Kovin moni ihminen ei osaa määritellä syntiä, mutta sen määrittelevät kirkko ja vallassa olevat ihmiset.
Synnin käsite on vallankäyttöä, sillä pelklä pahuuden määritelmä riittää osoittamaan sen, tekeekö ihminen oikein vai väärin.
Jeesus ei kuollut ristillä ihmiskunnan synnin puolesta, vaan osoittaakseen, mitä armo on.
Jeesuksen kuolema ja ylösnouseminen olivat helpompia toteuttaa käytännössä, kuin että Jeesus todella lunastaisi kaikkien ihmisten tekemät pahat työt puhtaiksi.
Vallanhaluiset ihmiset eivät halua uskontoa, jossa armahdetaan, vaan uskonnon, jossa ihmisiä tuomitaan ja näin hyväksikäytetään.
Ihmisten hyväksikäyttäminen tuottaa voittoa ja sitä tekevät eniten vallassa olevat ihmiset.
Koska valta edellyttää pahuutta käytännössä, niin alamaiset on osoitettava syyllisiksi johonkin, jotta johtajat eivät olisi ainoita pahoja ihmisiä.
Siksi maailmaan tuli synnin käsite, että köyhät ihmiset voitaisiin määritellä syntisiksi ajatuksin, sanoin ja teoin.
Todellista pahuutta tekevät ihmiset piilottavat pahuutensa väärin hankkimansa omaisuuden avulla, ja valtansa turvin syyllistävät hyviä ihmisiä syntisiksi, koska kenelläkään ei ole käsitystä siitä, mitä synti oikeastaan on.
Valtio tuomitsee yhdessä kirkon kanssa ihmisiä syntisiksi ja synneistään kuolemaan, koska se on käytännöllistä oikeuden jakamista jo tässä ajassa.
Vallan väärinkäyttö ja ihmisten tuomitseminen syntisiksi ovat keinoja, joita valtaa ja rahaa havittelevat ihmiset käyttävät suurinta osaa ihmiskuntaa vastaan omaa hyvinvointiaan kasvattaakseen.
Mitä Jumalan sanotaan ajattelevan synnistä ?
Jumala karkotti ihmisen paratiisista, koska kertomuksen mukaan ihminen rikkoi Jumalan käskyä tietoisesti.
Ihminen eleli maan päällä hyvyyden ja pahuuden keskellä, kunnes Jumala otti aloitteen ja lähestyi Aabrahamia.
Olivatko ihmiset hukassa maan päällä eläessään ilman Jumalaa ja paratiisia ? Toisaalta olivat, mutta hengissä useamman sukupolven ajan.
Paratiisista karkottaminen ei tappanut ihmiskuntaa, mutta sen sijaan Jumala päätti osoittaa suosiotaan lakeja rikkoville ihmisille.
Jumala armahti ihmisen ottaessaan Aabrahamin suvun suojelukseensa.
Miksi Jeesuksen armon käsite kristinuskossa ei riitä ihmisille, vaan mukaan otetaan synnin käsite, vaikka väärintekevä ihminen armahdetaan yksilönä ja yhteisönä kerta toisensa jälkeen ?
Jeesus ei lunastanut ihmisiä vapaaksi synneistä omalla verellään, vaan julisti Jumalan armoa, joka on kantanut aina paratiisista tähän päivään saakka ja osoittanut Jumalan todellisen luonteen ihmiskunnalle.
(Valtio-orja)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Synti on tarpeeton ja perusteeton käsite jolla ovelammat ketkut, jeesuksesta lähtien hallitsevat yksinkertaisempiaan.
Siinä riittävän lyhyt mutta kattava määritelmä.
Raamattu ja koko äpäräkultti on vain sukukroniikka vailla merkittäviä yhtymäkohtia todellisuuteen - ei mitään sen enempää.