Onko psykologiasta mitään hyötyä helluntailaiselle?

Käydään keskustelua onko psykologia jopa vaarallinen alue. Monet uskovat pitävät sitä vääränä oppina. Vain raamattu on ok. Seuraava linkki tarkastelee asiaa.

https://www.areiopagi.fi/2016/06/psykologian-kristinuskon-kohtaamisesta-syntyy-alyllinen-kriisi/

Itse sairastuin psykoosiin ja uskonveljet "paransivat" minua keskusteluin ja käännytystyöllä. Tilanne ajautui pahaksi ja vasta psykiatrit auttoivat pinnalle. Nyt olen ollut 15 v naimisissa ja työssä ihan terveenä. Vain asiallinen hoito auttoi. Sekin on Jumalasta.

Mt potilaan hoito on vastuullista ja vaikeaa ettei mennä entistä pahempaan.

Usein uskovilla jotka vastustavat psyk hoitoa on itsellään on hyvin vaikea tausta. Heitä on kiusattu tai ovat tehneet rikoksia tai heitä on halveksittu. Ovat olleet juoppoja. Uskoontullessa heillä on käsitys että voivat hallita ja muuttaa kaiken. He ovat rehvakkaita ja vastustavat muiden mt hoitoa. Heidät pitäisikin tutkia päästään ennenkuin pääsevät "parantamaan" raamattukeskusteluillaan kuten minulle kävi.
17<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

tervettä kritillistä oppia ja elämää ei mikään uhkaa eikä kaada.

terveet asiat se hyväksyy ja sairaat hylkää. simppeliä.

ja niin Raamatullista, siellä se on sanottu sekin. lukekaa itse.

Äänestä

En aukaissut linkkiä.
Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että psykiatria auttaa ihmisiä silloin kun on sen avun tarve.
Mutta olen myös sitä mieltä, että soitan. Aattisia sairauksille virhearvipinnin vuoksi annetaan psykologinen diagnoosi.
Tuollaisia sairauksia ovat esim. Kilpirauhasen sairaudet, lisämunuaisen sairaudet, autoimmuunisaiaudet ja anemia.
En ole kohdannut uskovien keskuudessa psyniatrianhoidon vastaisuutta.
Tosin henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ihmisille syötetään liikaa psyykenlääkkeitä.
Niistä on varmasti myös htyä, mutta tunnetusti niitä syödään liikaa ja määtään hyvin herkästi.
Psykoosipotilaat ovat tietenkin erikseen. Heille varmasti lääkitys on ehdoton ja helpotus.

Äänestä
  • No voihan rähmä noita kirjoitusvirheitä... Siis somaattisille sairauksille oli tuo eka sanahirviö

    Äänestä

Psykologia ei ole "oppi". Se tutkii ihmisen käyttäytymistä, kokemusta ja inhimillisen toiminnan säännönmukaisuuksia. Esimerkiksi mielen toimintaa, oppimista, tunteita, ihmissuhteiden toimintaa ja aistihavaintojen tulkintaa.

Psykologia pyrkii vastaamaan esimerkiksi sellaisiin kysymyksiin kuten miten persoonallisuus kehittyy, kuinka paljon geenit ja ympäristö voivat vaikuttaa yksilöön, miten muisti toimii, mitä on tietoisuus ja mistä erilaiset mielenterveydelliset häiriöt johtuvat.

Mielen ongelmat ovat myös eri asia kuin mielen sairaudet. Psykologit saattavat tarjota terapiaa erilaisissa ongelmatilanteissa. Mutta he eivät hoida varsinaisia mielen sairauksia, kuten skitsofreniaa, kaksisuuntaista mielialahäiriöitä tms. Niitä hoitavat psykiatrit, jotka ovat lääkäreitä.

Mieli on yhtä tärkeä osa ihmistä kuin kehokin. Uskovaisuus ei suojaa fyysisiä tai mielen sairauksia vastaan. Raamattu on hengellinen opas, ei lääkärinkirja. Ei kukaan hae syöpähoitoja seurakunnasta. Miksi sitten mielen ongelmiin ja sairauksiin haettaisiin apua vanhemmistoveljeltä, joka voi olla vaikka putkimies.

Äänestä
  • Kuka hakee mielen ongelmiin apua vanhimmistoveljeltä ?

    autan; ei kukaan jolla ei ole jo orastavaa mielen ongelmaa, ok !

    mutta todellisella työnsä tasalla olevalla vanhimistoveljelle voi olla elämän kokemusta yhdistettunä siihen hengenviisauteen niin lopputulema on hyvä, eli mahdollisimman hyvä ainakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka hakee mielen ongelmiin apua vanhimmistoveljeltä ?

    autan; ei kukaan jolla ei ole jo orastavaa mielen ongelmaa, ok !

    mutta todellisella työnsä tasalla olevalla vanhimistoveljelle voi olla elämän kokemusta yhdistettunä siihen hengenviisauteen niin lopputulema on hyvä, eli mahdollisimman hyvä ainakin.

    Miksi kukaan hakisi apua mielen ongelmaan, ellei olisi orastavaa mielen ongelmaa? :D Näissäkin tapauksissa haetaan apua seurakunnasta. Ja siinä vaiheessa voi vain toivoa, että "auttajat" ymmärtävät omat rajoituksensa, ja osaavat suositella tarvittaessa myös ammattiapua. Tiedän nimittäin tapauksia, joissa amatöörit ovat auttaneet ihmisparan psykoosiin.

    Äänestä

  • Psykiatria on myös lähes uskontoa vastaava oppijärjestelmä. Helluntailaisen uskoon perustuvan sielunhoidon ja psykiatrian välillä on vain se ero, että hellut rehellisesti tunnustavat toimintansa perustuvan uskoon, kun taas psykiatria valehtelee olevansa lääketiedettä.

    Psykiatriset diagnoosit eivät ole oikeita sairauksia vaan perustuvat yksittäisten psykiatrien mielipiteeseen. Yksi ja sama henkilö saisi suurella todennäköisyydellä jokaiselta eri diagnoosin jos kävisi tutkituttamassa päänsä usealla eri psykiatrilla. Masennusdiagnoosiinkaan ei tarvita muuta kuin se että osaat itse pistää rastin oikeaan ruutuun. Se "sairastatko" bipolaarihäiriötä, rajatilapersoonaa vai adhd:ta ei eroa mitenkään helluntailaisen sielunhoitajan "diagnoosista" että olet pahojen henkien riivaama. Kummastakin on yhtä paljon tieteellistä todistusaineistoa olemassa. Eismerkiksi adhd- diagnoosi pitäisi todentaan aivokuvauksilla ennen diagnoosin tekemistä koska se mitä sanotaan adhd:ksi on nähtävissä aivokuvista. Pelkkä käyttäytymisen tarkastelu ei voi riittää lääketieteellisen diagnoosin tekemiseen.

    Oikeat sairaudet kuten esim. kilpirauhasen vajaatoimina tai neurologiset sairaudet jotka vaikuttavat mieleen voidaan todentaa lääketieteellisin testein. Silloinkaan ne eivät ole mielisairauksia, vaan neurologisia tms. sairauksia. Silloin puhutaan oikeista sairauksista jotka kuuluvat oikean lääketieteen piiriin. Psykiatriset hoitomuodot ovat pääsääntöisesti kaikki uskomushoitoa ja lääkkeillä myrkyttämistä. Psyykenlääkkeiden toimintamekanismeja ei tunneta oikeasti samalla tavoin kuin oikeiden lääkkeiden. Ei ole olemassa esimerkiksi testiä jolla voidaan mitata "aivokemioita".

    "Heidät pitäisikin tutkia päästään ennenkuin pääsevät "parantamaan" raamattukeskusteluillaan kuten minulle kävi."

    Sama kuin sanoisi että heidät pitäisi tutkia päästään poppamiesten toimesta ennenkuin pääsevät parantamaan raamattukeskusteluillaan muita.

    Äänestä

Moni uskova, jolla ei ole omakohtaista kokemusta näistä asioista, tuomitsee psykologian rankasti.

Itse olen sitä mieltä, että jos ja kun käsitellään henkisiä ongelmia ja ne johtuvat yleensä elämässä varsinkin pienenä lapsena kohdatuista asioista, niin kyllä silloin voi näihin asioihin perehtynyt terapeutti auttaa, kun tällä on jo paljon kokemusta asioista !

Toki on hyviä ja huonoja terapeutteje/psykologeja !

Uskovien keskuudessa tulisi kuitenkin olla ns. sielunhoitajia, eli elämää kokeneita ja nähneitä uskovia, jotka osaavat kokemuksensa kautta auttaa nuorempia näissä ongelmissaan, ja tällöin on etuna se, että jos ja kun se sielunhoitaja oikeasti on Pyhän Hengen johdossa ja ohjauksessa, niin Herra itse voi auttaa siinä tilanteessa Henkensä kautta.

Eli kun Jumala siis tietää ihan kaiken meistä ja elämästämme, niin jos ja kun se sielunhoitaja on Jumalan kouluttama, niin hän ja "potilas" saavat apua suoraan Herralta, ja siten hoitoaika voi olla todella lyhyt !

Siis ihminen eli terapeutti/psykologi joutuu pitkään etsimään ne varhais lapsuuden ja lapsuuden ja nuoruuden ja aikuisuuden kipukohdat, jotta ne voidaan käydä läpi ja vapautua, mutta Herra siis tietää jo etukäteen sen, että mikä on ne sielun haavat aiheuttaneet, jotka aiheuttavat ongelmia ja häiriötä.

Tälläisiä sielunhoitajia en vain ole itse vielä tavannut, eikä tässä ajassa niitä valmistukkaan, kun Hengellinen kasvu loistaa poissaolollaan nyky uskovien keskuudessa, eli ei kasveta ja kypsytä omaan palvelutehtävään, vaan jäädään ainaisiksi Hengellisiksi lapsiksi vain, ikävä kyllä !

Äänestä
  • "Eli kun Jumala siis tietää ihan kaiken meistä ja elämästämme, niin jos ja kun se sielunhoitaja on Jumalan kouluttama, niin hän ja "potilas" saavat apua suoraan Herralta, ja siten hoitoaika voi olla todella lyhyt !"

    Sielunhoito on henkistä tukea, ei mielenterveyden hoitoa. Sielunhoitajan pitäisi olla sen verran fiksu - mieluummin koulutettu - että hän tämän eron ymmärtää. Muuten sielunhoidonkin nimissä voi tehdä paljon pahaa. Ajatus lyhyestä hoitoajasta perustuu maagiseen Jumala-käsitykseen ja ohueen ihmiskäsitykseen. Jumalan kouluttamalla sielunhoitajalla ei ole hoitoaikojen suhteen ennakko-odotuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Eli kun Jumala siis tietää ihan kaiken meistä ja elämästämme, niin jos ja kun se sielunhoitaja on Jumalan kouluttama, niin hän ja "potilas" saavat apua suoraan Herralta, ja siten hoitoaika voi olla todella lyhyt !"

    Yleinen harhaluulo on että kunhan auttajalla on jokin koulutus hän on pätevä auttamaan ketä tahansa. Bb- Tarinakin on tosiaan koulutettu psykologi. Koulutus tietysti on parempi kuin kouluttamattomuus kun toimitaan auttamistyössä. Mutta koska kaikki riippuu lopulta henkilökemioista ja siitä miten hyvin maailmat kohtaavat auttajan ja autettavan välillä ei se takataskussa oleva paperi lopulta ole autuaaksi tekevä voima sen enempää kuin pyhän hengen täyteyskään.

    Yleensähän se paras auttaja onkin sitten lopulta karvainen ja nimeltään Tessu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Eli kun Jumala siis tietää ihan kaiken meistä ja elämästämme, niin jos ja kun se sielunhoitaja on Jumalan kouluttama, niin hän ja "potilas" saavat apua suoraan Herralta, ja siten hoitoaika voi olla todella lyhyt !"

    Sielunhoito on henkistä tukea, ei mielenterveyden hoitoa. Sielunhoitajan pitäisi olla sen verran fiksu - mieluummin koulutettu - että hän tämän eron ymmärtää. Muuten sielunhoidonkin nimissä voi tehdä paljon pahaa. Ajatus lyhyestä hoitoajasta perustuu maagiseen Jumala-käsitykseen ja ohueen ihmiskäsitykseen. Jumalan kouluttamalla sielunhoitajalla ei ole hoitoaikojen suhteen ennakko-odotuksia.

    "Muuten sielunhoidonkin nimissä voi tehdä paljon pahaa."

    Terapian ja psykiatriankin nimissä voi tehdä paljon pahaa. Ja on tehtykin. Kun perehtyy psykiatrian historiaan ja nykytilaan on pakko oikein pinnistellä keksiäkseen perustelut miksi pätevien ammattilaisten suorittama sähköhoito tai lobotomia (joko fyysinen tai kemiallinen) olisivat pätevämpää mielen hoitoa kuin kristillinen sielunhoito. Aivan pätevienkin terapeuttien pakeilla on aikojen saatossa tapahtunut kauheuksia aivan kuten uskonnollisenkin sielunhoidon piirissä.

    https://www.cchr.org

    Ei knnata uskoa sokkona mihinkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    https://www.cchr.org

    Ei knnata uskoa sokkona mihinkään.

    Aloittaja lienee tarkoittanut psykiatrista hoitoa, ei psykologista koska hän kertoi olleensa psykoosissa ja saaneensa apua psykiatreilta. Psykologia on eri asia kuin psykiatria.

    Äänestä

Eikö kaikilla helluntalaisilla ole vaikea tausta, eivät he kai muuten ryhtyisi helluntalaisiksi ? Heidän kokouksissa viestinä on että täytyy jättää entinen elämä eikä katsoa taaksepäin. Itse olen elänyt hyvän elämän eikä minulla ole syytä jättää entistä elämääni.

Päihdeongelmaisille helluntalaisten oppi sopii hyvin.

Äänestä

Ateistisessa Neuvostoliitossa uskovaisia suljettiin mielisairaaloihin ja vankiloihin nimenomaan psykologisin perustein. Eikä heitä yritetty hoitaa millään inhimmillisellä tavalla vaan kiduttamalla. Siitä on jäänyt monille uskovaisille kielteinen asenne psykologiaa kohtaan enkä sitä ollenkaan ihmettele.

Äänestä
  • . >>Siitä on jäänyt monille uskovaisille kielteinen asenne psykologiaa kohtaan enkä sitä ollenkaan ihmettele.<<

    Itse näen / havainnut, miten juuri uskonnolliset puolueet opettavat psykologia olevan kielteinen. JUALAN tahdon vastaine alue. No, perus ongelma pon juuri se, ettei uskonnollinen ihminen edes ymmärrä mitä on psykologia. Jos oikein tarkkoja ollaan,niin Jeesus on mallintaja kaikille psykiartreille ja koko alueella. Jeesus nienomaan tiesi tasan tarkkaan mitä ihminen on ja mitä on ihmisen käyttäytyminen jne.....

    Taas Kommunismi on niin epätodelisuudessa oleva ideologia ja siten sen esteenä on kaikki alueet. Työnantaja / yksityisyrittäjyys kuin myös uskonnot ja erikoisesti usko Jeesukseen. Kommunismin historia on todella synkkä kuin myös tämän päivän tilanne. Vaikka teoriassa taas Kommunismi on erittäin kaunis aate, mutta unohdettu tyystin ihmisen luontainen käyttäytyminen ja ajattelu - tureltueisuuden tila.

    m.l

    Äänestä

https://www.youtube.com/watch?v=3IfWERwSZwE

Sekin on uskon kysymys kumpi on todellisuudessa vaarallisempaa:

se että fundamentalistiuskovainen auttaja kehottaa lopettamaan psykiatrin määräämän lääkityksen käytön ja luottamaan Jumalan parantavaan voimaan

vaiko se että fundamentalistiuskovainen psykiatri kehottaa ottamaan lääkkeet jotta potilas pääsisi eroon uskostaan Jumalaan ja muihin satuolentoihin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Käydään keskustelua onko psykologia jopa vaarallinen alue. Monet uskovat pitävät sitä vääränä oppina. Vain raamattu on ok. Seuraava linkki tarkastelee asiaa.

https://www.areiopagi.fi/2016/06/psykologian-kristinuskon-kohtaamisesta-syntyy-alyllinen-kriisi/

Itse sairastuin psykoosiin ja uskonveljet "paransivat" minua keskusteluin ja käännytystyöllä. Tilanne ajautui pahaksi ja vasta psykiatrit auttoivat pinnalle. Nyt olen ollut 15 v naimisissa ja työssä ihan terveenä. Vain asiallinen hoito auttoi. Sekin on Jumalasta.

Mt potilaan hoito on vastuullista ja vaikeaa ettei mennä entistä pahempaan.

Usein uskovilla jotka vastustavat psyk hoitoa on itsellään on hyvin vaikea tausta. Heitä on kiusattu tai ovat tehneet rikoksia tai heitä on halveksittu. Ovat olleet juoppoja. Uskoontullessa heillä on käsitys että voivat hallita ja muuttaa kaiken. He ovat rehvakkaita ja vastustavat muiden mt hoitoa. Heidät pitäisikin tutkia päästään ennenkuin pääsevät "parantamaan" raamattukeskusteluillaan kuten minulle kävi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu