä. Joukossa oli myös tuhansia suomalaisia punikkeja.
Silti stallarit ylistävät NL:a ja Stalinia maailman pelastajina.
Palstan stallarit eivät lakkaa niitä ylistämästä.
Varsinainen aloitus oli bolsevikkikapina Venäjällä 1917 seurauksineen. Miljoonat menettivät henkensä. Joukossa oli myös tuhansia suomalaisia punikkeja.
Silti stallarit ylistävät NL:a ja Stalinia maailman pelastajina.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Minä tunnen yhden kommunisti kirvesmiehen, se ei ainkaan ole tappanut ketään. Eukkoaan joskus nuorempan vähän oli puristellut. Liekkö sitten aatteen palossa vai miten, itse väitti juopumusta syyksi.
Kommunisteissa on joitain oikeita työläisiäkin.
Palstan stallarit eivät ole elinaikanaan ehtineet muuhun kuin Stalinin ja NL:n rikosten ihailuun.
Oho? Yksi murhanhimoton kommunisti? Luulenpa, että oli oikeasti revisionisti ehikä ollut omaksunut kunnolla aatetta!
Vuonna 1918 punikit toimeenpanivat kymmenkunta joukkomurhaa.
Noin 10 000 pakeni Venäjälle, missä kohtasivat loppunsa ihailemansa Stalinin puhdistuksissa.
Paljon on aatetten ja uskontojen nimissä lahdattu ihmisiä. Ennen sodat olivat kunikaitten ja aatelisten eräänlaisia liiketoimia. Missä niissä lie kuollut enepi ,noin historian valossa. Mitä se Sallari oikein tarkoittaa tarkaan ottaen, en tunne ketään semmoiseksi julistautnutta.
Kymmenkunta joukkomurhaa...
Niitä mitenkään vähättelemättä, kuinka monta vastaavaa valkoiset tekivät. Paikkakuntia näin muistinvaraisesti lueteltuina: Jämsä, Harmoinen, Joensuun Siilainen, Viipuri, Hamina, Lahden Hennala, Hollola, Hämeenlinna, Tampere, Jokioinen, Forssa, Märynnummi, Nurmijärven Perttula, Västankvarn...
Vuoden 1918 sodan punaiset uhrit voidaan jakaa neljään kategoriaan.
1. Taisteluissa kuolleet, paikkoja mm. Tampere, Länkipohja, Viipuri.
2. Murhatut. Tähän voidaan laskea sellaiset, jotka surmattiin henkilökohtaisten vaikuttimien takia tai laittomissa kenttätuomioistuimissa, joiden pöytäkirjat lisäksi tuhottiin. Paikkoja mm. Joensuun Siilainen, Varkauden Huruslahti, Hollola ja Lahden Hennala.
3. Teloitetut. Tähän kategoriaan luetaan kaikki valtiorikostuomioistuimien päätöksellä kuolemantuomion saaneet ja sen perusteella teloitetut. Nämä alkoivat vasta kesäkuun alussa, pöytäkirjat ovat lähes kokonaan säilyneet. Paikkoja erityisesti Helsingin vankileiri, Santahamina ja Suomenlinna.
4. Vankileireillä kuolleet. Paikkoja Tammisaari, Hämeenlinna, Riihimäki, Viipuri.
Valkoisten uhrien kategoriat jakautuvat lähinnä kahteen.
1. Taisteluissa kuolleet.
2. Murhatut.
Tämä jako siksi, että punaisten valta ei vallankumousoikeuksineenkaan päässyt sellaiseen juridisesti perusteltuun asemaan, että se olisi voinut järjestää "laillisia" teloituksia. Valkoisten surmat menevät näin ollen nähdäkseni murhiksi laskettavien surmatöiden piikkiin. Punaisten valta päättyi sen verran aikaisin, että valkoisten vankileirikuolemia esim. nälkään ja tauteihin ei päässyt tapahtumaan.
Punaisten kohdalla murhattujen ja teloitettujen ero on ehkä häilyvämpi. Murhiksi lasken kuitenkin kaikki taistelujen ulkopuoliset surmatyöt ennen valtiorikosoikeuksien perustamista.
Uhrien määrän arviointi eri kategorioissa onkin sitten visaisempi selvitettävä.
Mutta termit voit opetella googlella niin ei tarvitse täällä kysellä.
Erityisen suuret joukkomurhat järjestettiin kommunisti-Kiinassa.
Ns.suuri harppaus tappoi ehkä 50 miljoonaa kiinalaista.
Yksi ennätyksistä oli Kambodzan joukkomurha.
Montako suomalaista sosialistia osallistui Kambodzan joukkomurhiin?
Oman hallinnon kansalaisiaan murhaavissa tilastoissa kommunistihallinnot ovat aivan omaa luokkaansa.
Kiina, Venäjä, Kamboza ...
On suorastaan käsittämätöntä, miten nuo kommunistihallinnot onnistuivat suorittamaan kansanmurhia omien rajojensa sisäpuolella ilman minkäänlaista sotatilaa kaikessa rauhassa vuosia ja jopa vuosikymmeniä. Aivan järjetöntä touhua.
Punikit unohtvat jostain syystä aina NL:n toimeenpaneman punikkien joukkomurhan,jossa Stalini vainoissa NL:n tilastojen mukaan surmattiin noin 11 000 punikkia.
Hehe ei ole olemassa tilastoa, mistä ilmenee teloitetun 11 000 punikkia.
Hmmm, mitä enemmän sitä, sitä enemmän tätä.
Eihän se sinua silloin häiritse kun itse tempaiset lukuja valkoisten teloittamista:-D
Kommunismi on aiheuttanut paljon suuremman kärsimyksen maailman kansoille kuin mitä natsismi, vaikka toisenlaista mielikuvaa on meille opetettu.
Kumpikaan ei toimi ilman ihmisiä, ei kommunismi eikä natsismi.
Molempia toteuttivat ihmiset, sellaiset kuin sinä ja minä.
Muuten ne ideat olisivatkin jääneet kirjan kansien väliin.
Kommunismi on murhannut ympäri maailman moninkertaisesti enemmän kuin mihin fasismi olisi koskaan kyennyt, vaikka olisi voittanut Neuvostoliiton.
On todella suuri onni Suomen kansalle, ettei kommunismi koskaan päässyt valtaan Suomessa.
Kommunismi ja sen kannattajat ovat malliesimerkki sokeasta uskosta siihen, että tarkoitus pyhittää keinot.
” Kommunismi ja sen kannattajat ovat malliesimerkki sokeasta uskosta siihen, että tarkoitus pyhittää keinot.”
Ja että ”väärästä” mielipiteestä on täysi oikeus vangita tai tappaa ihminen!
"Ja että ”väärästä” mielipiteestä on täysi oikeus vangita tai tappaa ihminen!"
Sehän oli Neuvostoliiton kommunismidiktatuurissa maan tapa että toisinajattelijat tai edes sellaisesta epäillyt saivat joko Makarovin kunniamerkin niskakuoppaan tai leirituomion, mikä usein tiesi samaa lopputulosta.