KORONAVIRUSPANDEMIAN taloudellisia vaikutuksia on hyvin vaikea arvioida. Ne riippuvat muun muassa siitä, kuinka kauan virus kiertää maailmaa, tuleeko toisia epidemia-aaltoja ja milloin toimiva rokote ehkä saadaan käyttöön. Mutta se on kyllä aivan selvää jo nyt, että pandemian väistyttyä maailma on syvissä veloissa ja Eurooppa on entistä eritahtisempi ja kitkaisempi.
Euroalueen talous kutistuu EU-komission tuoreen arvion mukaan tänä vuonna lähes kahdeksan prosenttia. Myös kaikkien EU-maiden luku päätyy lähes samoihin lukemiin. Finanssikriisi ei aiheuttanut läheskään yhtä pahaa sokkia. Komissiossa taloudesta vastaava komissaari Paolo Gentiloni kuvaili, että vastaavaa saa hakea suuren laman ajoilta, 1930-luvulta.
Euroopan maat käyttävät pandemian talousiskun pehmentämiseen tuhansia miljardeja euroja. Ennen niin velkapelkoinen Saksakin ottaa uutta lainaa. EU:n suurin talous julkisti maaliskuun lopulla tuhannen miljardin euron tukipaketin – joka tosin oli suurelta osin takauksia. Kun Saksan avun laskee yhteen, se muodostaa summan, joka vastaa yli kymmentä prosenttia bruttokansantuotteesta.
Komission mukaan vuonna 2019 euroalueen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen oli 86 prosenttia ja vaje 0,6 prosenttia. Nyt velka hyppää reippaasti yli sadan prosentin ja vaje yli kahdeksaan prosenttiin.
KUN EU:ta ja euroaluetta rakennettiin, kaukana häämötti tavoite: taloudellinen yhteistyö ja yhteistyön synergiaedut nostavat köyhimpiä maita ja elintasoerot tasoittuvat. Ja kun ne tasoittuvat, Euroopan integraatiota on yhä helpompaa tiivistää, koska taloudet ja niiden tarpeet yhdenmukaistuvat.
Nykyinen epidemia ja äkkinopea velkaantuminen voisi periaatteessa ajaa EU- ja euromaita tukeutumaan toisiinsa talouden vaikeuksissa. Näkyy kuitenkin käyvän päinvastoin. Jo aiemmin oraalla ollut protektionismi, oman talouden ja omien työpaikkojen ylisuojeleminen, saa vain lisää vauhtia.
Pahimmin epidemiasta kärsivät maat uppoavat velkoihin ja vajeisiin yhä syvemmälle, ja niiden jo aiemmin heikko kyky elpyä heikentyy edelleen. Rikkaammat maat – kuten juuri Saksa – pystyvät nostamaan omaa talouttaan suosta ja elpymisen aika akuutin kriisin mentyä jää lyhyemmäksi kuin esimerkiksi Italiassa. Tulevaisuus ja nousu luodaan investoinneilla. Investoinnit näkyisivät putoavan nopeimmin Etelä-Euroopassa – maissa, jotka kärsivät sekä finanssi- että koronaviruskriisistä eniten.

Vastaukset 5
Vanhimmat
EUROOPAN UNIONIN ja euroalueen taloutta ohjailemaan luotiin aktiivisen rakentamisen kaudella säännöstöjä ja prosenttirajoja, joita ei saisi ylittää.
Ne kuulostivat joskus maailman luonnollisimmilta asioilta: kun pyrkii oman kansantalouden ja EU-alueen kannalta parhaaseen talouspolitiikkaan, vajeet ja velat kutistuvat. Finanssikriisi ajoi jo epäilemään tämän ohjailun ”luonnollisuutta”, mutta nyt nämä nyörit katkeavat eikä missään ole suurta innostusta palata takaisin aikaan, jolloin vakaus- ja kasvusopimuksen numeroita kunnioitettiin ja EU-maiden budjetteja kuurnittiin. Velka jää painamaan EU-talouksia, ja suurin paino on niillä talouksilla, jotka sitä huonoimmin jaksavat kantaa.
Näissä maissa – erityisesti Italiassa – EU-vastaisuus voimistuu ja tarjoaa ruokaa populismille, kun tunne epäoikeudenmukaisesta kohtelusta vahvistuu. Euroopan maiden välinen yhteistyö on koronaviruksen uhkan väistyttyä paljon entistä vaikeampaa.
Vaikeina aikoina on EU:n jäsenmaiden tehtävä entistä tehokkammin yhteistyötä.
Vain siten selviydytään koronakriisistä.
Yhteistyö on alkanut jättimäisten elvytyspakettien rakentamisella.
Käytössä on jopa 2,5 BILJOONAA euroa.
USA:n+talouden+pudotukseksi+ennakoidaan+20-30+%.
Jos+EU+selviää+alle+10:llä,niin+hyvin+menee.
EU:lla+on+onneksi+valmiit+yhteistoimintajärjestelyt+kaikilla+aloilla.
Talous+alkaa+käynnistyä+uudelleen++jo+kesällä.
Nyt sitten Saksa ja Ranska esittävät vielä uutta 500 mrd rahastoa.
Elvytysrahaa olisi siis noin 3 BILJOONAA!
Luulisi sen ainakin alkuun riittävän...
Toisaalta, muualta tuskin on rahoitusta tulossa.