Kuvailkaapa Jeesukseen uskovat omin sanoin, minkälaista ajattelette olevan Taivaan Helmiporttien sisäpuolella?
Taivaan Helmiportit..
52
318
Vastaukset
Taitaa olla myös uskovaisia kiinnostamaton aihe, koska kukaan ei kerro näkemyksiään aiheesta..
Tuli mieleen, että jos olisin tehnyt aloituksen Helvetin sekä Kadotuksen muodosta, jossa omin sanoin kuvaillaan näitä, niin mielenkiinto myös uskovaisilla olisi saattanut olla huomattavasti suurempi. Mutta asia käsitellään aivan eri kategoriassa..- Anonyymi
Uskon sen, mitä raamattu paljastaa ja se ei paljon ole se. Ja kaikki raamatun pirtaan sopimattomat taivasvierailut ja taivaan kuvailemiset hylkään epäraamatullisina.
Lasarus ei pukahtanut sanallakaan, millaista oli, vaikka hän virui 4 päivää kuolleena, eikä Paavalikaan kuvaillut näkemäänsä. Vanhassa testamentissa lesken kuollut poika, jonka Elia herätti henkiin, ei kuvaillut taivasta hänkään jne. Eikä Jeesus itsekään paljastanut taivaan näköaloja ylösnousemuksensa jälkeen.
Raamattu ja se, että on asiat silloin hyvin ym. raamatun mukaan, riittää kertomaan, että on hyvä paikka.
- Anonyymi
Kokemus on osoittanut, ettei mielikuvitus aina edes riitä siihen mitä Jumala tekee tässä ajassa. Miksi siis lähtisin arvailemaan tulevaa? Sillä "kirjoitettu on: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat"
- Anonyymi
Raamatussa on kuvailtu päärlyportteja.
En muista mitä kaikkea lukikaan.
Mutta sen täytyy olla ihan kaiken kaikkiaan sellaista mitä silmä ei ole nähnyt. - Anonyymi
Minä voin kertoa sinulle tarkasti mitä helmiportin sisäpuolella on?
Siellä on sellaista, ettet koskaan etkä milloinkaan tahtosi lähteä
sieltä pois. Tämä on täsmällinen kuvaus. Jos tarvitset vielä tarkemman
kuvauksen, suosittelen lukemaan Ilmestyskirjan. Ja jos sekään ei
riitä tyydyttämään uteliaisuuttasi, mene Kaikkivaltiaan puheille
ja kysy Häneltä. Jos Ovi ja Tie Kaikkivaltiaan eteen ei kelpaa,
älä kysele ihmisiltäkään!- Anonyymi
>> mene Kaikkivaltiaan puheille ja kysy Häneltä. <<
Kertooko Herra meille tuollaisia raamatun ulkopuolisia asioita? Ei, vaan juuri sellaisten "ilmoitusten" takia ollaan juuri hairahduttu uskomaan vaikka mitä, kun ei pitäydytä raamatun ilmoituksessa. No ei kai tuossa nyt liene mitään pahaa, jos haluaa tietää, minkälaiseksi uskovat Taivaan ajattelevat olevan. Ne kuvaukset Taivaasta ovat mielenkiintoisia. Ja sellaisista turinoista itsekukin lukija tulee hyvälle tuulelle..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> mene Kaikkivaltiaan puheille ja kysy Häneltä. <<
Kertooko Herra meille tuollaisia raamatun ulkopuolisia asioita? Ei, vaan juuri sellaisten "ilmoitusten" takia ollaan juuri hairahduttu uskomaan vaikka mitä, kun ei pitäydytä raamatun ilmoituksessa.>>>Kertooko Herra meille tuollaisia raamatun ulkopuolisia asioita?<<<
Sen tähden pitääkin kysyä Jumalalta koska Hän pitäytyy tiukasti Sanaansa.
Siksi kannattaa aina kääntyä Jumalan puoleen hengellisissä kysymyksissä.
Kenen puoleen sinä neuvot ihmisiä kääntymään hengellisissä asiossa?
Onko sinulla parempi lähde kuin Jumala itse? Kerro! - Anonyymi
Steyr kirjoitti:
No ei kai tuossa nyt liene mitään pahaa, jos haluaa tietää, minkälaiseksi uskovat Taivaan ajattelevat olevan. Ne kuvaukset Taivaasta ovat mielenkiintoisia. Ja sellaisista turinoista itsekukin lukija tulee hyvälle tuulelle..
Taivasten valtakunta on jotakin sanoinkuvaamatonta .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Kertooko Herra meille tuollaisia raamatun ulkopuolisia asioita?<<<
Sen tähden pitääkin kysyä Jumalalta koska Hän pitäytyy tiukasti Sanaansa.
Siksi kannattaa aina kääntyä Jumalan puoleen hengellisissä kysymyksissä.
Kenen puoleen sinä neuvot ihmisiä kääntymään hengellisissä asiossa?
Onko sinulla parempi lähde kuin Jumala itse? Kerro!Sana, minkä Jumala on meille halunnut kertoa eri asioista, lukee jo raamatussa. Siihen ei tule enää lisäyksiä eikä poistoja. Jos tulee, ei puhuja ole raamatun Herra. Tämä on raamatun oppi.
- Anonyymi
Ei Steyeri, tuo oli lohduttava aloitus.
Olin tänään niin synnissä ajatuksissa no ja väsynyt, mutta tämän aloituksen lukiessani, se oli kuin muistutus, rohkaisu, ylös nostaminen. Melkein itku tuli.
Niinpä niin, kohti kotirantaa. Tuo näky, jota kohti olen kulkenut ja joka on ollut lohdutuksenani, oli nyt jäänyt surkeiden ajatuksien ja vastoinkäymisten alle. Pitkään aikaan ei ole näkynyt aurinkoa, eikä keidadta, jossa hengähtää.
Mutta nyt muistan mitä olen nähnyt kuin kuvasti est ja mistä olen saanut vahvistuksekseni näyn.
Kiitos Steyeri.
Kiitos Jeesus.Kiitos Herrallemme Jeesukselle Kristukselle, että sait hänen ajattelemisestaan lohdutuksen vastoinkäymisiisi. Kun Herra tietää meidän vastoinkäymisemme, niin hän ei salli koettelemustemme käydä ylipääsemättömiksi, vaan lähettää avun juuri sopivaan aikaan, ettemme aivan kokonaan uupuisi taakkojemme alle.
Olen erään kerran itse saanut olla Isä Jumalan kasvojen edessä aivan kirjaimellisesti, kun minua vaivasi eräs vaarallinen ruusu-tulehdus, jonka seurauksena olisin saattanut jopa kuolla..- Anonyymi
Steyr kirjoitti:
Kiitos Herrallemme Jeesukselle Kristukselle, että sait hänen ajattelemisestaan lohdutuksen vastoinkäymisiisi. Kun Herra tietää meidän vastoinkäymisemme, niin hän ei salli koettelemustemme käydä ylipääsemättömiksi, vaan lähettää avun juuri sopivaan aikaan, ettemme aivan kokonaan uupuisi taakkojemme alle.
Olen erään kerran itse saanut olla Isä Jumalan kasvojen edessä aivan kirjaimellisesti, kun minua vaivasi eräs vaarallinen ruusu-tulehdus, jonka seurauksena olisin saattanut jopa kuolla.."Olen erään kerran itse saanut olla Isä Jumalan kasvojen edessä aivan kirjaimellisesti, kun minua vaivasi eräs vaarallinen ruusu-tulehdus, jonka seurauksena olisin saattanut jopa kuolla"
Kaikki haluaisi taivaaseen, mutta kukaan ei haluaisi kuolla. Anonyymi kirjoitti:
"Olen erään kerran itse saanut olla Isä Jumalan kasvojen edessä aivan kirjaimellisesti, kun minua vaivasi eräs vaarallinen ruusu-tulehdus, jonka seurauksena olisin saattanut jopa kuolla"
Kaikki haluaisi taivaaseen, mutta kukaan ei haluaisi kuolla.Siis tuo ruusu -niminen tulehdus saattaa aiheuttaa elimistössä verenmyrkytyksen, johon ihminen kuolee. Mutta ei minua mikään kuolemanpelko saanut rukouksessani apua Jumalalta pyytämään. Minä kerroin Herralle, että minulla ei ole varaa kalliisiin antibiootteihin parin kuukauden välein, ja että vaikka minä kuolisin tämän tulehduksen aiheuttamaan kuumeeseen, minä en mene enää lääkäriin. Minä en vain mene ja piste. Sillä onhan minulla lupa olla menemättä ja turvata ainoastaan Sinuun, Herra.
Ja kun minä turvasin ainoastaan Herraan, minun kävi hyvin. Pääsin hengessä Isä Jumalan kasvojen eteen ja hän Pyhän Henkensä kautta paransi vaivani pysyvästi, sillä se ei ole enää uusiutunut. Että tällainen tapaus. Kunnia Jumalalle Kaikkivaltiaalle!- Anonyymi
Steyr kirjoitti:
Siis tuo ruusu -niminen tulehdus saattaa aiheuttaa elimistössä verenmyrkytyksen, johon ihminen kuolee. Mutta ei minua mikään kuolemanpelko saanut rukouksessani apua Jumalalta pyytämään. Minä kerroin Herralle, että minulla ei ole varaa kalliisiin antibiootteihin parin kuukauden välein, ja että vaikka minä kuolisin tämän tulehduksen aiheuttamaan kuumeeseen, minä en mene enää lääkäriin. Minä en vain mene ja piste. Sillä onhan minulla lupa olla menemättä ja turvata ainoastaan Sinuun, Herra.
Ja kun minä turvasin ainoastaan Herraan, minun kävi hyvin. Pääsin hengessä Isä Jumalan kasvojen eteen ja hän Pyhän Henkensä kautta paransi vaivani pysyvästi, sillä se ei ole enää uusiutunut. Että tällainen tapaus. Kunnia Jumalalle Kaikkivaltiaalle!Aivan. Vielä ei ollut sinun aikasi En tiedä, millaista taivaassa on, mutta uskoisin, että siellä on täydellistä eikä mitään vajavaista.
Voisin kuvitella, että siellä ehkä ei puhuta niinkuin me puhumme nyt huulin vaan olemme yhtä, jolloin keskustelemme hengessämme.
Ehkä emme tunne myöskään kehoamme niinkuin täällä tunnemme maan vetovoiman vaikutuksesta ja kipuja yms vaja aisuuteen liittyvää.
Emmekä tunne synnintaakkaa emmekä lihallisuuksien taakkoja.
Ainakaan taivaassa ei ole kipua, eikä surua eikä itkua.
Voisin ajatella, että Jumalan Henki on meissä ja me olemme täydellisesti yhtä.
Uskon, että taivaassa on ilo ja kiitos sekä yltäkylläisyys Hengessä ja rakkaus.
Eikä ole mitään pahuutta.
Pyhyys ja rauha, ilo ja kiitos ovat läsnä kokoajan.
Voisin ajatella, että taivaassa soi kiitos ja ylistys.
Taivaassa olivat ovat riisuttu kaikesta synnin saastasta, joten siellä on täysi vapaus ja ilo.
- Anonyymi
Siellä on Jumalan ja Karitsan valtaistuin! Ja hänen palvelijansa palvelevat häntä ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissaan. Elämän veden kristallin kirkas virta lähtee Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Keskellä kultakatua on elämän puu. Siellä ei ole yötä, vaan Herra Jumala on valaiseva heidät.
Helmiporteista puheenollen, siellä on 12 porttia, jotka on nimetty Israelin kahdentoista sukukunnan mukaan. Kun muistelee millaisia miehiä nuo Jaakovin pojat olivat ja millaisia uppiniskaisia sukukuntia Israel sukukunnat olivat, ymmärtää, että sinne ei kukaan pääse hyvien tekojensa ansiolla. Ainoastaan Karitsan viattoman veren ansiolla siellä ollaan. Siksi juuri siellä on syntiemme tähden haavoitetun Karitsan valtaisuin.- Anonyymi
Vaan ei jokaisen 12 sukukunnan jäsenen, koska ilman parannuksentekoa ei yksikään edes juutalaisten sukukunnista sinne mene. Vain sodasta jäänyt jäännös, oliko se vain kolmasosa juutalaisista, pelastuu raamatun mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaan ei jokaisen 12 sukukunnan jäsenen, koska ilman parannuksentekoa ei yksikään edes juutalaisten sukukunnista sinne mene. Vain sodasta jäänyt jäännös, oliko se vain kolmasosa juutalaisista, pelastuu raamatun mukaan.
Aivan, mutta Jaakobin 12 poikaa siellä ovat.
Ei voi kuvata sellaista, mitä kukaan ei ole nähnyt.
- Anonyymi
Jeesus, taivaasta tullut raamatun mukaan, ja raamattu, Jumalan kehotuksesta kirjoitettu, kuvaavat niukoin sanoin tuonpuoleista, niin taivasta kuin helvettiäkin. Joku profeetoistakin näki taivaan avoinna.
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus, taivaasta tullut raamatun mukaan, ja raamattu, Jumalan kehotuksesta kirjoitettu, kuvaavat niukoin sanoin tuonpuoleista, niin taivasta kuin helvettiäkin. Joku profeetoistakin näki taivaan avoinna.
Olen myös käynyt ikkunaostoksilla.
- Anonyymi
Henki kirjoitti:
Olen myös käynyt ikkunaostoksilla.
Epäilemättä.
- Anonyymi
Mitä sillä on väliä miltä siellä näyttää. Ikuisuus vietetään uudessa MAASSA!
- Anonyymi
Mutta vielä nyt, ennen kuin valtakunta perustetaan maan päälle, uskovat menevät Jumalan taivaaseen kuoltuaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta vielä nyt, ennen kuin valtakunta perustetaan maan päälle, uskovat menevät Jumalan taivaaseen kuoltuaan.
Ihmisen kuoltua henki palajaa Jumalan tykö, joka on sen antanutkin. Uskovasta tulee tietoinen vasta sitten kun Jeesus toisessa tulemisessa HERÄTTÄÄ KIRKASTETUSSA RUUMIISSA, ELOSSA OLEVAT PYHÄT MUUTETAAN. JEESUS VIE HEIDÄT YHDESSÄ 1000-VUODEKSI TAIVAASEEN.
1234567---
- Anonyymi
Minusta on hyvä että kuoleman jälkeen on sellaista mitä ei tiedä.
Paratiisi voi olla jo tässä, toiset ovat kypsyneet kilvoituksen ja hyväksi ihmiseksi pyrkimisen kautta niin hyviksi että he saavat elää hyvää elämää tässä ja nyt. Voi olla että se on lopullinen paratiisi. Voi olla että tämän hyvän elämän jälkeen tulee vielä joku parempi paikka, jossa elämä on ikuista, niinhän raamattu lupaa. Jos on niin hyvä sekin. Sen paremmin en osaa vastata kysymykseen.Se oli hyvä ja maltillinen vastaus. Sillä kerrot asian juuri niin, kuin itse ajattelet ja huutamatta vielä.. ;))
- Anonyymi
>> toiset ovat kypsyneet kilvoituksen ja hyväksi ihmiseksi pyrkimisen kautta niin hyviksi että he saavat elää hyvää elämää tässä ja nyt. <<
Kaunis ajatus, mutta täysin inhimmillinen oletus, vailla raamatun totuutta.
Paavali oli hyvän kilvoituksen kilvoitellut raamatun mukaan, hän kehotti tekemään hyvää ja teki itse hyvää. Oliko hänen elämänsä silti paratiisimaista? Saatanan pistin, kivitykset, ajelehtimiset meressä, ruoskimiset, kahleet ym.?
Paavali koki elämänsä hyväksi siksi, että hän oli Herran oma ja toteutti Herran tahdon ja kutsun.
- Anonyymi
Ois ihana tietää, muttemme tiedä mitään, loppuviimein.
LS- Anonyymi
Hei LS
Se toinen ketju, jossa oli runo niin se meni provoiluksi.
Joten koin jokaisen kannalta paremmaksi poistua sieltä.
Tämä aloitus oli muuten ihana. Aina kun jokin asia raskautta uskomista, rohkaisen itseäni Jeesuksen kohtaamisella ja sillä minne olemme matkalla.
Tänään oli niin tyrmäävän raskas päivä, että huh huh. En jaksa ut ajatella kuin synkkyyttä ja kaatuvia seiniä.
Mutta tämä aloitus herätti horroksesta.. Miten siis oikeasti olinkaan unohtanut, ettemme ole yksin hetkeäkään.
Tämä. Samaatietä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei LS
Se toinen ketju, jossa oli runo niin se meni provoiluksi.
Joten koin jokaisen kannalta paremmaksi poistua sieltä.
Tämä aloitus oli muuten ihana. Aina kun jokin asia raskautta uskomista, rohkaisen itseäni Jeesuksen kohtaamisella ja sillä minne olemme matkalla.
Tänään oli niin tyrmäävän raskas päivä, että huh huh. En jaksa ut ajatella kuin synkkyyttä ja kaatuvia seiniä.
Mutta tämä aloitus herätti horroksesta.. Miten siis oikeasti olinkaan unohtanut, ettemme ole yksin hetkeäkään.
Tämä. SamaatietäMinä, menin liian pitkälle ja sain provoilijat heräilemään unestaan. Minulla on tapana olla eikorrekti palstoilla. En tiedä miten teen sen.
Sinun ei tarvitse selitellä.
Ei hätää.
LS - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä, menin liian pitkälle ja sain provoilijat heräilemään unestaan. Minulla on tapana olla eikorrekti palstoilla. En tiedä miten teen sen.
Sinun ei tarvitse selitellä.
Ei hätää.
LSÄlähän nyt, olen hyvä selittelemään.😆
Mutta tuo epäkorrentius palstoilla on varmasti yleistä.
Ainakaan et ollut ilkeä. No, hyvä se on meidänkin välillä ruokkia provoilijoita. Mihin hyö jootuis ilima meitä 🤔
Ehkä mierontielle, masentuisivat kokonaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älähän nyt, olen hyvä selittelemään.😆
Mutta tuo epäkorrentius palstoilla on varmasti yleistä.
Ainakaan et ollut ilkeä. No, hyvä se on meidänkin välillä ruokkia provoilijoita. Mihin hyö jootuis ilima meitä 🤔
Ehkä mierontielle, masentuisivat kokonaan.Tarkoitukseni ei ole ruokkia provoilijoita.
Minusta on parein ettei ihmisille anneta väärää käsitystä asioista.
Ikävä, että seinät kaatuivat päällesi jälleen tänään.
L-S - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitukseni ei ole ruokkia provoilijoita.
Minusta on parein ettei ihmisille anneta väärää käsitystä asioista.
Ikävä, että seinät kaatuivat päällesi jälleen tänään.
L-SNiinpä. Kuhan yritin keventää tunnelmaa. Provoilijoita ei ole mukava ruokkia, jos ihan tosissaan ollaan.
Ehkäpä jotkut ottavat väärän johtopäätöksen asioista ihan ilman ruokkimistakin ja on niitäkin jotka on näillä palstoilla ihan niillä töin että kiusaavat.
No, asioilla tahtoo olla tapana kasaantua vai mitä?, kyllä se tästä taas.
Miten sinun päiväsi meni? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Kuhan yritin keventää tunnelmaa. Provoilijoita ei ole mukava ruokkia, jos ihan tosissaan ollaan.
Ehkäpä jotkut ottavat väärän johtopäätöksen asioista ihan ilman ruokkimistakin ja on niitäkin jotka on näillä palstoilla ihan niillä töin että kiusaavat.
No, asioilla tahtoo olla tapana kasaantua vai mitä?, kyllä se tästä taas.
Miten sinun päiväsi meni?Vallan mainiosti, kiitos kysymästä.
L-S - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vallan mainiosti, kiitos kysymästä.
L-SOmpa kiva kuulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ompa kiva kuulla.
Kuin myös, on mukava kuulla, että iloiset puolestani. :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ompa kiva kuulla.
Niin ja hyvät yöt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja hyvät yöt.
Hyvää yötä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei LS
Se toinen ketju, jossa oli runo niin se meni provoiluksi.
Joten koin jokaisen kannalta paremmaksi poistua sieltä.
Tämä aloitus oli muuten ihana. Aina kun jokin asia raskautta uskomista, rohkaisen itseäni Jeesuksen kohtaamisella ja sillä minne olemme matkalla.
Tänään oli niin tyrmäävän raskas päivä, että huh huh. En jaksa ut ajatella kuin synkkyyttä ja kaatuvia seiniä.
Mutta tämä aloitus herätti horroksesta.. Miten siis oikeasti olinkaan unohtanut, ettemme ole yksin hetkeäkään.
Tämä. SamaatietäMiten voit tänään?
L-S - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten voit tänään?
L-STässähän tämä. Ihan normaalisti. Entäpä miten sinä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässähän tämä. Ihan normaalisti. Entäpä miten sinä?
Ei niin kovin hyvin kait.
LS - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niin kovin hyvin kait.
LSOnko jotain sattunut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko jotain sattunut?
Kiitos kysymästä. En tänne halua asioita...
Jospa tämä tästä.
Kiitos sinulle kuitenkin.
:) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos kysymästä. En tänne halua asioita...
Jospa tämä tästä.
Kiitos sinulle kuitenkin.
:)Kumpa olosi ja tilanteesi helpottuvat ja asiat selviävät mitkä painavat mieltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kumpa olosi ja tilanteesi helpottuvat ja asiat selviävät mitkä painavat mieltä.
Kiitos, se on paljon, että voin luottaa sinun olevan siinä nyt.
- Anonyymi
Skyriä, ulosottomiestä tai islamistia ei kukaan ole kutsunut tarkastamaan mestoja.
- Anonyymi
En ole koskaan osannut ajatella mitä tämän maallisen elämän ja kuoleman jälkeen on.
Olisi ihana ajatella, että olisi jotain. Millaista se olisi, on vaikea sanoa, kun ei ymmärrä muutoinkaan.
Minulle uskonasiat ovat olleet vaikea käsittää. Koen usein lähinnä epäonnistumista vaelluksessani. Huomaan tekeväni asioita toisin kuin tahtoisin tai mitä pidän hyvänä.
Oma epäonnistuminen masentaa.
LS- Anonyymi
Jos löytyy ihminen joka ei kompuroi tai on virheetön ja synnitön, niin silloinhan hän on täydellisyys. Ei edes ajatuksissaan tee väärin.
Mutta Raamattu ilmoittaa toisin. Kaikki ollaan samalla viivalla. Yksin armosta.
Mutta noista taivas kokemuksista. En usko kaikkea mitä kirjoitetaan tai netistä löytyy. Se yksi poika Usasta kävi taivaassa ja siitä tehtiin kirja, joka todella oli suosittu. Mutta oli pelkkää valetta. Poika taisi olla huomionkipeä ja osasi tehdä hyvän tarinan. Ja varmaan se rahakin houkutteli perhettään. Ja moni uskoi kaiken. Joten kannattaa myös käyttää järkeään. Moni sepittää paljon tarinoita jotka menevät kansaan kuin häkä. Hengellinen tarjonta on kirjavaa. Paljon löytyy pelkkää huttua ja siitä moni onkin kiinnostunut. Kun nykyisin kaikki ihme jutut ovat pinnalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos löytyy ihminen joka ei kompuroi tai on virheetön ja synnitön, niin silloinhan hän on täydellisyys. Ei edes ajatuksissaan tee väärin.
Mutta Raamattu ilmoittaa toisin. Kaikki ollaan samalla viivalla. Yksin armosta.
Mutta noista taivas kokemuksista. En usko kaikkea mitä kirjoitetaan tai netistä löytyy. Se yksi poika Usasta kävi taivaassa ja siitä tehtiin kirja, joka todella oli suosittu. Mutta oli pelkkää valetta. Poika taisi olla huomionkipeä ja osasi tehdä hyvän tarinan. Ja varmaan se rahakin houkutteli perhettään. Ja moni uskoi kaiken. Joten kannattaa myös käyttää järkeään. Moni sepittää paljon tarinoita jotka menevät kansaan kuin häkä. Hengellinen tarjonta on kirjavaa. Paljon löytyy pelkkää huttua ja siitä moni onkin kiinnostunut. Kun nykyisin kaikki ihme jutut ovat pinnalla.Itse jokin aika muistelin erästä kuulemaani taivaskokemusta. Taivaassa käynyt sanoi, että siellä oli sellaisia värejä, mitä maan päällä ei ole. Mietin, että tämä saattaa olla totta. Kuinkas ollakaan kun luin Raamatusta: "Hänen vaatteensa tulivat hohtavan valkoisiksi, niin valkoisiksi, ettei kukaan vaatteenvalkaisija voi maan päällä sellaiseksi valkaista" (Markus 9:3).
Se on ainakin varmaa, että jos siellä on kirsikkapuita, niin niiden lehdet ei lakastu.
https://www.youtube.com/watch?v=LqBmvUjOLzE
- Anonyymi
Raamatussa kerrotaa,että helmiportin takana on kulta katuja puhtaasta kullasta ja muurit jalokivistä. Myös Jeesus sanoi lähtevänsä rakentamaan asuntoja omilleen. Maailmankaikkeuden luoja tuskin rakentaa omilleen risumajoja. Myös siellä virtaa elävävesi ja siellä on elämän puu. Lukekaa itse Raamatusta,mutta lukekaa kunnioittaen tätä pyhitettyä kirjaa,sillä se on Jumalan ilmoitus itsestään ja tahdostaan. Jokainen pilkkukin Raamatussa on totta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12701Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1561304Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491155- 1271018
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?207980Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18956- 42879
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297875- 72865