Kannattaa muistaa että tuo 70 vuotiaiden "eristäminen" on vain hallituksen suositus joka ei velvoita mitenkään. Sen suhteen ikäihmiset voivat liikkua, asioida, tavata ystäviään ja läheisiään tervettä varovaisuutta noudattaen.
Ihan turhaa vankina kotonanne virutte, eläkää rohkeasti, sitä ei mikään laki kiellä.
Ihan turhaa vankina kotonanne virutte, eläkää rohkeasti, sitä ei mikään laki kiellä.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Kyllähän nuo hallituksen suositukset alkaa huvittaa kun eipä niillä näytä kuitenkaan lain selkänojaa olevan.
Uudenmaan piirityksen hallitus määräsi ja laittoi poliisin ja armeijan sitä valvomaan. Nyt siellä poliisin antamia sakkoja on todettu lainvastaisiksi.
Ruotsin rajalle pohjoisessa laitettiin rajamiehet vahtimaan muka rajaa ilman mitään oikeuksia estää rajanylitystä. Sielläkin jaettu laittomia sakkoja ja estetty laittomasti ihmisten kulkemista.
Nyt pennut käskettiin kouluun vain parin kouluviikon takia, niin että hallitus ihan omilla toimillaan on tehnyt nuo suositukset turhiksi. Harmi vaan että mm. vanhukset ovat ottaneet nuo höpinät Jumalan sanana ja esivallan pelossa erakoituneet koteihinsa.
Ei minua oo mitenkään häirinnyt rajoitukset.
Tuo sana "rohkeasti" huvittaa.
Nykyisin käytetään sitä trendisanana.
"Ole rohkeasti alaston missä haluat", "rohkeasti lähti ja jätti" ym ym.
Eivätkä vanhukset oo ottaneet näitä rajoituksia "Jumalan sanana", ei me niin hölmöjä ole.
Ihan varmasti me vanhukset osataan ajatella omilla aivoilla, ja nuo sinun höpinät eivät meitä hetkauta mitenkään.
Ihan hyvä että rajoja on valvottu, niin että Ruotsista ei olla päästy levittämään koronaa tänne. Ja mitä se haittasi jos uudenmaalaiset saivat olla jonkin aikaa siellä omilla reviireillään, eivätpä tulleet levittämään koronaa muuhun maahan.
Mitäs pahaa noissa "höpinöissä" mielestäsi oli? Puhutko nyt varmasti kaikkien senioreiden suulla?
Tiesulkuja vahtineet saivat kokea "riippumunapaskan" ilon Uudenmaan rajoilla. Mahto olla hauskaa. Ainakin päivärahat juoksi ja sai raitista ilmoo.
Luultavasti Siunsoten propagandaa jolla vakuutusyhtiöt rikastuvat.
rohkeasti vaan ukit ja mummit pussailemaan.
vakuutus-yhtiöt tykkää,
ja minä,
perintöä odotellessa...
Voi jäädä ilo perinnöstä lyhyeksi, sillä osaa korona tarttua sinuunkin ja mahdollisesti kuolla kupsahdat paljon ennen ukkiasi ja mummiasi. RIP.
Kirjota ainakiin isot kirjaimet alkuun.
Elämässä tärkeintä on oikeinkirjoitus?
Mitäs mummojen pussailu vakuutusyhtiöille kuuluu, sen paremmin kuin YLEn tee-se-itse-toimittajille.
pisteet ja pilkut,
on paikallaan...
Tokihan me, jotka tämä lasku lopulta maksetaan, ollaan valmiita maksamaan se reilut kaksi miljoonaa säästettyä elinvuotta kohti per riskiryhmäläinen, joten rohkeasti ulos vaan.
Entä muut riskiryhmät? Kannustatko heitäkin lähtemään rohkeasti liikkeelle suosituksista huolimatta?
Täysipäiset perusterveet ja alle 70v pysyvät kotioloissa ja välttävät lähikontakteja, sillä korona ei valikoi kehen tarttuu, ja kuka tahansa voi sairastua hengenvaarallisesti. Tämä ei ole vain vanhuksille ja muille riskiryhmille vaarallinen tauti.
Otetaanpa korona vakavasti ettei tarvitse myöhemmin katua.
Kaikki on vaarallista. Kun kuljet ulkona voi auto ajaa päällesi esim.jalkakäytävällä. Kuu voi tippua taivaalta. Lintu paskoo vaarallista kakkendaalia. Lintuinfluenssahan oli 7 vuotta sitten se kamala. Esim. valvontaeläinlääkäreille lähetettiin rankat suojapukuvarusteet ja kengät kypäröineen,. Ei koskaan tarvittu. Tavarat varmaan jo hävitetty haperoituneina.
Oma valinta yrittääkö välttää vaikeaa, jopa hengenvaarallista kulkutautia vai näyttää sille keskisormea ja jatkaa elämistä normaaliin tapaan. Fiksumpi ajattelisi myös muita ihmisiä eikä olisi itsekäs.
Ehkä mielesi muuttuu kun läheisesi on hengityskoneessa tai naapurisi roudataan pois ruumisautolla. Vai tuijotatko edelleen vain omaan napaasi?
Niinpä. Riskiryhmään voi kuulua kaupungin asukkaat joiden keuhkot ovat mustan pölyn peitossa. Kukapa tietää miten asia kullakin on?Tämä on arpapeliä jonka vuoksi kannattaa tietää jotain asioista joista ei ole ikinä välittänyt.
Kuolemattomat lähtevät kylille, kuolevaiset pysyvät kotonaan.
Koronahan on vain lähentänyt jurottavia suomalaisia.
Aiemmin ihan luonnostaan pidettiin mielellään 5 metrin etäisyyttä muihin ihmisiin, nyt se on hallituksen määräyksellä lyhennetty kahteen metriin...
Omalla riskillä saa toki tehdä mitä vaan. Voi työntää päänsä uuniin tai hypätä jokeen tai polttaa sytkärillä hiuksensa. Voi myös lähteä rilluttelemaan ja hankkia itselleen virustartunnan.
Analogia ontuu hieman. Päänsä uuniin työntämisellä, jokeen hyppäämisellä tai sytkärillä hiuksensa polttamisella on ikävien seurausten odotusarvo hieman suurempi kuin ravintolassa käymisellä. Fiksua on tietysti olla polttamatta tupakkaakaan, vaikka kaikki tupakoitsijat eivät saa keuhkosyöpää.
Hallituksen "kelkan" taisi kääntää kolme geriatrian lääkäriä, jotka ovat tv-keskusteluissa lyöneet suorastaan jauhot kurkkuun 70-vuotiaiden kotivankiloita suosineille tahoille. Homma on vielä "paha", koska nämä kolme lääkäriä ovat kaikki naisia. Silloin sanoma uppoaa kuin veitsi voihin. Onneksi näitä rohkeita ja ihmisarvoa puolustavia lääkäreitä on löytynyt YLEn kertomaan totuuden. Viimeksi A-talk 14.5. klo 21.05 avasi hyvin 70-vuotaiden ihmisarvon loukkaamisesta.
Niinpä pääministeri Marin perjantaina 15.5. klo 10 kertoi enää "vain" suosituksista. Sillä lailla ne silmät halltuksessakin avautuvat. Kaikki ei ole niin kivaa ja helppoa, kuin ikäihmisille yritetään väitttää ja syöttää.
Riskiryhmien tehokkaamman eristämisen vaihtoehtona ovat massiiviset kokoontumisrajoitukset ja muut talouden sulkutoimet, joiden hinta on 1,2 miljardia euroa kuussa, ja jotka rahoitetaan valtionvelalla jo valmiiksi alijäämäisen budjetin päälle. Mutta halpaahan se on jos rahalla selviää, sanois lappalainen.
No ja höpöhöpö. Hallitus tekee päätökset asiantuntijasuositusten ja lain vaatimusten perusteella. Ei siis jonkun mummokaartin antamien neuvojen perusteella. Poikkeuksena se jos joku tuosta kaartista kuuluu asiantuntijajoukkoon.
Persut huutelevat keskenään vastakkaisia ohjeitaan ja kun väkisinkin joku osuu siihen mitä hallitus tekee, ottavat persut siitä kunnian itselleen. Varsin trumppilaista toimintaa, populismia ja lapsellista.
Pohjois-Karjalassa kolmeen viikkoon ei ole tullut tietoon yhtään tartuntaa, jotta eiköhän olisi aika löysätä vähän rajoitteita. Täytyykö meidänkin täällä mennä Helsingin pormestari Vapaavuoren kylän tautitilanteen mukaan, vai mikä tässä maksaa. Laittakaa tiesulut takaisin niin taudit ei tänne leviä ja päästään täällä vapaammin liikkumaan.
Kyllä näillä näkymin tilanne on juuri tuo, ja pysyy, mikäli vastauksia parin kokoomusedustajan sinänsä aiheellisiin kysymyksiin on uskominen.
Ministeriössä valtakunnallsia rajoituksia puolustettiin sillä, että ravintoloiden tms. aukaisu koronasta vapaissa maakunnissa (voi kai noin jo sanoa?) lisäisi turhaa trafiikkia maan sisällä.
Toissatalvena tuli vielä hiihdeltyä kun luntakin oli. Minä, 50 mies luulin hiihtäväni reipasta vauhtia kun 70 nainen hiihti minusta ohi ja katosi pian näkymättömiin...
Minunhan tässä pitäisi olla eristyksessä, eikä monen 70 ihmisen.
Voi hyvät ihmiset!
Tuohan oli ihan yksittäistapaus.
Kerrohan miten moni 70 hiihtää sinusta ohi?
Jos ei oo kuin se yksi, niin ei voi yleistää, sorry.
Koko koronapaniikkii on saanut suhteettomat ja tolkuttomat mittasuhteet.
Kuolemiahan tuntuu kaiken kaikkiaan olevan korona aikaan vähemmän kuin muulloin.
Luultavasti kaikki kuolee jossain vaiheessa, mutta harva koronaan. Monet pahenevaan sairauteen kun alan henkilöstoö on keskittynyt odottamaan koronaa. Jota P_K:n alueella esiintyi viimeksi 3 viikkoa sitten.
Suomessa on hyvä tilanne, mutta kun rajoitukset höllenevät ja ulkomaanmatkailu taas alkaa niin kohta voi meilläkin viikate viuhua.
Järki käteen, emme elä lintukodossa.
Television koronaohjelmassa kerrottiin, että 70 v ikäluokka on väärin laitettu eristämisessä, pitäisi kuulema olla 80 v, koska ihmiset ovat nykyisin niin hyväkuntoisia.
Itse elän normaalielämää, pesen käsiä ehkä normaalia enemmän mutta muuten ei muutoksia. Joutavaa vouhotusta, ikävään ja ihmissuhteiden vähyyteenkin voi kuolla joten rento meno parasta.
Kaupassa käyn aamupäivästä jolloin saan kaljani ja ruokani óstetuksi. Niin ikää mulla 74 vuotta ja rautainen kunto, jos korona tappaa niin siitä vaan..
Kuole sitten kotonasi äläkä vie sairaalapaikkaa.
Voi ihmisen itsekkyyttä 🙄
Mikä häneltä muka sairaalapaikan epäisi? Samat oikeudet hänellä on kuin sinullakin.
Ehkä sinun ei kannattaisi itsekkyydestä paljon puhua.
Meidän jokaisen pitäisi muuttaa käytöstä eikä vain riskiryhmien!
Miksi hysterioida tarpeettomasti jos normaali siisteys ei riitä suojaamaan tartunnalta..
Nyt tarvitaan normaalia parempaa siisteyttä ja lähikontaktien välttämistä. Se ei ole hysteriaa vaan tervejärkisyyttä.
Tupakoitsijat ja juopot ovat tähänkin asti vieneet minulta hoitopaikan.Mikään ei muutu.
Mieluummin elän täysillä ja kuolen nopeasti ennen kuin makailen attendon tai esperin "hellässä" huomassa. Miettikäähän asiaa tältäkin kantilta.
Korona tuskin nopeaa kuolemaa tarjoaa vaan saattaa kiduttaa viikkoja ennen kuin töllöät tai ehkä paranet. Jos paranet, saatat saada ikäviä jälkitauteja ja kuntosi romahtaa pitkäksi aikaa. Hoivakotien välttelyyn on parempiakin keinoja.
Tuon takia en jätä elämättä, sillä eläminen on mahdollista vain elossa ollessa.
Elämätön elämä harmittaa elämän päättyessä.
On ne italialaiset, ranskalaiset ja espanjalaisetkin eläneet vaikka olivat viikkoja ihan oikeasti karanteenissa. Joskus täytyy ajatella järjellä eikä omalla navalla.
Pelkäätkö elämää? Ei kannata, sillä niitä on vain yksi kullakin ja siitä kannattaa nauttia.
Mitä tarkoitat?
Onko se elämän pelkoa jos haluaa toimia hallituksen suositusten mukaan ettei itse, läheiset eikä kukaan muukaan koronaan sairastuisi.
Hullu se joka tätä barbiteatterihallitusta uskoo. Eipä hallituksella hätä tunnu terveydestä olevan kun saartoja lopetetaan ja kouluja avataan.
Pelkkää hurskastelevaa pelleilyä koko 70 suositus joka on tehty vain siksi että näyttäisi jotakin muka tehdyn.
Jotain auktoriteettia on uskottava ettei synny kaaos ja omavaltaisuus.
Nythän se jo nähdään eteläsuomessa mitä siitä tuli kun "auktoriteetit" avasivat koulut.
Jos auktoriteettia ei koe luotettavaksi niin parempi käyttää ihan omaa järkeään.
Nuoret, jotka johtaa tartuntatilastoja komeasti, haluavat lähteä hakemaan uutta korona-aaltoa. Nyt halutaan mennä juhlimaan ja dippaamaan, sillä monen dippaus- ja ilonpito ehkä jäänyt vähemmälle. Kesä tulee ja uusi tartunta-aalto. Nuoret toimikaa nyt. Te olette kansakunnan tuki ja turva!
Hihi....hih. Vai haluaisitte te kopittaa meidät 70 v. kansalaisewt, kuten YLEn lässy-toimittajat kyselyssään "uutisoivat" juuri. Pysykööt YLEläiset Isossa pajassaan seuraamassa lehtimediaa ja kopioimassa uutsia! Ei kun YLEhän on ollut laiskana kuukauden etätyössä.
T.Ex-Yleläinen
Eihän yhdeltäkään yli 70 vuotiaalta ole kielletty ulkona liikkumista sen enempää kuin muiltakaan, koska Suomessa ei ole ollut ulkona liikkumiskieltoa, niin kuin monessa muussa maassa - esim. Ranskassa oli kaksi viikkoa ulkona liikkumiskielto!
Suomen hallitus ja terveysviranomaiset ovat halunneet suojella yli 70 vuotiaita, koska jo pelkästään ikävuodet aiheuttavat ihmiselle vastustuskyvyn huonontumista ja sen myötä heillä on riski saada helpommin tarttuva tauti, joka voi viedä sairaalakuntoon, raskaaseen tehohoitoon tai jopa ruumishuoneelle.
On muistettava, että Suomessa Koronaan kuolleista lähes 300 ihmisestä on ollut 90 prosenttia ollut vanhuksia, siis yhdeksän kymmestä kuolleesta on ollut vanhuksia.
Mielestäni jokainen täysjärkinen aikuinen ihminen on aina vastuussa itsestään ja jokainen täysjärkinen aikuinen myös päättää itse riskeeraako tappavan tartuntataudin saamisen kanssa vai suojeleeko itseään. Mutta ainakaan kenellekään toiselle ei saa ilman toisen suostumusta aiheuttaa vaaraa ja riskiä saada tappava virustauti!
Joten kaikki liikuntakykyiset reippaasti ulos luontoon ja lenkille - turvavälit ja hygienia muistaen. Ja jos ja kun on hyväkuntoinen, niin eihän kukaan voi kieltää hoitamasta omia asioitaan ja kaupassa käyntejänsä, mutta on kuitenkin muistettava se fakta, että riski saada tappava virustauti on tällä hetkellä Suomessa.
Suomalaiset ovat noudattaneet kiitettävästi hallituksen toimintaohjeita, ja meillä Suomessa onkin Korona hyvässä hallinnassa.
Toivotaan, ettei tilanne muutu esim. naapurimaidemme Ruotsin tai Venäjän kaltaiseksi katastrofiksi, ja ne 70 vuotiaiden eristämisestä kovasti nyt kärsivät eivät sitten kärsi vielä enemmän läheistensensä ja ystäviensä kuolemisen aiheuttamasta surusta!
Reippaillaan ja pysytään terveinä!
Asiaa! Hyvä kommentointi, kiitos!
Elä sie poeka hättäile . Olethan huomannut miten eräissä kouöuissa pääsi peikko uudelleen vikuroimaan Ollaan vain nöyrästi kotiseuinien sisällä mahdollisimman paljon . Onhan tuo mukava vielä maailmaa katsella .
Mäntysaippualiuos riittää päivittäiseen käsienpesuun, turha tuhlata rahaa käsidesiin, koska asiantuntioiden mukaan teho on huonompi kuin saippualla.
Käsidesi tarpeellinen silloin jos ei ole käsien saippuapesuun mahdollisuutta esim. autossa tai kaupassa.
hyvin pieni mahollisuus edes saada tartuntaa näis maadeudun pienissä ns. kirkonkylissä, tääl käyneet ainakin suunnilleen kaikki m.7 - 8 jopa 90 itse kaupassa, vaikkakin harvemmin ,hyvä niin ja lenkkillä. Ainahan on joitain tikkiin asti noudattavat annettuja sääntöjä, jokaisen oma asiahan ja perus-sairauksistakin kiinni. Kunhan ei mennä ja törmäillä suurissa tapahtumissa( eipä olekaan ) Ei tosiaan juurikaan kummene paljon normaalista elämisestä tää aika. Terve järjenkäyttö yksi paras "desi".
Meillä maaseudun pienes kirkonkyläs olevas marketis on ennätysmäärä uppo-outoi ihmisii ja niitä mökkiläisii joita normaalisti vasta kesällä näkee. Uusmaalaiset ovat tulleet koronaa pakoon. Pysyisivät mökeissään.
YLE:hän näyttää ajavan uutta karanteenia ikäihmisille, kun Marin ja kumppanit huomanneet kuinka kaamea virhe ikäihmisten kopittamisessa tehtiin.
16.5. Hesarissa THL:n Mika Salminen sanoo:”Tämä on mennyt liian pitkälle” – En pidä ikäihmisten eristämisestä!
YLE joutui muuttamaan skooppijuttuaan 16.5. Aluksi YLE julisti raa`asti näin:
"Ylen kysely: Ikäihmiset toivovat, että saisivat käyttää omaa harkintaa – nuoret jatkaisivat yli 70-vuotiaiden tiukkoja rajoituksia".
Mutta kuinka ollakaan nyt juttu muokattuna näyttää tältä: Ylen kysely: Ikäihmiset toivovat, että saisivat käyttää omaa harkintaa – nuoret jatkaisivat suosituksia yli 70-vuotiaille
Muutos on tehty 16.5.klo 23.42! Miksi uutista muutettiin?
YLE tarvitsisi nyt tiukkaa läksytystä. Vaikka journalistilla on liki rajoittamattomat oikeudet sanoa mitä vaan, ikäihmisten oikeuksien jatkuva tallaaminen on törkeää.
Toki tiedämme, että nuoret haluaa kaiken ikävän talven jälkeen nyt ilokesän Lapin ja Italian hiihtolomien tyyliin, mutta ei sitä elämän oikeutta voi ottaa ikäihmisiltä pois noin vain!
Omaa harkintaahan on tähänkin asti käytetty eikä tuo yleinen paniikki ole juuri elämää haitannut. Tietysti kahvilat ja ravintolat ovat kiinni, mutta onneksi puodit on auki.
Tosin tuo typerysten määräys kirjastojen sulkemisesta on harmittanut.
-75-v.-
Saako lups 70 vuotiaat ajaa nissanilla liikenneylpyrään kakille? Pitääkö laittaa käsitesiä ennen kakkimista vai kakkimisen jälkeen? Saako nissanissa olla sumutusvalot päällä ja pitääkö käyttää vakonopeustähystintä? Mikä on hallitusken suositus tästä asiasta? Kysyisin vielä että mikä on turvaläpi nissanilla ajellessa ja kannattaako pitää kasvosuomusta?
Jäkäti jää plaplaplaa