Yksinkertaisia olette

Anonyymi

Ei voi muuta kuin todeta että on yksinkertaista porukkaa nämä Jt:t. Hohhoijaa

21

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei ne muuten olisi jt. Jokainen, jolla on sytytys edes suunnilleen kohdallaan, ei edes ku*e siihen suuntaan missä on jt.

    • Anonyymi

      Ne on niin hyväuskoisia ja tietämättömiä monetkin, eivät ole kritiikistä perillä eivätkä osaa ajatella.

      • Anonyymi

        Täällähän on niitä lahkon priimus-opetuslapsia esittelemässä ennen kaikkea ajattelemisen kiellon noudattamista.
        Se onkin etenkin näin netin aikakaudella lahkon elinehto.

        Turusen kirjassa on suorana sitaattina vartiotornin kielto itsenäisestä ajattelusta, kaiken muun ohessa, joka ei vielä ole käsittänyt lahkon luonnetta niin nythän kirjastot alkavat avautua.

        Ajatteluhan on meille Jehovan lahja. Miksi hallintoelimessä on äänestelty sen kieltämisestä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turusen kirja on luettu!

        Se todella kannattaa lukea, siellä tulee helluntalaisten raamatunvastaisuus hyvin esille, mm. Jeesus oli itse Jumala...….aivan järkyttävää soopaa.
        Jos Jeesus oli itse Jumala, miksi UT jokaisella sivulla puhutaan Jumalan pojasta?????

        Helluntaipäivä eivät ole foorumin teema.
        Raamattu on maineikas kirja, siinä määrin että lahkojohto katsoo edukseen maita sen aina joskus.
        Jeesus on Raamatussa ilmoitettu Jumalaksi, esim Joh. 1:1
        Tuon jakeen ymmärtää lahkojohtokin niin tärkeäksi, että on väärentänyt sen, vaikka vartiotorniuskontoonkin kuuluu Jeesus, niin tämä Jeesus selitetään enkeliksi (ei minulla mitään enkeleitä vastaan ole)

        Turusen kirja on sinänsä hyvä, mutta suosittelen repäisemään lopusta pois ne käännytysjutut. Onneksi niitä ei ole paljon, niitä ei olisi kannattanut sisällyttää kirjaan.

        Miten niin esim.? Löytyykö muita kohtia joita voi tulkita väärin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin esim.? Löytyykö muita kohtia joita voi tulkita väärin?

        Tenttaamislinjalle...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turusen kirja on sinänsä hyvä, mutta suosittelen repäisemään lopusta pois ne käännytysjutut. Onneksi niitä ei ole paljon, niitä ei olisi kannattanut sisällyttää kirjaan.

        Turusen kirjan sisältö on täyttä paskaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turusen kirjan sisältö on täyttä paskaa.

        Näin sanoo tiedottajan planttu Beetelistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turusen kirja on sinänsä hyvä, mutta suosittelen repäisemään lopusta pois ne käännytysjutut. Onneksi niitä ei ole paljon, niitä ei olisi kannattanut sisällyttää kirjaan.

        Mutta yksikin sivu on liikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turusen kirjan sisältö on täyttä paskaa.

        Minä en koske Turusen kirjaan edes pitkällä tikulla. Täyttä humpuukia ja sontaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en koske Turusen kirjaan edes pitkällä tikulla. Täyttä humpuukia ja sontaa.

        Sanoo Beetelin tiedottaja?
        Muistetaan kommenttisi jos tulette vielä ovelleni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turusen kirjan sisältö on täyttä paskaa.

        Hyvä että olet lukenut, et pääse sanomaan ett "ei ollut tietoa".

    • Anonyymi

      Mitenniin ollaan yksinkertasii, jos ollaan rakennettu rukoushuoneita ja valtakunnankanslioita ihan ilmaiseksi, ja sitte myydään niitä ilmaiseksi Ameriikan veljeslahkolle, niin onhan se aivan meidän etumme mukaista saada tällä toimenpiteellämme ikuinen taivaspaikka Jahven vieressä.

      • Anonyymi

        Tällaisia kommentteja on tuloksena kun äiti kantoi aikoinaan jenkkikassissa ja unohti nostaa kantojen kohdalla. Siksi ajatus on katkennut mutta kirjoitus jatkuu...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällaisia kommentteja on tuloksena kun äiti kantoi aikoinaan jenkkikassissa ja unohti nostaa kantojen kohdalla. Siksi ajatus on katkennut mutta kirjoitus jatkuu...

        Onse vaan niin ihana tämä meittin Jehova, testamentattuamme Hänelle kaikki omaisuutemme,saamme Häneltä ikuisen vieruspaikan Hänen valtaistuimensa oikealta puolelta, ja vieressä vartioi leijona.

    • Anonyymi

      Oikeastaan tämä konekivääri kakkonen jakelee palstalla oikeita elämänviisauksiaan.

    • Anonyymi

      Onpa hyvä että meillä on keskuudessamme kaksinkertaisia ihmisiä kuten sinä. Laittaisinko ihan vaikka omat yhteystietosi palstalle että kaikki voisivat kääntyä puolesi kun tarvitaan viisaita elämänohjeita pliis.

      Oletko syntynyt johonkin erikoisrotuun sinulla on tuollainen kyky luokitella ihmisiä yksinkertaisiksi. Vai oletko kehittynyt apinasta viisaaksi professoriksi?

      Mistä tuollaisia tulee?

      • Anonyymi

        Valtakunnansaliltahan niitä tulee.

    • Anonyymi

      Luopit menee tässä omaan provoon . Sarkastista tuohon otsikkoon nähden.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1093
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      539
    6. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      531
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      294
      525
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      464
    Aihe