Makeaa ja karvasta

"Jaakobin kirje:
3:11 Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä?"

Tämä lause tulee mieleen, kun katsoo TV7 ja TV7 Plus ohjelmistoa.

Muutama vuosi sitten Martti Ojares puhui "edelläkävijöistä", samoihin aikoihin kun kävi Owuorin konferenssissa Keniassa.2014. Viittasi "edelläkävijöillä" itseensä ja joihinkinmuihin.
Mihin edelläkävijänä?

Kristityn foorumikirjoittaa mm. "TV 7 johdossa oleva Martti Ojares yhdessä karismaattisen ryhmän kanssa osallistuu 29-31.8.2014 Keniassa suureellisen ja itse itsensä suurimmaksi lopun ajan profeetaksi nimittäneen David Owuorin konferenssiin."

Kyseiseen karismaattiseen ryhmään kuuluu ilmeisesti Polvijärveläiset, kuten myös Orren pariskunta Ystäväkirkosta; samaisella Kenian matkalla Ojarekset mm. antoivat kihlajaislahjan Polvijärveläisille.

Tiedossahan on, että Ojares on mm. viipynyt Rodney Howard-Brownin käsien alla, henkilön, joka oli yksi keskeisistä vaikuttajista Toronto -ilmiössä.

Tv7 Plus kanavatuottaja, ja Elävät Virrat srk: n "johtava pastori" on niin ikään mieltynyt epäterveisiin opettajiin. Otetaan esimerkkinä vaikkapa Chris Oyaklihome, joka on saanut tuntikausia ohjelma-aikaa Plussalla. Näkyypä Jarno Piipposen Facebook -sivujen suosikeissa kyseinen nigerialainen miljonääri.
Kuten myös Bethel Church, Reddingistä (Bill Johnson).

Polvijärveläiset kävivät muutama vuosi sitten myös Etelä-Afrikassa Oyaklihomen tilaisuudessa/tilaisuuksissa. Jarnokin oli samaan aikaan Etelä-Afrikassa. Sattumaako?
En muista, että olisi silloin maininnut Oyaklihomea mediassa; kun näkyy kaiken muuten jakavan. Lähtien siitä, että automatkalla rukoilee ja kamera käy....

Miten se menikään, "kun sinä rukoilet, mene kammioosi ja..."

Mutta nyt, tietynlaisessa parvessa ne tietynlaiset linnut lentää. Ja se näkyy kanavien ohjelmistossa. Makeaa ja karvasta. Miten samalta kanavalta voi tulla jyviä ja akanoita?

Kyseiset kanavat päästävät surutta jos jonkinlaista opettajaa esille, piittaamatta siitä, mitä vahinkoa voi saada ja saa aikaan. Polvijärveläiset puhuvat välillä asiaa, ja sitten menee metsään ja rajusti. Jarno Piipponen on keskittynyt ihmeisiin, opetuksestaan huomaa, että pitäisi olla oppia ottamassa, eikä esiintyä "johtavana pastorina". Ystäväkirkossa (Orret) puhujavieraat juurikin niitä "tietynlaisia lintuja".

Mitä yhteistä on muuten Oyaklihomella, Ojareksilla, Orreilla ja Polvijärveläisillä?
Kaikki eronneita.....

No niin, nythän tietysti aletaan osoitella, että tällainen kirjoitus on panettelua.
Ei ole. Olen vain lopen kyllästynyt noihin vouhkaajiin,:"edelläkävijöihin, tienraivaajiin" jne.,
kun huomaan, että teot ja sanat ei kohtaa.

Jos TV7 ja TV7 Plus toimisivat oikein, se näkyisi ohjelmistossa. Nyt se ei näy.

-Elämä Kristuksessa-
559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Miksi tämän juoruilun pitäisi kiinnostaa?

Äänestä
  • Sieltähän se tuli....
    Arviointi ja arvostelu ei ole juoruilua.
    Kyseessä julkisuuden henkilöt, jotka käyttävät mediaa tehokkaasti; heillä on siihen mahdollisuus. Tehokkaasti myös epäterveen opetuksen levittämiseen.
    Tarkoutukseni on nimenomaan, että silmät aukeaisivat näkemään totuutta pintaa syvemmältä.
    Siksi kritiikki, joka on mielestäni aiheellista. Ovathan vuosia jatkaneet toimintaa, toimintaa joka ei kestä useinkaan tutkimista Sanan pohjalta. Tarkoitan nimenomaan opetusta tiettyjen tahojen puolelta. En suinkaan kaikkea arvioi, ja pienet lipsahdukset eivät tee heti harhaoppista. Mutta jos opetus toistuvasti poikkeaa Raamatun opetuksesta, on syytä varoittaa.

    Sepä se, kun tulee makeaa ja karvasta vettä....siitä on kyse.

    Oletko muuten kuullut valvomisesta?

    -Elämä Kristuksessa-

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sieltähän se tuli....

    Erittäin tähdellinen ja äärimmäisen vakavasti otettava aloituksen aihe.
    Vastaan otto näyttäisi olevan nuiva, kuten oli odotettavissa.
    Siitä huolimatta ja juuri sen tähden on tärkeää nostaa k.o. asia aina uudelleen esille.
    Vähemmälle on jäänytkin viime aikoina siihen nähden miten runsaasti tätä, eritoten TV7:n Suomessa levittämää, eksytysten vyörytystä täällä käsiteltiin.
    Edelleen näyttävät porskuttavan samat, ja aina samat, umpieksyttäjät vuodesta toiseen.
    Vain P. T. on joukosta poissa.
    Ne jotka häntä esiin kiikuttivat ja häntä hehkuttivat, jatkavat itse aivan samaan malliin - niinkuin kyseinen nuorimies olisi ollut yksin harhassa. No, yksin poika jäikin - ei tosin harhaopetustensa tähden. Syy oli vallan toinen.
    Tämä muu joukko hylkäsi hänet inhan tekopyhästi aivan muun kuin eksytyksen hengessä toimimisen tähden.
    Ja vielä sen verran täältä Saviseudun näkövinkkelistä seurailtuna TV7:n sadonkylvöä, että Jarno Piipponen sekoitti ja hajoitti Loimaan helluntaiseurakunnan.
    Vaan onpa tuokin tullut esille tuotua jo monet kerrat.

    s-seutulainen

    Äänestä

jatkuu 6. viikko Chrisin esiintyminen Plussalla mainoksesta päätellen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

"Jaakobin kirje:
3:11 Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä?"

Tämä lause tulee mieleen, kun katsoo TV7 ja TV7 Plus ohjelmistoa.

Muutama vuosi sitten Martti Ojares puhui "edelläkävijöistä", samoihin aikoihin kun kävi Owuorin konferenssissa Keniassa.2014. Viittasi "edelläkävijöillä" itseensä ja joihinkinmuihin.
Mihin edelläkävijänä?

Kristityn foorumikirjoittaa mm. "TV 7 johdossa oleva Martti Ojares yhdessä karismaattisen ryhmän kanssa osallistuu 29-31.8.2014 Keniassa suureellisen ja itse itsensä suurimmaksi lopun ajan profeetaksi nimittäneen David Owuorin konferenssiin."

Kyseiseen karismaattiseen ryhmään kuuluu ilmeisesti Polvijärveläiset, kuten myös Orren pariskunta Ystäväkirkosta; samaisella Kenian matkalla Ojarekset mm. antoivat kihlajaislahjan Polvijärveläisille.

Tiedossahan on, että Ojares on mm. viipynyt Rodney Howard-Brownin käsien alla, henkilön, joka oli yksi keskeisistä vaikuttajista Toronto -ilmiössä.

Tv7 Plus kanavatuottaja, ja Elävät Virrat srk: n "johtava pastori" on niin ikään mieltynyt epäterveisiin opettajiin. Otetaan esimerkkinä vaikkapa Chris Oyaklihome, joka on saanut tuntikausia ohjelma-aikaa Plussalla. Näkyypä Jarno Piipposen Facebook -sivujen suosikeissa kyseinen nigerialainen miljonääri.
Kuten myös Bethel Church, Reddingistä (Bill Johnson).

Polvijärveläiset kävivät muutama vuosi sitten myös Etelä-Afrikassa Oyaklihomen tilaisuudessa/tilaisuuksissa. Jarnokin oli samaan aikaan Etelä-Afrikassa. Sattumaako?
En muista, että olisi silloin maininnut Oyaklihomea mediassa; kun näkyy kaiken muuten jakavan. Lähtien siitä, että automatkalla rukoilee ja kamera käy....

Miten se menikään, "kun sinä rukoilet, mene kammioosi ja..."

Mutta nyt, tietynlaisessa parvessa ne tietynlaiset linnut lentää. Ja se näkyy kanavien ohjelmistossa. Makeaa ja karvasta. Miten samalta kanavalta voi tulla jyviä ja akanoita?

Kyseiset kanavat päästävät surutta jos jonkinlaista opettajaa esille, piittaamatta siitä, mitä vahinkoa voi saada ja saa aikaan. Polvijärveläiset puhuvat välillä asiaa, ja sitten menee metsään ja rajusti. Jarno Piipponen on keskittynyt ihmeisiin, opetuksestaan huomaa, että pitäisi olla oppia ottamassa, eikä esiintyä "johtavana pastorina". Ystäväkirkossa (Orret) puhujavieraat juurikin niitä "tietynlaisia lintuja".

Mitä yhteistä on muuten Oyaklihomella, Ojareksilla, Orreilla ja Polvijärveläisillä?
Kaikki eronneita.....

No niin, nythän tietysti aletaan osoitella, että tällainen kirjoitus on panettelua.
Ei ole. Olen vain lopen kyllästynyt noihin vouhkaajiin,:"edelläkävijöihin, tienraivaajiin" jne.,
kun huomaan, että teot ja sanat ei kohtaa.

Jos TV7 ja TV7 Plus toimisivat oikein, se näkyisi ohjelmistossa. Nyt se ei näy.

-Elämä Kristuksessa-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu