https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f9c8bc86-7e21-4762-b7d3-15b8541d9ded
"Ministeri Krista Kiuru kertoo, että testausmäärät ovat pieniä Suomen koronaepidemian hiipumisen vuoksi.
Testaaminen on siis olennainen osa epidemian hallintaa.
– Suurin päivittäinen toteutunut testimäärä on ollut noin 4 000 testiä, joka kuvastaa epidemiatilannetta Suomessa. Testattavia henkilöitä ei ole tämän enempää, vaikka testaamisen kynnystä on kansallisella ohjeistuksella madallettu merkittävästi, ja kaikki oireilevat testataan, Kiuru kommentoi sähköpostitse."
Mitä ne sitten toitottaa, että oireeton voi olla viruksen kantaja, levittää virusta ja oireettomankin pitäisi mennä testeihin varmistuakseen, ettei ole korona virusta.
Eihän oireeton edes pääse testeihin, eikä myöskään vähän oireiset, joilla on vaikka nuhaa, yskää, väsymystä ym. muttei kuumetta.
Todetaan vaan, että ei testata, kun ei ole tarpeeksi oireita, kuten kuumetta.
Eihän se virus oireettomalle oireita aiheuta, vaikka olisi virus.
Ihan turha on päättäjien ihmetellä ja valittaa, kun testattavia on ollut näin vähän.
Suurimmalle osalle testeihin haluaville on todettu, ettei tarvitse testata, kun ei ole tarpeeksi oireita.
Jos kaikki halukkaat testattaisiin, niin määrä olisi huomattavasti suurempi.
Toinen tekijä on testin hinta, ei monikaan mene kalliiseen testiin varmuuden vuoksi, koska seuraavana päivänä testin negatiivisen tuloksen jälkeen voitkin altistua ja saada korona viruksen eli joka päivä pitäisi testata, ei riitä yksi kerta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Minullekin kävi niin kun menin lääkäriin oireilun takia, kuume tosin puuttui niinkuin kohdallani yleensäkin. Eipä testailtu, oli vain epäily.