EU-komissio suosittaa matkailun varovaa avaamista!

EUROOPAN komissio julkaisee keskiviikkona laajan suosituspaketin siitä, miten matkailu voisi alkaa jälleen sujua suljetussa Euroopassa. Suosituksiin kuuluvat niin rajojen avaaminen, mahdolliset karanteenitoimet, testaus sekä tuki matkailu- ja liikenneyrittäjille.

Muun muassa uutistoimisto Reutersin ja Politicon uutisoimissa ja HS:n haltuunsa saamissa esitysluonnoksissa komissio ehdottaa muun muassa lentoyhtiöiden ja matkailuyrittäjien etusetelijärjestelmää. Etuseteli voitaisiin myöntää, jos matka peruuntuu. Seteleiden pitäisi olla voimassa vähintään vuoden.

Tällä hetkellä EU-kuluttajasuoja-asetusten mukaan matkustajalla on oikeus vaatia peruuntuneen matkan kokonaishintaa takaisin. Tämä rasittaa kuitenkin merkittävästi vaikeuksiin joutuneen alan yrityksiä. Komissio ei tiistain tietojen mukaan ole vaatimassa lakimuutosta, vaan tyytyy ohjeistamaan jäsenmaita.

Jäsenmaat sitoutuisivat takaamaan etusetelit mahdollisen konkurssin varalta, ja ne voisi vaihtaa halutessaan rahaksi. Seteleiden vastaanottaminen olisi vapaaehtoista.
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tässä esimerkki,miten EU ryhtyy ohjailemaan yhteisiä ponnistuksia kohti uutta normaalia.

Äänestä
  • Suomi avaa tänään laivayhteydet Ruotsiin ja Viroon.

    Myös maarajat pitäisi avata työmatkaliikenteelle.

    Lentoliikennekin viriää hiljalleeen.

    Kouluja avataan.

    Kevään kylvöt itävät pelloilla.

    Kyllä se siitä...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi avaa tänään laivayhteydet Ruotsiin ja Viroon.

    Myös maarajat pitäisi avata työmatkaliikenteelle.

    Lentoliikennekin viriää hiljalleeen.

    Kouluja avataan.

    Kevään kylvöt itävät pelloilla.

    Kyllä se siitä...

    Minä ainakin jätän kylvöt tekemättä ja haen yritystuet senvuoksi. EUn järjen mukaan se on paljon kannattavampaa kuin turha työn teko.Uskon joulupukkiin ympäri vuoden. Kyllä EU tietää totuuden.Lähden tästä Kreikkaan ostamaan pari saarta jotka EU myy köyhille. Kun turismi tappaa kaikki turistit jää tilaa enemmän vaikka kalastaa särkiä välimerestä.

    Valehtelet.

    Maataloustuet maksetaan vain tehdyille töille.
    Samoin yritystuet vain toimiville yrityksille.

    EU ei myy minkään maan alueita.

    Tursimi on jumissa pandemian takia.
    Kreikan rannat ovat auki.

    Äänestä

Kyllä nyt Ruotsia mollataan corona aikaan.- Huono muisti Tanskalla, Norjalla ja Suomella kuka auttoi viime sodan aikana , häpeäisitte

Äänestä

Matkailu on keskeinen osa EU:n toipumista.
Menee kuitenkin pari vuotta ennen kuin se on lähelläkään entistä.

Äänestä
  • kerkii eu.ssa saasteet vähenemään. venetsiassakin puhtaammat vedet. . o sole mio! gondooleilla seilailla tulevaisuudessa.

    Äänestä

Turvapaikkaturismia kukaan ei kaipaa. Se täytyy sulkea lopullisesti.

Äänestä
  • just niin. suurimpia saaste ja tartuntojen linkoja. pysyisivät omissa maissaan.

    Äänestä

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) sanoi perjantaina, ettei Suomen liittyminen Baltian kuplaan ole poissuljettua.

– Seuraamme tilannetta jonkin aikaa, että miten tauti kehittyy. Ja jos näyttää hyvältä, niin totta kai meillä voi olla mahdollisuuksia että lähinaapurien kanssa mietittäisiin rajoitusten helpotusta sisärajojen osalta, Ohisalo totesi.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) ei ollut yhtä toiveikas suomalaisten pääsystä ulkomaanmatkailemaan lähiaikoina. Haavisto sanoi kotimaanmatkailun olevan todennäköisempi vaihtoehto tälle kesälle.

Haaviston mukaan ratkaisuja asiassa voidaan tehdä vasta kesäkuussa.

– Jos pitäisi nyt arvata tai suositella jotakin, kyllä kotimaanmatkailu ja mökkiloma olisi se kaikkein paras veikkaus tämän kesän osalta. Mutta riippuu hyvin paljon tautitilanteen kehityksestä, Haavisto kommentoi perjantaina.

Myös elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) kannusti IS:n haastattelussa suomalaisia kotimaan matkailuun.

– On tilanteessa se hyvä puoli, että olen aina ajatellut, että suomalaisten olisi hyvä välillä matkailla Suomessa. Täällä on aivan taivaallisen hienoja paikkoja, Lintilä totesi.

Äänestä

Tästä se toipuminen lähtee.

EU-vihaajilla on vielä monta tuskan paikkaa edessään.

Äänestä

Ravintolat avataan 1.6.

Äänestä
  • Turhan tiukat on hallituksen ohjeet.
    Ei ole ravintolaelinkeinon ymmärrystä.
    Liekö minkään muunkaan elinkeinon?

    Äänestä

Lapin matkailuyrittäjien mukaan esimerkiksi britit ovat varanneet matkoja jo kesäksi ja erittäin runsaasti jouluksi ja talveksi.
Jos E-Euroopan matkailu pysyy kiinni,on Suomella tässä miljardin euron paikka!

Äänestä

Kyllä se tästä lähtee. Maailma taistelee pandemiaa vastaan ja voittaa.

EU:lla on hyvät mahdolliuudet käynnistää toipuminen vielä tänä vuonna.

Rokote kun saataisiin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

EUROOPAN komissio julkaisee keskiviikkona laajan suosituspaketin siitä, miten matkailu voisi alkaa jälleen sujua suljetussa Euroopassa. Suosituksiin kuuluvat niin rajojen avaaminen, mahdolliset karanteenitoimet, testaus sekä tuki matkailu- ja liikenneyrittäjille.

Muun muassa uutistoimisto Reutersin ja Politicon uutisoimissa ja HS:n haltuunsa saamissa esitysluonnoksissa komissio ehdottaa muun muassa lentoyhtiöiden ja matkailuyrittäjien etusetelijärjestelmää. Etuseteli voitaisiin myöntää, jos matka peruuntuu. Seteleiden pitäisi olla voimassa vähintään vuoden.

Tällä hetkellä EU-kuluttajasuoja-asetusten mukaan matkustajalla on oikeus vaatia peruuntuneen matkan kokonaishintaa takaisin. Tämä rasittaa kuitenkin merkittävästi vaikeuksiin joutuneen alan yrityksiä. Komissio ei tiistain tietojen mukaan ole vaatimassa lakimuutosta, vaan tyytyy ohjeistamaan jäsenmaita.

Jäsenmaat sitoutuisivat takaamaan etusetelit mahdollisen konkurssin varalta, ja ne voisi vaihtaa halutessaan rahaksi. Seteleiden vastaanottaminen olisi vapaaehtoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu