Koronan varjolla tietynlaiset ihmiset huudattavat nykyisin musiikkia muka ihmisten iloksi. Kuuluu asuntoihin suljetuista ovista ja ikkunoista huolimatta. Vaivataan ennestään vaivautuneita vanhuksia ja lähiasutusta. Jokaisella on nykyään itsellään äänentoistolaitteet. Minäkin kuuntelen kotonani aina kuulokkeilla jopa tv-ohjelmia, että en häiritsisi naapureita vahingossakaan. Nämä röyhkimykset tekevät tuota omaa turhautumistaan ja tekemisen puutettaan. Kurja, kuinka tänään oli paska-artikkeli Ilta-Sanomissa siitä, että ai, ai, kun korona tekee ihmiset niin yksinäisiksi. Mieluummin ampuisin kuulan kallooni kuin olisin noiden idioottihäiriköitten kanssa tekemisissä.
Vastaukset 1
- Anonyymi
Joku laulaa loilottaa, toinen soittaa torvea, pianoa pimputetaan, kitaraa rämpytetään ja soittajat luulevat että heitä halutaan kuulla. Sama kuin kansanradiossa vingutaan jotain laulua ja oletetaan kaikkien haluavan kuulla. Jokainen osaa valita oikeanlaisen musiikin itselleen piristykseksi, se ei tule naapuriparvekkeelta väkisin työnnettynä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1771610
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.106832En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203608- 129578
- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50538- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510- 42496