Elämäntarinani lyhyesti:
Totuttuun tapaan synnyin vl-perheeseen, en tosin vanhoillisimpaan mahdolliseen. Olen lapsesta asti ollut luonteeltani pohtiva ja analyyttinen, enkä ole koskaan kokenut käyväni luontevasti seuroissa. Nuoruusvuodet kuljin "toinen jalka maailmassa", mutta silloisen seurustelukumppanin, sukuni ja vl-kavereiden takia yritin parhaani mukaan sulautua "massaan" ja tukahduttaa epäilevät ajatukseni.
Vuoden seurusteluajan jälkeen kihlauduin uuden poikaystäväni kanssa. Ajattelemme uskonasioista samalla tavalla ja seurat ja tiukkien vl-nuorten esittämät ajatukset erityisesti elämästämme ovat alkaneet ahdistamaan kovaa. Kumpikin meistä haluaa päästä tästä kaksoiselämästä ja kyseisestä uskonnosta eroon. Haluaisimme muuttaa avoimesti saman katon alle ja alkaa elämään "normaalisti". Luulenpa, että ihmiset, jotka eivät henkilökohtaisesti ole olleet lestadiolaisuuden kanssa tekemissä, eivä tätä ymmärrä. Siksi tarvitsenkin muita samankaltaisessa tilanteessa eläviä tai jo siitä selvinneitä kertomaan omia ajatuksiaan.
Miten kerroitte läheisillenne?
Kohtasitteko/kohtaatteko syrjintää ja musta lammas-ajattelua?
Miten elämä päätöksen jälkeen?
Totuttuun tapaan synnyin vl-perheeseen, en tosin vanhoillisimpaan mahdolliseen. Olen lapsesta asti ollut luonteeltani pohtiva ja analyyttinen, enkä ole koskaan kokenut käyväni luontevasti seuroissa. Nuoruusvuodet kuljin "toinen jalka maailmassa", mutta silloisen seurustelukumppanin, sukuni ja vl-kavereiden takia yritin parhaani mukaan sulautua "massaan" ja tukahduttaa epäilevät ajatukseni.
Vuoden seurusteluajan jälkeen kihlauduin uuden poikaystäväni kanssa. Ajattelemme uskonasioista samalla tavalla ja seurat ja tiukkien vl-nuorten esittämät ajatukset erityisesti elämästämme ovat alkaneet ahdistamaan kovaa. Kumpikin meistä haluaa päästä tästä kaksoiselämästä ja kyseisestä uskonnosta eroon. Haluaisimme muuttaa avoimesti saman katon alle ja alkaa elämään "normaalisti". Luulenpa, että ihmiset, jotka eivät henkilökohtaisesti ole olleet lestadiolaisuuden kanssa tekemissä, eivä tätä ymmärrä. Siksi tarvitsenkin muita samankaltaisessa tilanteessa eläviä tai jo siitä selvinneitä kertomaan omia ajatuksiaan.
Miten kerroitte läheisillenne?
Kohtasitteko/kohtaatteko syrjintää ja musta lammas-ajattelua?
Miten elämä päätöksen jälkeen?
Vastaukset 16
Vanhimmat
siis erää serkut yrittivät toistuvasti.
Muutamien kanssa olen tullut hyvin juttuun sekä enojen ja eräiden tätieni kanssa.
Kaikki menee hyvin ikiomassa uskossa.
Jeesus auttaa sinua jos rukoilet. Rohkeutta sulle lahkosta eroamiseen!
Meilläkin on samanlainen pattitilanne. Minäkään en ole koskaan tuntenut vl-uskoa omaksi ja välillä sen kielsin kokonaan, mutta `painostuksen alla` teimme nykyisen aviomieheni kanssa parannuksen, mutta emme siltikään tunne uskoa omaksi. Tällähetkellä mietin juuri samaa kuin sinäkin että kieltää usko julkisesti, mutta juuri sukulaisten reaktiot yms. arveluttaa. Meillä on kaksi lasta ja olemme olleet naimisissa kohta 4 vuotta. Emme ole käyneet seuroissa naimisiinmenon jälkeen kertaakaan ja muutenkin arkemme on tavallisten ihmisten elämää esim. kuuntelemme musiikkia, katsomme tv:tä (ei kuitenkaan vl:ien läsnäollessa),meikkaan joskus... Kavereissakin on sellaisia jotka ovat täysin uskossa ja toiset taas juuri toinen jalka maailmassa. Vaikeeta on , kunhan vaan sais irtaannuttua kokonaan. Mutta tsemppiä teille! toivottavasti ratkaisu löytyy! mistä päin olet?
Täällä ei onneksi ole pikkupaikkakuntien ongelmaa, että kaikki tietävät muiden asiat, mutta ahdistaa silti. Juorut kulkevat uskomatonta vauhtia.
Minä oon täältä oulusta..... täällä onkin aika iso seurakunta, todellakin.... No täällä ihmiset puhuu mitä puhuu, mut kukaan ei uskalla tulla kasvotusten sanoon... ja arvaa jos tulis, ni ehkä vihdoinki saisin kakistettua totuuden ulos...
Itsekin olen miettinyt, että saattaisin jo tunnustaa kysyttäessä että minulla ei ole aikoihin ollut mitään tekemistä uskon kanssa...
Toki juttuja liikkuu ja osa rutkasti muuttuneina kantautunut minunkin korviin, muttakissaa ei uskalleta nostaa pöydälle, koska täällä on niin paljon minun laillani eläviä, että siitä syntyisi iso ketjureaktio. Minun perässäni varmasti moni muukin postuisi koko touhusta.
Pelkäätkö tuttujen ja sukulaisten suhtautumista ja sitä, että ystäväpiirisi pienenee?
Ole itsellesi rehellinen, äläkä elä muiden mieliksi.
Mitä kauemmin elät valheessa, niin sitä enemmän sinulle voi tulla henkiselle puolelle ongelmia.
Jotkut kestää sellaista elämää koko elinikänsä, mutta kuuluko sen olla niin?
Ei siitä mitään ketjureaktiota synny, jos lähdet. Ei sinun ainakaan kannata sellaista taakkaa/kunniaa itselle ottaa.
Jokaisen tulee tehdä omat ratkaisut.
En kehoita eroamaan mistään "liikkeestä", koska itse tiedät mikä sinulle on oikea tapa uskoa, eikä kenelläkään ihmisellä ole oikeutta tuomita sinun ajatuksiasi.
Aluksi neuvoisin olemaan vaan tekemisissään ja tuntemuksissaan rehellinen, niin itselleen kuin muillekin, ehdottoman rehellinen.
Jos elämässä tarvitaan tukea, varmuutta ja turvallisuutta, niin harkitkaa paremmin. Maailma ei tarjoa turvallisia rakenteita vaan aivan muuta.
Älkää nyt hulluja puhelko, pitäisikö uskonsa kieltää, tosi typerää.
Itse olen xvl kasvatti, ja vaikka olenkin ns. asiaa sisäistämättömänä ja kiinnostuneena normaaleihin maailmallisiinkin asioihin, kasvanut vääjäämättömästi kasvukehistäni ulos, niin kyllä minä Luojaani ja Jeesukseen uskon, en ehkä yhtä vahvasti kuin ennen, mutta ainakin saman verran.
Minulle elämä ja maailma, lukuisine vaikeuksineenkin on niin iso ja nopeasti ohitse kiitävä juttu, ettei tämä ole enää sattumaksi luokiteltavissa.
Mitkään uskonnolliset ryhmittymät ja populaatiot eivät ruoki ja juurikaan kiinnosta itseäni, mutta pidän kuitenkin edelleenkin lestadiolaisuudesta, juuristani, ja kunnioitan niitä sekä rakkaita sukulaisistani. Kannustan ja tuen heitä tarvittaessa.
On suututtavaa ja surullista kuulla että esim. lestadiolaisuuteenkin syntyneet ihmiset haukkuvat omia kasvuympyröitään lahkoksi, sillä niissä ympyröissä on rakennettu juuri sinua jollakin tavalla sellaiseksi kuin sinun on pitänyt tullakin. Se on taatusti antanut jotakin, joka ilmenee vasta myöhemmin.
Itse ainakin olen huomannut moniakin asioita, joita vailla olisin täysin raajarikkoinen.
Viisaat sanovat että rakkaat ihmiset tavataan, niin kuolemassa kuin elämässäkin, eli syntyminen määrättyyn perheeseen voi olla myös aivan oma valinta.
Kyselit tuossa myös siitä miten muut ovat suhtautuneet uskon kieltämiseen, ni kerrompa omia kokemuksia. Eli kun sillon ensimmäisen kerran kielsin uskon julkisesti (15v.)sain kokoajan kuunnella kaikenlaista `käännytystä ja pelottelua`, myös vanhempieni suhtautuminen minuun muuttui, en ollut enään samassa asemassa kuin muut sisarukseni, vaikka olen sisarusparvemme nuorin ja silloin murrosikäinen ja minulle kyllä tehtiin selväksi että piru minussa asuu. Kokoajan oli kauheata painostusta ja vanhat tuttavat ja kaveritkin rupes hyljeksimään. Mutta arvaas kun tehtiinkin `parannus`, ni jo muuttu ihmisten käyttäytyminen yms..... mutta tuo parannus oli ehkä suuri virhe, sillä nyt on todellakin vaikea lähteä vl:lien keskuudesta. Tiedän etten halua kasvattaa lapsiani tähän ja haluan olla rehellinen uskon suhteen, mutta jostaki sitä pitäis vaan saada voimia kestää se tuleva painostus ja hyljeksiminen. Tiedän monia jolle tämä asia on vaikea paikka mm. suvun takia ja siksi juuri saattaisi käydä tämä ketjureaktio ilmiö, kun vaan joku rohkenis ensin lähteä.....
Hei Alisa!
Jokainen on oman elämänsä ratkaisujen kanssa lopulta hyvin yksin. Itselleni jo 12-vuotiaasta saakka miettimäni ratkaisu tuli mahdolliseksi pitkän kipuilun jälkeen kolmikymppisenä. Ei sinun tarvitse olla yhtä hidas! :-)
En lähtenyt kieltojen enkä käskyjen takia sillä uskoin silloin ja uskon yhä, että jos ihminen voi hyväksyä vanhoillislestadiolaisen Raamatun tulkinnan perusideologian, noudattaa ihan mielellään sääntöjä.
Luulenkin että se joka irrottautuu lähinnä siitä syystä että haluaa käydä elokuvissa, rajoittaa perheensä koon kohtuulliseksi ja nauttia lasin viiniä sunnuntaiaterialla, silloin saattaa asiassa jokin jäädä kaihertamaan.
Mutta jos irrottautuu periaatteellisista omantunnon syistä, eli kuten sinäkin kerroit, siitä syystä että usko ei kerta kaikkiaan tunnu omalta, silloin on hyvällä pohjalla. Oma puolisoni taas sanoo aina että se vanhoillislestadiolaisuus ei vain käynyt hänen fysiikalleen. :-)
Anna itsellesi aikaa tässä asiassa, ratkaisu kyllä löytyy kun olet siihen valmis. Ihmisen psyyke prosessoi asioita myös alitajunnassa. Ja myös se on ratkaisu jos päädyt siihen että et tee mitään, jatkat entiseen tapaan.
On sanottava, että itselleni eroaminen vl-uskon yhteisöstä merkitsi syvällisemmän hengellisyyden löytämistä sekä suurta iloa ja vapautumista elämään omana itsenäni. Tietoisena elämistä. Ilmaa, tilaa, rauhaa ja vapautta! Myös omakohtaista vastuuta. Tällä en tarkoita että vl-liikeen jäsenet eivät olisi onnellisia omassa uskossaan. He ovat, juuri siksihän he ovat siinä uskossa.
Mieti asiaa lastesi kannalta. Hlautako jatkaa vl-ajattelun siirtämistä seuraavalle polvelle? Itse kerroin omille lapsilleni asiat siten kuin ne oikeasti koin. Vein heidät pyhäkouluun ja kysyin haluavatko he siellä käydä. He eivät halunneet joten se siitä. Kun he kysyivät uskonnosta, vastasin siten kuin itse asioista ymmärrän enkä leimannut mutta en ylistänytkään lestadiolaisia. Suvun asenteista laposet ovat ajoittain joutuneet jonkin verran kärsimään, sillä he eivät ole samanarvoisia lapsenlapsia isovanhemmille kuin lestadiolaiset.
Aikuistuttuaan lapset ovat olleet todella tyytyväisiä siihen että kerroin heille uskonnostakin rehellisesti kuten siitä ajattelin ja itse tunsin, teesekentelmättä. He ovat saaneet muodostaa itse kantansa, ja olen tukenut heitä siinä.
Täällä eri ketjuissa on lähimmäistemme kokemuksia ja kuvauksia aiheesta.
Sydämellisesti hyvää jatkoa ja aurinkoista kevättä toivottaen
Paula E.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000336&posting=22000000006906778
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000007103700#22000000007103700
Rakas Alisa,
Yritän kirjoittaa tähän muutamia rivejä omista kokemuksistani, toivoen että niistä on jotain hyötyä Sinulle ja kaikille vl-liikkeestä lähtöä suunnitteleville.
Muista, että SINÄ olet itse elämästäsi vastuussa - se on yksi ainoa, etkä voi elää sitä sukulaisten tai tuttavien tai ryhmän mieliksi. Mitä merkitystä sellaisella "uskolla" on? Sehän on vain ulkoaopittuja sääntöjä, käskyjä ja kieltoja, joille et koe mitään sisältöä.
Irtaudu itsesi tähden! Ethän halua elää valheessa? Ennemmin tai myöhemmin valhe ja kaksoiselämä myrkyttää sisäisen maailman.
Saatat jossain vaiheessa kamppailla syyllisyyden ja häpeän kanssa, kun sait kokea (tai kuulla toisilta) ettet "onnistunut" parhaassa mahdollisessa seurakunnassa. ÄLÄ kuuntele niitä.
Itse irtauduin 15-vuotiaana (n.20 v sitten), ja toivon että olisin tehnyt sen toisella tavalla - hyppäämättä suinpäin toiseen äärimmäisyyteen, eli kaikkeen "ryyppäämiseen ja rälläämiseen", mitä yltiöpäinen murrosikäinen halusi kokeilla. Ei kaikki "kielletty hedelmä" suinkaan ole kaunista ja hyvää, mikä rakentaa sisäistä elämää- päinvastoin, "ojasta allikkoon"- Olen huomannut, että moni uskonnosta lähtevä rikkoo itsensä viimeistään siinä vaiheessa, kun luulee löytäneensä "vapauden". NS. vapaus on usein orjuuden toinen muoto valepuvussa!
Itse olen tänä päivänä uskova kristitty, :) uskon Raamattuun ja että ainoa tie taivaaseen ja pelastukseen on JEESUKSEN kautta. Ei ryhmien tai sääntökokoelmien kautta. Mutta Raamatun hengelliset lainalaisuudet pitävät paikkansa, uskoo niihin tai ei. Turvan ja kestävän syyn elää voi löytää vain henkilökohtaisessa suhteessa Jumalaan. Tämä maailma on ihan oikeasti täynnä pahuutta ja pimenee koko ajan,mutta oikea tapa kohdata se ei ole sääntökokoelma uskonnollisia tapoja, vaan ELÄVÄ suhde Jumalan kanssa. Sääntökokelma itsessään on vain kansanperinnettä, mutta suhde Jumalan kanssa Jeesuksessa on TODELLINEN elämä.
Kaikki ex-vl:t, ja sieltä ehkä lähtöä harkitsevat: Jumala ei ole sitä mitä siella on opetettu, julma ja vaativa tyranni! Itse jäin siellä niin kuivaksi ja tyhjäksi, vaikka olisin tehnyt kaiken vaaditun ja yrittänyt olla hyvä uskova... En olisi voinut kuvitella, minkä täyteläisen, todellisen elämän Hän antaa, miten TODELLINEN Hänen rakkautensa on! Hän ON hyvä, oikeudenmukainen, äärimmäisen rakastava, mutta Hän on myös PYHÄ.
Ei kannata särkeä elämäänsä hyppäämällä kaikkeen mitä media, yhteiskunnan hyväksyvät asenteet ym. tarjoavat, se ei tuo rauhaa ja kestävyyttä elämään.
Ei kannata myöskään purkaa kiukkua lapsuuden tiukkoja rajoja kohtaan tekemällä juuri sitä mikä on "kielletty", sehän on vain niiden rajojen vankina elämistä... Etsi itse todelliset arvot elämään, joidenvarassa elää, arvotyhjiössä ei kukaan voi hyvin. Parhaat ihmiselämän ohjeet on kirjattu Raamattuun, suoraan Tekijältä :)
Kaikkea hyvää elämääsi, voimaa ja viisautta oikeisiin valintoihin.
Kokemukseni vl-liikkeessä on myös luettavissa täällä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000007240449
Huomasin tietysti erkaannuttuani rauhanyhdistysläisistä, että osa ei enää halunnut tuntea - mutta sehän vain osoitti mikä heidän asenteensa oli todellisuudessa ollut minua kohtaan.
Osa ihmissuhteista jäi edelleen, ja he selvästi kunnioittavat minua, uskon heidän näkevän minussa jotain suoraselkäistä ja rehellistä.
Perheeni vapautui myöhemmin, ja tänään Jumalan armosta vanhempanikin ovat irti liikeestä. Mitään dramatiikkaa siihen ei ole sisältänyt, muutamia satunnaisia kommentteja lukuunottamatta kaikki entiset ja nykyiset vl-kontaktit ovat olleet asiallisia ja fiksuja.
Totuuden puolesta kannattaa kärsiä vaivaa ja vaikeutta, eihän helppo ja ulkoaopittu ole elämisen ja kuolemisen arvoista!:9
Suosittelen seuraavaan linkkiin tutustumista, se on ex-esikoisen kokemus Amerikasta. Siinä on selitetty hyvin mikä lestadiolaisuudessa on pielessä ja miksi se on piirteiltään lahko.
Kaikki englantia vähääkään osaavat, käykää lukemassa:http://www.oldapostoliclutheran.com/
Lämmin kiitos todella kiinnostavasta linkistä Yhdysvaltoihin. Oli avartavaaja rohkaisevaa lukea näitä sivuja.
Kiitos myös elävästä ja vaikuttavasta kuvauksestasi irrottautumisesta vl-liikkeestä. Osasit kuvata sen niin että siitä saa jokainen saman kokenut tukea ja rohkaisua.
Aurinkoista kevättä, terveisin
Paula E.
Lämmin kiitos kaikille vastanneille! Luimme vastauksia yhdessä mieheni kanssa ja päätimme, että odotamme rauhassa kesään asti ja elämme tästä eteenpäin omilla ehdoillamme. Aiomme vastata kysyjille rehellisesti ja dramatisoimatta päätöksestämme ja kesän alussa ennen kuin muutamme saman katon alle, kutsumme kotiini molempien vanhemmat ja kerromme heille tilanteen, jollei se ole tullut aiemmin ilmi. Päätin myös olla enää salailematta "maailmallisia tapojani". Uskomme kestävämme sosiaaliset paineet yhdessä ja haluan uskoa, että läheisimmät ihmiset pysyvät vierelläni, kun näkevät että ihmisenä tuskin muutun asian ilmitulon jälkeen.
Vielä lämmin kiitos rohkaisevista sanoista ja omista kokemuksistanne. Niistä on ollut paljon iloa ja apua!
Miten kerroitte läheisillenne?
Irroittauduin itsekseni. Kerroin että en ole enää liikkeen toiminnassa mukana. Soitin kotiin ja sisaruksilleni. Avoliitostani kerroin myöhemmin kun sen aika tuli, samalla tavalla.
Kohtasitteko/kohtaatteko syrjintää ja musta lammas-ajattelua?
En kohdannut. En ole kohdannut syrjintää. VL-ystävät ovat tekemisissä kanssani edelleen. He ovat aidosti suvaitsevaisia, eivätkä oleta että kaikki ihmiset tekevät elämässään samanlaisia valintoja kuin he itse. Heidän ystäväpiirinsä on hyvin heterogeeninen. Ainoa joka reagoi tunnepurkauksella oli äitini. Hänkin kesyyntyi saman tien. Hänellä sekoittuivat selvästi vanhemmuuden ja uskonnolliset tuntemukset.
Miten elämä päätöksen jälkeen?
Mukavaa, omalaista ja omankokoista. En ole lestadiolainen, mutta olen heidän kansaan paljon tekemissä. Voin vilpittömästi myöntää että minulla on monta rakasta ihmistä lestadiolaisuudessa, joihin haluan pitää edelleen yhteyttä.
Ehkä tekemissäolo on helppoa, koska tunnen vl-kultuurin hyvin ja osaan olla luonteva. Kunnioitan ihmisten uskomista, olivatpa he lestadiolaisia tai eivät ja se ehkä käy ilmi,jos minun kanssa on tekemisissä. Tässä suhteessa vl-ystäväni eivät kyllä poikkea minusta. Näin käyttätydyin itsekin lestadiolaisena.
Kommunikoin nykyään avoimemmin, koska en joudu varovaistelemaan herkempien uskovaisten korvia. Elämäni, puheeni ja ajatukseni ovat enemmän samansuuntaisia siis yhdenmukaisia. Suunnittelen tulevaisuuttani ja voin sen tuoda julkikin. En siis puhele että en muka ollenkaan tiedä mitä seuraavat viisi vuotta perheenlisäyksen suhteen esimerkiksi saataisivat olla, että olenkohan työelämässä vai en. Se helpottaa valtavasti. Tiedän että en ole seksuaalisuuteni armoilla. Lapsia ei ole tulossa lähitulevaisuudessa ja nautin siitä mahdollisuudesta. Sanoin jo pikkutyttönä, mieluummin lapsettomuus kuin suurperhe minulle. Olen edelleen sitä mieltä omalla kohdallani. Muiden en odota ajattelevan samalla tavalla.
Rohkeutta teille. Olkaa rehellisiä itsellenne. Asiaa kypsyteltyänne jaksatte olla kyllä rehellisiä muillekin. Rehellisyyteen suhtaudutaan lestadiolaisuudessa myönteisesti. Näin olen ainakin itse kokenut.
Minä kielsin uskon 15vuotiaana, Jotkut vl ystävät jättivät minut kokonaan ja jotku olivat aivan kuin ennenkin. Silloin huomasi ketkä ovat niitä oikeita ystäviä. Sukulaiseni eivät mitenkään erilailla minuun suhtautuneet, suvussani on muitakin jotka ovat uskonsa kieltäneet.
Jos teistä oikeasti tuntuu että ette kuulu vl porukkaan turhaan siinä kitkutella, minun on se nyt helppo sanoa kun meidän suvussa ei mitään syrjintää tullut. Mutta tiedän kyllä myös perheitä joilla on mennyt lastensa kanssa välit poikki uskon kieltämisen kautta.
Mutta toivon että teette niinkun itsestä tuntuu ettekä kitkuttele "uskomassa" vain koska pelkäätte muiden reaktion. Luulis että vanhempanne ja vl ystävät ovat huomanneet että teillä ei kovin hyvin uskossa mene.
toivotan teille hyvää kevättä ja voimia ratkaisunne tekemiseen!