Oletko käynyt lumen varastohuoneissa,
ja oletko nähnyt rakeiden varastot,
jotka minä olen säästänyt ahdingon ajaksi,
sodan
ja taistelun päiväksi?
Job 38:22-23
Oletko käynyt lumen varastohuoneissa, ja oletko nähnyt rakeiden varastot,
43
183
Vastaukset
- Anonyymi
Profeetta Hesekiel profetoi 38:18-23, 1933/-38 raamatun mukaan näin:
Mutta sinä päivänä,
jona Goog karkaa Israelin maahan,
sanoo Herra,
Herra,
nousee minun vihani hehku.
Kiivaudessani,
tuimuuteni tulessa minä sanon:
Totisesti tulee sinä päivänä suuri maanjäristys Israelin maahan.
38:20 Ja minun edessäni vapisevat meren kalat ja taivaan linnut ja metsän eläimet ja kaikki maassa liikkuvat matelijat ja kaikki ihmiset, jotka maan pinnalla ovat; ja vuoret luhistuvat, ja vuorenpengermät sortuvat, ja kaikki muurit sortuvat maahan.
38:21 Ja minä kutsun häntä vastaan kaikille vuorilleni miekan, sanoo Herra, Herra: toisen miekka on oleva toista vastaan.
38:22 Minä käyn oikeutta hänen kanssansa rutolla ja verellä. Ja minä annan sataa kaatosadetta, raekiviä, tulta ja tulikiveä hänen päällensä, hänen sotalaumojensa päälle ja lukuisain kansojen päälle, jotka hänen kanssansa ovat.
38:23 Niin minä osoitan suuruuteni ja pyhyyteni sekä teen itseni tunnetuksi lukuisain pakanakansain silmien edessä. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra."- Anonyymi
KR 1933/-38 Joosua 10:4-11
10:4 "Tulkaa minun luokseni ja auttakaa minua, ja kukistakaamme Gibeon, koska se on tehnyt rauhan Joosuan ja israelilaisten kanssa."
10:5 Niin nuo viisi amorilaisten kuningasta, Jerusalemin kuningas, Hebronin kuningas, Jarmutin kuningas, Laakiin kuningas ja Eglonin kuningas, kokoontuivat ja lähtivät liikkeelle kaikkine joukkoineen; ja he asettuivat leiriin Gibeonin edustalle ja ryhtyivät taisteluun sitä vastaan.
10:6 Silloin Gibeonin miehet lähettivät sanan Joosualle Gilgalin leiriin: "Älköön sinun kätesi vetäytykö auttamasta palvelijoitasi. Tule nopeasti luoksemme, pelasta meidät ja auta meitä, sillä kaikki vuoristossa asuvien amorilaisten kuninkaat ovat kokoontuneet meitä vastaan." 10:7 Niin Joosua lähti Gilgalista, hän ja kaikki sotaväki hänen kanssaan ja kaikki sotaurhot.
10:8 Silloin Herra sanoi Joosualle: "Älä pelkää heitä, sillä minä annan heidät sinun käsiisi; ei kukaan heistä kestä sinun edessäsi."
10:9 Niin Joosua yllätti heidät, kuljettuaan kaiken yötä Gilgalista.
10:10 Ja Herra saattoi heidät hämminkiin israelilaisten edessä, niin että nämä tuottivat heille suuren tappion Gibeonissa ja ajoivat heitä takaa Beet-Hooronin solatietä, surmaten heitä aina Asekaan ja Makkedaan asti.
Ja kun he paetessaan Israelia olivat Beet-Hooronin rinteessä,
heitti Herra taivaasta heidän päällensä isoja kiviä,
koko matkan Asekaan asti,
niin että he kuolivat;
niitä,
jotka kuolivat raekivistä,
oli useampia kuin niitä,
jotka israelilaiset surmasivat miekalla.
2Moos. 9:22 Ja Herra sanoi Moosekselle:
"Ojenna kätesi taivasta kohti,
niin RAESADE kohtaa koko Egyptin maata,
ihmisiä,
karjaa
ja kaikkia kedon kasveja Egyptin maassa." - Anonyymi
Goog = venäjä joka nyt häärää Syyriassa.
- Anonyymi
Kummallinen on tämä maailma. Ennen ihmiset sotivat naapurikansoja vastaan miekat ja kypärät apunaan. Nyt mielettömyyteen kehittynyt sotakalusto koko maailmassa on niin valtava, että huh, huh. Jumala on sallinut sellaisen rakentamisen ko. mittasuhteisiin odottamaan käyttöä. Käytetäänkö miten - tuskin ehditään. On noussut kaikkialla puheenaiheeksi sotakalustoista mittavin eli bioase. Ihmiset kehittelevät ja ottavat kunnian kekseliäisyydessään.
Raamatussakin puhutaan rutosta ja spitaalisista. Vielä viime vuosisadallakin se Espanjan tauti, eikä tarvinnut ihmisten keksiä. Raamatussa on sotia ja vaikka mitä, mutta usein Herra on puuttunut niihin yllättäen tehden ihmeitä ilman määrää . Meri aukeaa kuivaksi ja toisaalta kaataa vihollisjoukot. Sitäkin "älyköt" pitivät utopiana, kunnes ihme konkretisoitui taannoin Thaimaassa. Vastaus jokaiselle Raamatun pilkkaajalle, vesi todellakin on samoin paennut ihmisten nopeassa ylityksessä punaisella merellä heidän edellään! Tilanne sama kuin Thaimaan kriisi. Moni suomalainen meni, mutta osa pelastui. Sellaisiakin pelastui tuholta, joille tuli yllättävä esto juuri sille matkalle lähtöön. Näinkin Herra pelastaa , että ensi pettymys muuttuikin loppuiän kiitokseksi Herrallemme.
Kaikki on mahdollista sille , joka uskoo. Herra on kaikkivaltias ja kuulee, jokaista Häntä rakastavaa. Siinä on rakkaus Herraan , että pidämme Hänen käskyt - niin Sana lupaa.
Jakeissa puhutaan kyllä ratsuista , mutta toisaalta "Israelin kimppuun kuin pilvi, peittääksesi maan" . Ja siis "Aikojen lopulla tämä on tapahtuva".
II maailman sodassa oli vielä ratsuilla merkittävä tehtävä.
Edelleen Hesekiel 38
10 Näin sanoo Herra, Herra: Mutta sinä päivänä tulee mieleesi jotakin, ja sinä mietit pahan juonen
11 ja sanot: Minä hyökkään suojattomaan maahan, karkaan rauhallisten ihmisten kimppuun, jotka asuvat turvallisina-asuvat muuria vailla kaikki tyynni, ja joilla ei ole salpoja, ei ovia.
12 Sinä aiot saalista saada, ryöstettävää ryöstää, ojentaa kätesi raunioita kohti, jotka on saatu asutuiksi, ja kansaa kohti, joka on koottu pakanakansain seasta, joka on hankkinut karjaa ja omaisuutta ja asuu maan navassa.
13 Saba ja Dedan ja Tarsiin kauppiaat ja kaikki heidän nuoret jalopeuransa kyselevät sinulta: 'Oletko sinä menossa saalista saamaan, ryöstettävää ryöstämään? Oletko koonnut joukkosi kantamaan hopeata ja kultaa, ottamaan karjaa ja omaisuutta, suurta saalista saamaan?'
14 Sentähden ennusta, ihmislapsi, ja sano Googille: Näin sanoo Herra, Herra: Sinä päivänä sinä kyllä huomaat, että minun kansani Israel asuu turvallisena,
15 ja lähdet asuinpaikastasi POHJAN periltä, sinä ja sinun kanssasi lukuisat kansat, jotka kaikki ratsastavat hevosilla: suuri joukko, lukuisa sotaväki.
16 Sinä hyökkäät minun kansani Israelin kimppuun kuin pilvi, peittääksesi maan. Päivien lopulla on tämä tapahtuva. Ja minä annan sinun karata maahani, että pakanakansat tulisivat tuntemaan minut, kun minä osoitan pyhyyteni sinussa, Goog, heidän silmäinsä edessä.
17 Näin sanoo Herra, Herra: Etkö se ole sinä, josta minä muinaisina päivinä puhuin palvelijaini, Israelin profeettain, kautta, jotka niinä päivinä ennustivat, vuodesta vuoteen,
että minä annan sinun karata heidän kimppuunsa?
18 Mutta sinä päivänä, jona Goog karkaa Israelin maahan, sanoo Herra, Herra, nousee minun vihani hehku. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KR 1933/-38 Joosua 10:4-11
10:4 "Tulkaa minun luokseni ja auttakaa minua, ja kukistakaamme Gibeon, koska se on tehnyt rauhan Joosuan ja israelilaisten kanssa."
10:5 Niin nuo viisi amorilaisten kuningasta, Jerusalemin kuningas, Hebronin kuningas, Jarmutin kuningas, Laakiin kuningas ja Eglonin kuningas, kokoontuivat ja lähtivät liikkeelle kaikkine joukkoineen; ja he asettuivat leiriin Gibeonin edustalle ja ryhtyivät taisteluun sitä vastaan.
10:6 Silloin Gibeonin miehet lähettivät sanan Joosualle Gilgalin leiriin: "Älköön sinun kätesi vetäytykö auttamasta palvelijoitasi. Tule nopeasti luoksemme, pelasta meidät ja auta meitä, sillä kaikki vuoristossa asuvien amorilaisten kuninkaat ovat kokoontuneet meitä vastaan." 10:7 Niin Joosua lähti Gilgalista, hän ja kaikki sotaväki hänen kanssaan ja kaikki sotaurhot.
10:8 Silloin Herra sanoi Joosualle: "Älä pelkää heitä, sillä minä annan heidät sinun käsiisi; ei kukaan heistä kestä sinun edessäsi."
10:9 Niin Joosua yllätti heidät, kuljettuaan kaiken yötä Gilgalista.
10:10 Ja Herra saattoi heidät hämminkiin israelilaisten edessä, niin että nämä tuottivat heille suuren tappion Gibeonissa ja ajoivat heitä takaa Beet-Hooronin solatietä, surmaten heitä aina Asekaan ja Makkedaan asti.
Ja kun he paetessaan Israelia olivat Beet-Hooronin rinteessä,
heitti Herra taivaasta heidän päällensä isoja kiviä,
koko matkan Asekaan asti,
niin että he kuolivat;
niitä,
jotka kuolivat raekivistä,
oli useampia kuin niitä,
jotka israelilaiset surmasivat miekalla.
2Moos. 9:22 Ja Herra sanoi Moosekselle:
"Ojenna kätesi taivasta kohti,
niin RAESADE kohtaa koko Egyptin maata,
ihmisiä,
karjaa
ja kaikkia kedon kasveja Egyptin maassa."Kirjoittaja unohtaa mainita, että Herra pysäytti Auringon ja Kuun puoleksi päiväksi.
Siihen aikaan Aurinko kiersi Maata, Kuun pusäyttäminen oli oheisvahinko.
Muuten, Luoja loi kaiken 6000 vuotta sitten. Mitä ihmettä hän touhusi ne miljardit, biljoonat vuodet ennen kun sai idean? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kummallinen on tämä maailma. Ennen ihmiset sotivat naapurikansoja vastaan miekat ja kypärät apunaan. Nyt mielettömyyteen kehittynyt sotakalusto koko maailmassa on niin valtava, että huh, huh. Jumala on sallinut sellaisen rakentamisen ko. mittasuhteisiin odottamaan käyttöä. Käytetäänkö miten - tuskin ehditään. On noussut kaikkialla puheenaiheeksi sotakalustoista mittavin eli bioase. Ihmiset kehittelevät ja ottavat kunnian kekseliäisyydessään.
Raamatussakin puhutaan rutosta ja spitaalisista. Vielä viime vuosisadallakin se Espanjan tauti, eikä tarvinnut ihmisten keksiä. Raamatussa on sotia ja vaikka mitä, mutta usein Herra on puuttunut niihin yllättäen tehden ihmeitä ilman määrää . Meri aukeaa kuivaksi ja toisaalta kaataa vihollisjoukot. Sitäkin "älyköt" pitivät utopiana, kunnes ihme konkretisoitui taannoin Thaimaassa. Vastaus jokaiselle Raamatun pilkkaajalle, vesi todellakin on samoin paennut ihmisten nopeassa ylityksessä punaisella merellä heidän edellään! Tilanne sama kuin Thaimaan kriisi. Moni suomalainen meni, mutta osa pelastui. Sellaisiakin pelastui tuholta, joille tuli yllättävä esto juuri sille matkalle lähtöön. Näinkin Herra pelastaa , että ensi pettymys muuttuikin loppuiän kiitokseksi Herrallemme.
Kaikki on mahdollista sille , joka uskoo. Herra on kaikkivaltias ja kuulee, jokaista Häntä rakastavaa. Siinä on rakkaus Herraan , että pidämme Hänen käskyt - niin Sana lupaa.
Jakeissa puhutaan kyllä ratsuista , mutta toisaalta "Israelin kimppuun kuin pilvi, peittääksesi maan" . Ja siis "Aikojen lopulla tämä on tapahtuva".
II maailman sodassa oli vielä ratsuilla merkittävä tehtävä.
Edelleen Hesekiel 38
10 Näin sanoo Herra, Herra: Mutta sinä päivänä tulee mieleesi jotakin, ja sinä mietit pahan juonen
11 ja sanot: Minä hyökkään suojattomaan maahan, karkaan rauhallisten ihmisten kimppuun, jotka asuvat turvallisina-asuvat muuria vailla kaikki tyynni, ja joilla ei ole salpoja, ei ovia.
12 Sinä aiot saalista saada, ryöstettävää ryöstää, ojentaa kätesi raunioita kohti, jotka on saatu asutuiksi, ja kansaa kohti, joka on koottu pakanakansain seasta, joka on hankkinut karjaa ja omaisuutta ja asuu maan navassa.
13 Saba ja Dedan ja Tarsiin kauppiaat ja kaikki heidän nuoret jalopeuransa kyselevät sinulta: 'Oletko sinä menossa saalista saamaan, ryöstettävää ryöstämään? Oletko koonnut joukkosi kantamaan hopeata ja kultaa, ottamaan karjaa ja omaisuutta, suurta saalista saamaan?'
14 Sentähden ennusta, ihmislapsi, ja sano Googille: Näin sanoo Herra, Herra: Sinä päivänä sinä kyllä huomaat, että minun kansani Israel asuu turvallisena,
15 ja lähdet asuinpaikastasi POHJAN periltä, sinä ja sinun kanssasi lukuisat kansat, jotka kaikki ratsastavat hevosilla: suuri joukko, lukuisa sotaväki.
16 Sinä hyökkäät minun kansani Israelin kimppuun kuin pilvi, peittääksesi maan. Päivien lopulla on tämä tapahtuva. Ja minä annan sinun karata maahani, että pakanakansat tulisivat tuntemaan minut, kun minä osoitan pyhyyteni sinussa, Goog, heidän silmäinsä edessä.
17 Näin sanoo Herra, Herra: Etkö se ole sinä, josta minä muinaisina päivinä puhuin palvelijaini, Israelin profeettain, kautta, jotka niinä päivinä ennustivat, vuodesta vuoteen,
että minä annan sinun karata heidän kimppuunsa?
18 Mutta sinä päivänä, jona Goog karkaa Israelin maahan, sanoo Herra, Herra, nousee minun vihani hehku.Jumala hukutti tahallaan Vedenpaisumuksessa kaikki. Thaimaassa ja Intiassa kuoli sellaisiakin, jotka eivät ikinä olleet kuulleet Jeesuksesta. Ja tappoihan se Jumala ihan pieniä lapsiakin.
Jumala nauttii tappamisesta.
- Anonyymi
Psalmi: 148:8
tuli ja rakeet,
lumi ja sumu,
sinä myrskytuuli,
joka
panet
hänen
käskynsä
toimeen,
148:13-14 Ylistäkööt he Herran nimeä,
sillä hänen nimensä yksin on korkea,
hänen valtasuuruutensa ulottuu yli maan
ja taivaan.
Hän on korottanut sarven kansallensa,
että häntä ylistäisivät kaikki hänen hurskaansa,
Israelin lapset,
kansa,
joka on häntä lähellä.
Halleluja! - Anonyymi
Kun Ranska teki Tyynen valtameren atolleilla ydin kokeita niin siellä kuuleman mukaan satoi hyvin painavia rakeitakin.
KR 1933/-38, Ilm. 16:21 sanotaan:
Ja SUURIA RAKEITA,
LEIVISKÄN PAINOISIA,
SATOI TAIVAASTA IHMISTEN PÄÄLLE:
ja IHMISET PILKKASIVAT JUMALAA RAESATEEN VITSAUKSEN TÄHDEN,
SILLÄ SE VITSAUS OLI YLEN SUURI. - Anonyymi
Hiekkakansa on kauhuissa lumesta ja pakkasessa.
- Anonyymi
En minä ole sitä kirjoittanut vain jeesuksen vitun.
- Anonyymi
Apostolien teot: 15:16-17
'Sen jälkeen minä palajan
ja pystytän jälleen Daavidin sortuneen majan;
minä korjaan sen repeämät
ja nostan sen jälleen pystyyn,
ETTÄ JÄLJELLE JÄÄNEET ihmiset etsisivät Herraa,
ynnä kaikki pakanat,
jotka ovat minun nimiini otetut,
sanoo Herra,
joka tämän tekee,- Anonyymi
KR 1933/-38, Matt. 12:33-36
Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi,
tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi;
sillä hedelmästä puu tunnetaan.
Te kyykäärmeitten sikiöt,
kuinka te saattaisitte hyvää puhua,
kun itse olette pahoja?
Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.
Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää,
ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa.
Mutta minä sanon teille:
jokaisesta turhasta sanasta,
minkä ihmiset puhuvat,
pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä.
Saarn. 12:14 Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle,
joka kohtaa kaikkea salassa olevaa,
olkoon se hyvää tai pahaa.
1Piet. 4:5 Mutta heidän on tehtävä tili hänelle,
joka on valmis tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. - Anonyymi

joka on valmis tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.öysä pakosiitin pelasti merimiehet
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
öysä pakosiitin pelasti merimiehet
Raimo Rahnaston puheen aiheena:
Jeesus,
elämä
ja kuolema
https://www.youtube.com/watch?v=xBNkcPe1A_w - Anonyymi
Niin kerrotaan juutalaisessa kansantarussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
öysä pakosiitin pelasti merimiehet
Töysän palo sitin
- Anonyymi
Hiekkakansalle rakeita niskaan, jeesus ei täällä kauaa sandaaleissa tallustelisi.
- Anonyymi
KR 1933/-38 Luk 19:23-27
Hän sanoi hänelle:
'Oman sanasi mukaan minä sinut tuomitsen,
sinä paha palvelija.
Sinä tiesit minut ankaraksi mieheksi,
joka otan,
mitä en ole talteen pannut,
ja leikkaan,
mitä en ole kylvänyt;
miksi et siis antanut rahojani rahanvaihtajan pöytään,
että minä tultuani olisin saanut periä ne korkoineen?'
Ja hän sanoi vieressä seisoville:
'Ottakaa häneltä pois se leiviskä ja antakaa sille,
jolla on kymmenen leiviskää.'
- Niin he sanoivat hänelle:
'Herra,
hänellä on jo kymmenen leiviskää.' -
'Minä sanon teille:
jokaiselle,
jolla on,
annetaan;
mutta jolla ei ole,
siltä otetaan pois sekin,
mikä hänellä on.
Mutta viholliseni,
jotka eivät tahtoneet minua kuninkaaksensa,
tuokaa tänne
ja teloittakaa minun edessäni.'" - Anonyymi

ja teloittakaa minun edessäni.'"Eli minä saan monta leiviskää , kiitos jeesus kamelin takapuolesta syntynyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli minä saan monta leiviskää , kiitos jeesus kamelin takapuolesta syntynyt.
Mutta viholliseni,
jotka eivät tahtoneet minua kuninkaaksensa,
tuokaa tänne
ja teloittakaa minun edessäni.'"
Tämä on osasi, ellet tee parannusta
ja käänny pahuudestasi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli minä saan monta leiviskää , kiitos jeesus kamelin takapuolesta syntynyt.
KR 1933/-38, Ap.t. 2:36-42
Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone,
että Jumala on hänet Herraksi
ja Kristukseksi tehnyt,
tämän Jeesuksen,
jonka te ristiinnaulitsitte."
Kun he tämän kuulivat,
saivat he piston sydämeensä
ja sanoivat Pietarille
ja muille apostoleille:
"Miehet,
veljet,
mitä meidän pitää tekemän?"
Niin Pietari sanoi heille:
"Tehkää parannus
ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi,
niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Sillä teille
ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu
ja kaikille,
jotka kaukana ovat,
ketkä ikinä Herra,
meidän Jumalamme,
kutsuu."
Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti;
ja hän kehoitti heitä sanoen:
"Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta."
Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan,
ne kastettiin,
ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.
Ja he pysyivät apostolien opetuksessa
ja keskinäisessä yhteydessä
ja leivän murtamisessa
ja rukouksissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta viholliseni,
jotka eivät tahtoneet minua kuninkaaksensa,
tuokaa tänne
ja teloittakaa minun edessäni.'"
Tämä on osasi, ellet tee parannusta
ja käänny pahuudestasiEi ihmisiä saa teloittaa, jeesus on hyvin hyvin vihainen sinulle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ihmisiä saa teloittaa, jeesus on hyvin hyvin vihainen sinulle.
Luukkaan evankeliumissa Jeesus sanoo meille näin:
19:27 Mutta viholliseni,
jotka eivät tahtoneet minua kuninkaaksensa,
tuokaa tänne
ja teloittakaa minun edessäni.'"
Biblia (1776) Luuk. 19:27
Kuitenkin ne minun viholliseni,
jotka ei tahtoneet minun antaa vallita heitä,
tuokaat tänne ja mestatkaa heitä minun edessäni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luukkaan evankeliumissa Jeesus sanoo meille näin:
19:27 Mutta viholliseni,
jotka eivät tahtoneet minua kuninkaaksensa,
tuokaa tänne
ja teloittakaa minun edessäni.'"
Biblia (1776) Luuk. 19:27
Kuitenkin ne minun viholliseni,
jotka ei tahtoneet minun antaa vallita heitä,
tuokaat tänne ja mestatkaa heitä minun edessäni.Tekojen mukaista oikeutta tuossa vain jaettiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luukkaan evankeliumissa Jeesus sanoo meille näin:
19:27 Mutta viholliseni,
jotka eivät tahtoneet minua kuninkaaksensa,
tuokaa tänne
ja teloittakaa minun edessäni.'"
Biblia (1776) Luuk. 19:27
Kuitenkin ne minun viholliseni,
jotka ei tahtoneet minun antaa vallita heitä,
tuokaat tänne ja mestatkaa heitä minun edessäni.Miten tämä jeesus eroaa muista hiekkakansan pään katkojista.
- Anonyymi
Ihana ajatus. Hyvää yötä.
- Anonyymi
Kukkasia on ollut. Nättejä on.
- Anonyymi
Jeesus sanoo meille kaikille:
KR 1933/-38. Matt. 11:27-30
Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni,
eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä,
eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se,
kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
Tulkaa minun luokseni,
kaikki työtätekeväiset
ja raskautetut,
niin minä annan teille levon.- Anonyymi
Hullujen jutuista ei ota selvää, kun toinen hullu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hullujen jutuista ei ota selvää, kun toinen hullu.
KR 1933/-38, 1Kor. 1:22-27
juutalaiset vaativat tunnustekoja
ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta,
joka on juutalaisille pahennus
ja pakanoille hullutus,
mutta niille,
jotka ovat kutsutut,
olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia,
on Kristus,
Jumalan voima
ja Jumalan viisaus.
Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset,
ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.
Sillä katsokaa,
veljet,
omaa kutsumistanne:
ei ole monta inhimillisesti viisasta,
ei monta mahtavaa,
ei monta jalosukuista,
vaan sen,
mikä on hulluutta maailmalle,
sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään,
ja sen,
mikä on heikkoa maailmassa,
sen Jumala valitsi saattaaksensa sen,
mikä väkevää on,
häpeään,
ja sen,
mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua,
sen Jumala valitsi,
sen,
joka ei mitään ole,
tehdäksensä mitättömäksi sen,
joka jotakin on,
ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.
Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa,
joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta
ja vanhurskaudeksi
ja pyhitykseksi
ja lunastukseksi,
että kävisi,
niinkuin kirjoitettu on:
"Joka kerskaa,
sen kerskauksena olkoon Herra."
- vaan sen,
mikä on hulluutta maailmalle,
sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään,
ja sen,
mikä on heikkoa maailmassa,
sen Jumala valitsi saattaaksensa sen,
mikä väkevää on,
häpeään,
Biblia (1776)
1Kor. 1:27 Vaan ne, jotka maailman edessä hullut ovat, on Jumala valinnut, että hän viisaat häpiään saattais; ja ne, jotka heikot ovat maailman edessä, on Jumala valinnut, että hän väkevät häpiään saattais; - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KR 1933/-38, 1Kor. 1:22-27
juutalaiset vaativat tunnustekoja
ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta,
joka on juutalaisille pahennus
ja pakanoille hullutus,
mutta niille,
jotka ovat kutsutut,
olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia,
on Kristus,
Jumalan voima
ja Jumalan viisaus.
Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset,
ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.
Sillä katsokaa,
veljet,
omaa kutsumistanne:
ei ole monta inhimillisesti viisasta,
ei monta mahtavaa,
ei monta jalosukuista,
vaan sen,
mikä on hulluutta maailmalle,
sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään,
ja sen,
mikä on heikkoa maailmassa,
sen Jumala valitsi saattaaksensa sen,
mikä väkevää on,
häpeään,
ja sen,
mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua,
sen Jumala valitsi,
sen,
joka ei mitään ole,
tehdäksensä mitättömäksi sen,
joka jotakin on,
ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.
Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa,
joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta
ja vanhurskaudeksi
ja pyhitykseksi
ja lunastukseksi,
että kävisi,
niinkuin kirjoitettu on:
"Joka kerskaa,
sen kerskauksena olkoon Herra."
- vaan sen,
mikä on hulluutta maailmalle,
sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään,
ja sen,
mikä on heikkoa maailmassa,
sen Jumala valitsi saattaaksensa sen,
mikä väkevää on,
häpeään,
Biblia (1776)
1Kor. 1:27 Vaan ne, jotka maailman edessä hullut ovat, on Jumala valinnut, että hän viisaat häpiään saattais; ja ne, jotka heikot ovat maailman edessä, on Jumala valinnut, että hän väkevät häpiään saattais;Eli kilpailun viimeinen on teidän mukaan voittaja, kaikki haluaa sitten olla viimeisiä.
Se teitä vituttaa, kun viimeinen onkin oikeasti ensimmäinen ja kaikki on vain kiinni ajasta.
- Anonyymi
Jumalaa ja jeesusta ei ole olemassa.
Jos teidät profeetat jotka olette tietenkin viattomia
kaikista synneisttänne laitettaisiin valheenpaljastus
testiin ja teiltä kysyttääisiin:
"Onko jumala olemassa"?
Te kaikki tietenkin vastaatte "Kyllä".
Silti valheenpaljastus testi paljastaisi teidät.
Yli 90% testin tehneet saisivat "Vale" diagnoosi?
Miksi te paasaatte jumalasta koska ette itsekään usko siihen?
Uskonne on vain voima joilla sorratte ja alistatte lähimmäisiänne! - Anonyymi
KR 1933/-38, Hebr. 11:1-6
Mutta usko on luja luottamus siihen,
mitä toivotaan,
ojentautuminen sen mukaan,
mikä ei näy.
Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen.
Uskon kautta me ymmärrämme,
että maailma on rakennettu Jumalan sanalla,
niin että se,
mikä nähdään,
ei ole syntynyt näkyväisestä.
Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain,
ja uskon kautta hän sai todistuksen,
että hän oli vanhurskas,
kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan;
ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu.
Uskon kautta otettiin Eenok pois,
näkemättä kuolemaa,
"eikä häntä enää ollut,
koska Jumala oli ottanut hänet pois."
Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen,
että hän oli otollinen Jumalalle.
Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen;
sillä sen,
joka Jumalan tykö tulee,
täytyy uskoa,
että Jumala on
ja että hän palkitsee ne,
jotka häntä etsivä- Anonyymi
niin
kauan
kun
jumalia
ylistetään
niin
kauan
uskovaiset
valehtelevat
omaksi
edukseen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
niin
kauan
kun
jumalia
ylistetään
niin
kauan
uskovaiset
valehtelevat
omaksi
edukseenMutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen;
sillä sen,
joka Jumalan luo tulee,
täytyy uskoa,
että Jumala on
ja että hän palkitsee ne,
jotka häntä etsivät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen;
sillä sen,
joka Jumalan luo tulee,
täytyy uskoa,
että Jumala on
ja että hän palkitsee ne,
jotka häntä etsivät.Minä en tarvitse jumalaa mihinkään en myöskään tarvitse muita oman edun nimissä.
- Anonyymi
Jaakobin kirje: 2:20-26, KR 1933/-38
Mutta tahdotko tietää,
sinä turha ihminen,
että usko ilman tekoja on voimaton?
Eikö Aabraham,
meidän isämme,
tullut vanhurskaaksi teoista,
kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille?
Sinä näet,
että usko vaikutti hänen tekojensa mukana,
ja teoista usko tuli täydelliseksi;
ja niin toteutui Raamatun sana:
"Aabraham uskoi Jumalaa,
ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi",
ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi.
Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.
Eikö samoin myös portto Raahab tullut vanhurskaaksi teoista,
kun hän otti lähettiläät luokseen
ja päästi heidät toista tietä pois?
Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut,
niin myös usko ilman tekoja on kuollut.
[ja niin toteutui Raamatun sana:
"Aabraham uskoi Jumalaa,
ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi",
ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi.]- Anonyymi
On evoluution vastaista tappaa omia jälkeläisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On evoluution vastaista tappaa omia jälkeläisiä.
Ja kuitenkin evoluutio jumalasi suosittelee ihmisiä abortoimaan ei toivotut ja vammaiset lapset äidin kohtuun, julma on tuo evoluutio jumala.,
Jeremia, 28:15-17
Ja profeetta Jeremia sanoi profeetta Hananjalle:
"Kuule,
Hananja!
Ei Herra ole sinua lähettänyt,
vaan sinä olet saattanut tämän kansan turvaamaan valheeseen.
Sentähden,
näin sanoo Herra:
Katso,
minä toimitan sinut pois maan päältä:
tänä vuonna sinä kuolet,
sillä sinä olet julistanut luopumusta Herrasta."
Ja profeetta Hananja kuoli sinä vuonna,
seitsemännessä kuussa. - Anonyymi

seitsemännessä kuussa.Aiheutat vammaisen synnyttämisellä kärsimystä, eikö olisi hienoa, kun ketään ei tarvitsisi auttaa. Teidän agenda on vetää terveiltä rahaa keksimiinne auttamistarkoituksiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kuitenkin evoluutio jumalasi suosittelee ihmisiä abortoimaan ei toivotut ja vammaiset lapset äidin kohtuun, julma on tuo evoluutio jumala.,
Jeremia, 28:15-17
Ja profeetta Jeremia sanoi profeetta Hananjalle:
"Kuule,
Hananja!
Ei Herra ole sinua lähettänyt,
vaan sinä olet saattanut tämän kansan turvaamaan valheeseen.
Sentähden,
näin sanoo Herra:
Katso,
minä toimitan sinut pois maan päältä:
tänä vuonna sinä kuolet,
sillä sinä olet julistanut luopumusta Herrasta."
Ja profeetta Hananja kuoli sinä vuonna,
seitsemännessä kuussa.Ja tuohon viimeiseen lupasin vetää jumalaanne parrasta jo 5v sitten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aiheutat vammaisen synnyttämisellä kärsimystä, eikö olisi hienoa, kun ketään ei tarvitsisi auttaa. Teidän agenda on vetää terveiltä rahaa keksimiinne auttamistarkoituksiin.
Ei muuten siihen tarvita kuin lakkautettaisiin pakko ruotsi ja ruotsin kielen tukeminen yksinomaan näin saisimme yli kuuden miljardin euron vuotuiset säästöt valtiotalouteen.
Toisena kohteena valtiovallan tulisi puuttua alkoholin tuontiin virosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei muuten siihen tarvita kuin lakkautettaisiin pakko ruotsi ja ruotsin kielen tukeminen yksinomaan näin saisimme yli kuuden miljardin euron vuotuiset säästöt valtiotalouteen.
Toisena kohteena valtiovallan tulisi puuttua alkoholin tuontiin virosta.Jos asuisin Ruotsisssa puhuisin Ruotsia, Suomessa puhutaan Suomea.
Tämä hyysäys on valtion taholta ohjailtua ja se on lopettettava.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569