Yli sata alaikäistä sairastunut ja viimeksi kuoli 14-vuotias poika koronaan liittyvään tautiin.Nuoria ja lapsia sairastuu länsimaissa Kawasaki tautia muistuttavaan oireyhtymään,koronan jälkitauti.Sahaavaa kovaa kuumetta,elinvaurioita,sydän maksa munuaiset.Verisuonitulehdus ,silmän valkuaiset punaiseksi ym.ym. eli se siitä lasten januorten turvassa olosta.Kukaan ei tiedä oikeasti koronasta vielä mitään,sanoo asiantuntijat maailmalla.
Englannissa leviää
Anonyymi
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
New Yorkissa 5,6,ja 18-vuotiaat.Sanovat että on immuunipuolustuksen viivästynyt reaktio covidiin.
Niin, sitä se laumasuoja on. Kun virus etenee vapaammin ja viruskuormat ovat suuria, sairastuvuus lisääntyy kaikissa ikäluokissa, myös nuorissa ja lapsissa. Olemme tekemisissä tuntemattoman viruksen kanssa, joten emme edes tiedä, mitä jälkitauteja vielä näemme. Ne ovat jo nyt olleet muutamilla selvinneillä hankalia, tauti kurittaa keuhkoja ankarasti ja voivat tehdä ihmisestä "keuhkotautisen" todella pitkäksi aikaa, ehkä jopa eliniäkseen.
Kaikki puheet siitä, että 'virusta ei voi pysäyttää' ovat EDESVASTTUUTTOMIA, ne ovat ihmisten henkien ja terveyden uhraamista, ja se ei voi olla se, mistä ihmiset ovat veronsa vuosikymmeniä maksaneet!
1) VIruksen leviäminen alueille, joissa sitä ei ole, on ehdottomasti estettävä. Valvontatoimet on oltavat ja turhaa liikkumista rajoitettava
2) Viruskeskittymien kimppuun on käytävä muita alueita kovemmin toimin. alkaen siitä, että tarkoin tutkitaan, miten tauti niissä leviää ja säilyy tarttuvana. Lieväoireiset voivat sairastaa tautia ilmeisesti kuukausia! Nyt tiedämme, että tällaisia on esim vastaantottokeskuksissa ja he käyvät edelleen töissä! Heidät on myös eristettävä ja tehokkaasti. Heidän työympärisönsä on käytävä testauksin läpi ja varmistettava, että terveet voivat korvata sairaat työntekijät vaarantamatta itseään.
3) Suojavälineiden omaa tuotantoa on edelleen lisättävä massiivisesti niin, että niitä saadaan mahdollisimman pian myös ihmisille, jotka työskentelevät siviiliammateissa, joissa joutuvat kontakteihin. Kun terveydenhuollon testaus on saatu toimimaan, heidät pitää ottaa testattaviksi myös seuraavana. Testauksen jarruttelu pitää lopettaa ja yksityisen puolen pitää tulla vastaan alentamalla testiensa hintaa. Muuten tulee säätää erillinen vero, jolla testauksen voittoa leikataan niiltä pois.
Suvereenilla valtiolla on keinonsa, nyt ei ole aika leikkiä 'lännessä olemista' eikä muutakaan ns markkinataloutta. Siihen voimme kyllä palata kun kriisi on selätetty ja se selätetään kyllä, vaikka se voikin pahimmillaan viedä 2-3 vuotta. Sittenkään kaikki alat eivät välttämättä palaudu kuten ne olivat, mutta sitten ihmisille pitää keksiä muuta tekemistä ja elinmahdollisuuksia, yhdessä sen markkinatalouden kanssa. Ne löytyvät kyllä. Meihin kaikkiin tämä iskee, tavalla tai toisella, joten ponnistukset toipumiseksi tulee olla yhteiset.
IHMISTEN UHRAAMINEN ON LOPETETTAVA. ME EMME OLE BAALIN EMMEKÄ MOOLOKIN PALVELIJOITA JA KULTAINEN VASIKKAKIN ON LUULTAVASTI NYT SULATETTAVA KÄYTTÖTARKOITUKSIIN, kuten sota-aikanakin tapahtui.
Paras tapa mitenkään lieventää iskua talouteen, joka tulee olemaan todella kova, on lähteä sopeuttamaan toimintaa tilanteeseen. Lentoemännät ovat monet itse hakeutuneet hoitosektorille aputyövoimaksi, mikä on erinomainen toimi. Nyt hoitoallalla uhkaa kuitenkin työvoiman liikatarjonta muiden kuin koronan hoidon kituessa potilaiden puutteessa. On alettava etsiä keinoja ihmisten luottamuksen palauttamiseksi, joista tärkein on varmistaa turvallinen, virusvapaa kuljetus virusvapaisiin hoitopisteisiin. Tämä voi tarkoittaa, että varataan sitä varten tietyt taksiautot ja yrittäjät, jotka yhdessä terveysviranomaisten kanssa varmistavat autojen virusvapauden äärimmäisen tiukoin sanitointi ja asiakkaiden kontrollointitoimin, mielellään nopein testauksin suoritettuna.
Ihmisten luottamus palautuu vain kun tauti laantuu.
Me joudumme segmentoimaan koko yhteiskuntaa. Velkajärjestelyistä tulee säätää laki, joka estää konkursseista seuraavat ulosotot täysin seuraavan kahden vuoden aikana. Tulee säätää suoja, joka mahdollistaa uuden yritystoiminnan aloittamisen konkurssista huolimatta jäljellä olevalla pääomalla, mikäli uusi toiminta selvästi on tässä tilanteessa kannattavaa ja tarpeellista. Tässä tulee olla erityisen tarkkana, milloin toimintalupa näissä tapauksissa annetaan, mitään keinottelua rahan siirtämiseksi lain ulottumattomiin ei tule sallia, vaikka yrittäjä ja päätöksentekijä kuinka olisivat sauna- ja kössikavereita. Muutoin yrityksen varat tulee käytännössä jäädyttää niin, että vain hieman sosiaaliturvaa korkeampi käyttö yrittäjäperheen omaan kulutukseen sallitaan, ellei perheellä ole muuta tulonlähdettä. Mikäli yrittäjän uusi toiminta tuottaa nyt heti erityisen hyvin, voidaan konkurssi muuttaa maksujärjestelyksi, jossa yrittäjä saa helpotusta verotuksesta kun maksaa konkurssivelkojaan pois uuden toiminnan tuotoilla. Muussa tapauksessa tuottoa tulee verotaa ankarimman jälkeen.
Myös yritysverotus tulisi muuttaa progressiiviseksi, jolloin järkevät investointivaraukset, varsinkin työllistävät (työntekijöiden turvallisuus ja riittävä ansiotaso huomioiden) vähennyksinä huomioiden. Investointivaraukset tulee olla jäädytetyillä tileillä niin, että viranomaiset voivat valvoa niiden käytön todella niihin tarkoituksiin, jotka ovat järkeviä.
Verotuksen progressiota tulee välittömästi kiristää tuntuvasti niin, että edessäolevat väistämättömät tulonsiirrot inhimillisen taloudellisen tuhon estämiseksi voidaan rahoittaa. Osinkotulojen maksu voidaan sallia vain eläkkeiden rahoittamiseksi, muut pääomatulot on muutettava ainakin väliaikaisesti täysin samanarvoisiksi ansiotulojen kanssa ja progressiota sovellettava tulojen yhteismäärään. KUTEN TÄMÄN ASIAN OLISI PITÄNYT AINA OLLAKIN. On sitten poliittinen vääntö aikanaan, jätetäänkö tasakohtelu voimaan vai ei ja jos jätetään, missä muodossa. Rikasta ja köyhää voidaan leikkiä keskenämme sitten, kun siihen on aikaa ja varaa, nyt on oltava toiset toimet.
Maataloustuottajille maksettavien takuuhintojen ehtona tulee olla, että työllistävät kotimaista työvoimaa työehtosopimusten mukaisilla palkoilla, jotka tulisi KOROTTAA järjellisille tasoille. Nyt ne on mitoitettu Romaniassa tai Ukrainassa elämiseen, ei maassa, jossa maaseudulla pitää liikkua omalla kulkuvälineellä ja lämmittää oma talonsa!
Voimme palata leikkimään markkinataloutta riistokapitalismina kriisin mentyä ohi, jos se vielä silloinkin nähdään tarpeellisena.
Kriisin syvetessä Euroopassa ja kenties globaalisti tulee valmistautua paitsi elintarvikepulaan maailmalla, myös oman valuutan käyttöönottoon, tarvittaessa vaikka 'yhdessä yössä'. Se tarkoittaa valtavaa lainsäädännöllistä urakkaa, joka on ehkä vietävä läpi läpihuutoäänestyksinä paketteina, jos tuomiopäivä tosiaan uhkaa langeta päälemme. Toivottavasti siihen ei tarvitse mennä tällä tavalla (muuten kannatan kyllä yhteisvaluutasta luopumista, mutta katastrofin vaiuhdittaman prosessi voi olla niin nopea, että siinä tehdään merkittäviä virheitä). Meiltä puuttuu myös nyt jo kaikki kokemus ja osaaminen oman valuutan käyttämisessä ja pankkihenkilöstökin tarvitsisi koulutuksensa tässä suhteessa. Mahdollisimman huolelliset suunnitelmat pitää kuitenkin tehdä valmiiksi, niin että hädän koittaessa voimme toimia, jos muuta vaihtoehtoa ei ole. Tässä tilanteessa ei ole syytä miettiä imagokysymyksiä.
Voimme tukea kovimman iskun ottanut Etelä-Eurooppaa vain niissä puitteissa kuin se on mahdollista vaarantamatta omaa tulevaisuuttamme. Espanja ja Italia ovat itsekin vastuussa siitä, mitä niille tapahtui, ja niiden tulee kantaa oma taakkansa kuten muutkin tekevät. Tällä kertaa Kreikka on selvinnyt erinomaisesti ja ansaitsee kiitokset suorituksestaan. Helleenit ovat löytäneet persialaissotien perintönsä.
Näistä muutoksista tulisi saada aikaan laaja poliittinen konsensus opposition kanssa ja säätää ne voimaan määräaikaisina seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Vääntö niitä seuraavista järjestelyistä voidaan aloittaa sitten. Palataanko kriisiä edeltäviin muotoihin vai johonkin aivan uuteen, on ratkaistava, mutta se voidaan tehdä parhaiten, jos meillä on järjestely, joka toimii mahdollisimman kitkattomasti näissä kriittisissä oloissa.
VALTION ENSISIJAINEN TEHTÄVÄ ON TURVATA KANSALAISTENSA ELÄMÄ, NIIN FYYSISESTI KUIN TALOUDELLISESTI, SODAN AIKANA KANSAKUNNAN ELÄMÄ. MITÄÄN MUITA TEHTÄVIÄ VALTIOLLA JA YHTEISKUNNALLA EI OLE.
Oma valuuttaa saattaa olla välttämätön myös siksi, että sillä konsernilainoihin yms järjestelyin piilotettu veronkierto saadaan jämäkästi hallintaan. Ellei omaan valuuttaan mennä, se tulee estää ankarin toimin muuten, tarvittaessa kohdellen ulkomailta saatuja konsernilainoja yrityksen tulona, ei vähennettävänä kuluna. Ei ole aika elättää puliveivareita ja surku niiden, jotka ovat elantonsa puliveivaamiselle rakentaneet.
Heidänkään toki ei tarvitse synkkyyteen vaipuman. Kyllä Nallenkin toimeentulotukihakemus käsitellään ja hän pääsee nauttimaan 'yltäkylläisestä sosiaaliturvasta', sitten kun kartanot ja autot on myyty. Hänen omien oppiensa mukaanhan sosiaaliturvaa ei ole 'oikeudenmukaista' käyttää tulon ja omaisuuden menettämisen estämiseen, vaan elämiseen vasta sitten, kun kaikki on menetetty. Tässä myös demarien linjat näyttävät muuttuneet sitten 1980-luvun, kokoomustoverien suuntaan.
Hallituksen linjaus yökerhojen suhteen on AIVAN OIKEA, Ravintolatoimintaa tulee ensikädessä sopeuttaa, ei tukea, vaikka ehkä jonkin verran tukeakin tarvitaan. Ensisijaisesti tulee löytää uusia toiminnanmuotoja, jotka sopivat tähän tilanteeseen.
Hallitus on osoittanut kykynsä ripeisiinkin ja lujiin toimiin Ainoa ongelma on ollut vain joissakin sen käyttämissä asiantuntijoissa. Onneksi sananvapauteen perustuva yhteiskuntamme mahdollistaa keskustelemisen ja sellaisten kriittisten äänien kuulumisen kuin Lasse Lehtosen ja nyt Tuomas Malisen puheenvuorot. Vaikka varsinkaan Malisen kanssa ei olisi kaikesta samaa mieltä, niin kyllä hänen tuomionluvuissaan on asiaa, pahimmillaan moni hänen nostamansa uhkakuva saattaa toteutua ja niihin tulee varautua. Jos varautuminen osoittautuu turhaksi, niin ilkkujat voivat riemuita sitten vapaasti, ja toivottavasti niille, yleensäkin vähäpäisille, idiooteille se mahdollisuus tuleekin. Jos ei tule, emmekä ole valmistautuneet, monet meistä itkevät.
Keuhko- taikka aivoveritulppa voi olla ihan kiva!
Iskee nuorisoon.
No+Englanti+on+koko+Euroopan+johtava+maa+virukseen+kuolleissuus+prosentissa
+joka+on++nyt+++14,36+%.++Ruotsin+kuolleisuus+prosentti+++12,35+%.+Ett+äsilleen.