Jos rampilta tulija tulee kylkeen tai ajaa ojaan rampin lopussa, niin olenko syyllistynyt rikokseen, koska olen vain ajanut tasaista nopeutta moottoritiellä enkä ole ottanut rampilta tulijaa huomioon millään tavalla, kun ymmärtääkseni laki ei tähän millään tavalla velvoita?
Tarvitseeko rampilta tulevia huomioida millään lailla?
Anonyymi
56695
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Jos ajaa ojaan, niin sinulla ei ole asiasta mitään vastuuta. Jos ajaa kylkeesi, niin ainakin tutkitaan, teitkö voitavasi onnettomuuden välttämiseksi.
Rampilta tulija on aina väistämisvelvollinen päätien liikenteeneen nähden.
Parasta sääntöjen noudattamisen kannalta on juuri aloittajan kuvaama käytös "en tee mitään". Kun päätiellä jatkaa samalla kaistalla samalla nopeudella, väliin tulijalla on täysi valta hoitaa kulkemisensa parhain päin.
Jos rampilta tulija joka tapauksessa päättää kolauttaa päätiellä oleva kylkeen, tilanne on sääntöjen kannalta varsin selvä.
En muuta väittänytkään. Mutta jokaisella on myös velvollisuus omalla toiminnallaan estää onnettomuuksien synty.
Aloituksen tilanteessa todella parasta toimintaa onnettomuuden estämiseksi on juuri edellä kuvattu. Päätiellä ajava EI TEE MITÄÄN, jolloin liittyjä hoitaa tilanteen turvallisesti.
Jos sivusta tulijan ajokäytös on silmään pistävän outo, päätiellä ajava voi tuon EN TEE MITÄÄN lisäksi varautua väistämään (jos on tilaa) tai jarruttamaan tarvittaessa. Mutta edelleen tielle liittyvän pitää väistää päätiellä kulkevia ja sovittaa kulkunsa sinne.
Silloin ei tarvitsekaan tehdä mitään, jos se liittyjä ei ole aiheuttamassa törmäystä. Jos on, niin pitää tehdä se, minkä törmäyksen välttäminen vaatii.
Äänimerkillä ääliö tajuaa väistää pääkatua ajavaa etuajoon oikeutettua, maisteria???
Oli kerran kokemus mikä lie haistapa..n toimitusjohtaja ollut asialla, trampilta eikun kimppuun,ja se kun onnistunut eikös kaistojen lopussa päätä lähtee ,keltaset viivat yli ,vielä ehtii ohi.Jos ei oikeel pysyn väistää olis kolissut.Mikä lue narkki ollu ratis tai kortiton,kelt.viivojen päällä ajo onko normaalii.Ja päälle ajo.Iltasin näkee kaikkee, kun ei valvontaa meno kuin willilänsi.Veikkaan ei ihan laillisilla hommilla ,ajavat valoitta ,autot ilma rekisterikilpii.Pitää mennä aika hurjaksi meno ennen kuin puututaan.Sitten sakot yms niin naurettavia .
Etuajo-oikeutettu ei kiihdytä eikä hidasta eikä vaihda kaistaa. Tällöin jokaisen ajokortin saaneen pitää kyetä ajamaan johonkin väliin missä ei toista autoa ole kun ennakointi on helppoa.
Rekoille annan tietä koska ne eivät pysty kiihdyttämään kiihdytyskaistalla päätien nopeuteen. Muut pystyy.
"Rekoille annan tietä koska ne eivät pysty kiihdyttämään kiihdytyskaistalla päätien nopeuteen. Muut pystyy."
Kuinkas nuo linja-autot? Niiden nopeus kun on rajoitettu sataan kilometriin tunnissa.
Kyllä bussit kulkee yli 100km/h. Ei niidenkään nopeudenrajoitinta ole säädetty suurimman sallitun nopeuden ( 100km/h ) kohdalle. Sama juttu kuin kuorma-autojen kohdalla. Nekin kulkevat sen 89km/h, vaikka laki sanoo niiden suurimmaksi sallituksi nopeudeksi kahdeksankymppiä. Bussit joita itse olen ajanut on kulkenut 110 - 115km/h. On tietysti selvää, ettei bussit kiihdy sataseen keskipituisen motarin rampin matkalla.
Olen minäkin ajanut Liikenne Se..älän bussin perässä Lahdentiellä115 km/h, mutta en silti
yleistänyt kaikkia liikennöitsijöitä lain rikkojiksi.
Kyllä se rajoittimen säätö busseissa reiluun sataseen on ihan yhtä laillista kuin kuorma-autojen säätö 89:ään. Tällä on tarkoituksena helpottaa hitaamman ajoneuvon ohittaminen samalla suurimman sallitun rakenteellisen nopeuden ylittäminen hetkellisesti. Todellisuudessa kuitenkin lähes jokainen rekka ja kuorma-auto ajaa esim. motarilla rajoitinta vastaan eli lähempänä yhdeksääkymppiä kuin kahdeksaakymppiä. Bussit taas menee järjestään reilua sataakymmentä.
"Kyllä se rajoittimen säätö busseissa reiluun sataseen on ihan yhtä laillista kuin kuorma-autojen säätö 89:ään. "
Kai se sitten on yhtä laillista, kun viisaammat niin sanoo vastoin parempaa tietoa:
Nopeudenrajoitin
1. Ajoneuvolain 25 §:n 1 momentin 12 kohdassa tarkoitetun nopeudenrajoittimen tulee estää M2- ja M3-luokan ajoneuvon nopeuden kohoaminen suuremmaksi kuin 100 km/h. Nopeudenrajoittimen tulee estää N2-ja N3-luokan ajoneuvon nopeuden kohoaminen suuremmaksi kuin 90km/h.
Uusi 1.6.2020 voimaan astuva tieliikennelaki ja sen 4 § velvoittaa jatkossa aikalailla eri tilanteissa.
Uuteen tieliikennelakiin tuleva tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus on kova pykälä
https://yle.fi/uutiset/3-11350757
Kyseisessä artikkelissa on paljon pointteja miltä tulevaisuus saattaa näyttää tuon 4 § kannalta.
Arvailu ja ennakointi eivät kuitenkaan taida olla sama asia. Ennakoida pitää mutta arvailun puolelle ei varmaankaan tarvitse mennä.
Miksei me voitaisi olla reippaita ja kohteliaita liikenteessä ja muuallakin kuten muuallakin ollaan?
Sen takia, koska eteenkin meille miehille liikenne on oman erinomaisuuden ja paremmuuden osoittamisen paikka. Oman auton peltikorin suojissa meidän ei tarvitse ottaa muita huomioon, vaan on pyrittävä pitämään kiinni omista oikeuksista ja opetettava muita ajamaan kuten me itse haluamme. Tärkeintä on näyttää muille omaa osaamistaan mitä tulee autolla ajamiseen ja toisten alempiarvoisuus.
Kaikkein tärkein asia on, että noudatetaan liikennesääntöjä. Tällöin syntyy kaikkein vähiten yllättäviä tilanteita kaikille osapuolille. Jos joku lähtee sooloilemaan, niin hänen aikeitansa ei voi mitenkään tietää. Kun sääntöjä noudatetaan, niin jokainen tietää miten tilanteessa tulee menetellä.
Liikennesääntöjen mukaan ajaminen, ja oman väistämisvelvollisuuden noudattaminen on samalla kohteliaisuutta.
Se, jos esim. alan jarruttelemaan antaakseni tietä väistämisvelvolliselle, ei ole kohteliaisuutta vaan päinvastoin, varsinkin perässäni tulijoita kohtaan joiden sujuvaa liikkumista häiritsen.
Silti on aina velvollisuus välttää kolari ja onnettomuus. Jos joku toinen mokaa, niin se ei oikeuta itseä rikkomaan sääntöjä.
Toki pitää valmistautua muiden virheisiin. Esimerkiksi itselläni on tuollaisessa tilanteessa(kin) aina selvillä muiden autojen sijainti, joten tiedän voinko itse suorittaa väistöliikkeen ja mihin suuntaan. Ihan aina tilaa ei ole, mutta rampilta tulijatapauksissa sentään yleensä on.
Tämä on totta, josta tullaan uuden lain mukavaan 4 §. "Tienkäyttäjän on ennakoitava toisten tienkäyttäjien toimintaa vaaran ja vahingon välttämiseksi ja sovitettava oma toimintansa sen mukaisesti sujuvan ja turvallisen liikenteen edistämiseksi."
Jatkossa pitää vielä tarkemmin seurata mitä ne muut siellä touhuavat. Ennakoida pitää mutta täysin arvailla ei tarvitse. Pitää osata loogisesti ajatella miten tilanne saattaa kehittyä tapahtumien pohjalta.
Jos joku rampilta tulija ei osaa sovittaa vauhtiaan moottoritienopeuteen, vaan nylpyttää siinä rinnalla liittymäkaistan loppua kohden, ei se kaasun hetkellinen hellääminen hidasta menoani paljonkaan. Eikä perässäni tuleva jonokaan joudu hätäjarrutuksiin.
Mutta en väistä koskaan ohituskaistalle, vaikka moni rampilta tulija sitä odottaakin.
Mä mokaan jatkuvasti liikenteessä, joten estäkää noi liikenneonnettomuudet väistämällä minua, kun minä olen liikenteessä!! 🤡🤡
Mistä te pellet olette tuon ajokorttinne yleensäkään saaneet? Muropaketistako?
Eikö siellä autokoulussa opetettu edes tuollaista perusliikennesääntöä, että rampilta tuleva väistää AINA päätietä kulkevaa. Tavalla, tai toisella. Vaikka sitten sinne rampin kiihdytyskaistan päähän pysähtymällä, jos ei muuta voi.
Muropaketista kortin saaneille tämä sääntö on kai liian vaikeaa ymmärtää!
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/201808212201149963
Ja sekö on mielestäsi hyvä asia että toinen joutuu pysähtymään kiihdytyskaistan päähän ja aiheuttaa vaaratilanteen kaikille muille tilanteeseen tuleville, vain siksi että pidät kiinni oikeuksistasi kynsin hampain? Itse voin joustaa ihan vähäsen, mikäli sen voi tehdä pääväylällä takana tulevia kovinkaan paljon häiritsemättä. Aina jousto ei ole mahdollista.
Tietenkin rampilta tuleva on se joka on väistämisvelvollinen, mutta omalla toiminnalla voi myös vaikuttaa siihen, syntyykö tilanteesta kenties vaarallisempi vai ei. Höllään kaasua jos se vain on mahdollista, ettei toinen tarvitse pysähtyä ja jumittaa koko liittymää. Muutamia kertoja on vuosien aikana joutunut näin toimimaan. Kaikkien sujuvuus ei kärsinyt niin paljon kuin se, että liittymä olisi mennyt tukkoon.
Se, jonka sitä kaasua pitää höllentää rampilta tultaessa motarille, on juurikin se rampilta tulija, eikä motarilla ajava! jos ei muuten pysty, tai mahdu liittymään liikennevirtaan, niin silloin vaikka pysähdytään sinne rampin päähän, ja liitytään vasta sitten, kun ne etuajo-oikeutetut on menneet!
Et tajunnut kirjoituksen pointtia. Kirjoituksesta selviää kyllä se väistämisvelvollinenkin. Jos jonnekin pitää hiljentää, niin se on se rampin alkupää. Näin on ramppia jäljellä jossa kiihdyttää mukaan pääväylän liikennevirtaan. Ylinopeusyrjöt sen sijaan vaikeuttavat sinne liittymisiä, kun nopeusero on suurempi kuin mitä sen pitäisi olla. Tätä eivät tajua nämä ylinopeusyrjöt.
Toki noinkin typerästi voi ajatella. Jos ja kun tuota motarilla ajavat järjestelmällisesti ja kirjaimellisesti noudattaisivat niin lähes jokaisen kiihdytyskaistan päässä seisoisi useampi rekka/kuorma-auto/linja-auto odottamassa niiden etuajo-oikeutettujen ohimenoa.
Olkoon se rampilta tulija mikä tahansa joka syystä tai toisesta ei pysty saavuttamaan kiihdytyskaistalla motarilla ajettavaa nopeutta, niin kaikien edun nimissä, motarilla ajava voi tilanteen niin salliessa hiukan höllätä tai siirtyä sinne vasemmalle kaitalle.
Näin monet liikenteen sujuvuutta arvostavat henkilöauton ja linja-auton kuljettajien on nähty toimivan.
Lakimiehet ja vakuutusyhtiöt ovat halunneet uuteen lakiin kohdan jossa syyllinen ei ole enää yksi henkilö, vaan aina kaksi.
Tämä tulee meidän jokaisen harmiksi että selvissäkin tapauksissa myös toinen on ainakin vähän syyllinen.
Lakimiehet saa töitä kun tappelevat syyllisyysprosenteista ja vakuutusyhtiöt pyrkivät saamaan mahdollisimman suurelta osin sen syyksi jolla on huonommat vakuutukset että tulisi mahdollisimman vähän korvattavaa.
On sinullekin autokoulussa opetettu liikennesääntöjä, mutta silti sinäkin rikot niitä päivittäin, tavalla tai toisella. Eli pelleporukkaan sinäkin kuulut. Et ole yhtään muita parempi liikenteessä, vaikka niin itse kuvitteletkin.
Kohtaamisonnettomuudessahan on aina vähintään kaksi osapuolta joten molempia sakottamalla saadaan sakkotulot nousuun.
Täysin toisarvoista on se kuka noudatti liikennesääntöjä ja kuka ei. Vain molenpien osapuolien sakottaminen on se pääasia.
Ilmeisesti et lukenut, tai et ymmärtänyt lukemaasi juttua väistämisvelvollisuudesta rampilta moottoritielle tultaessa. Laitetaanpa se tähän vielä kerran noin niin kuin kertauharjoituksen muodossa, niin ehkä se sitten menee paremmin perille....Lue antaumuksella....
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/201808212201149963
Kyllä joustavuus on liikenteessä tärkeää, annat sille aremmallekin kuskille mahdollisuuden esim. liittymästä moottoritielle. Joskus kylläkin, vaikka rekalla hidastaa sinne alle 80, niin jotkut ei meinaa uskaltaa tulla eteen, vaikka ois 10 m edellä, vaan polkevat jarrun pohjaan ja jäävät seisomaan rampin loppupäähän.
Liian arat kuskit kyllä oppii välttämään paikkoja joissa eivät pärjää, kunhan me muut ei opeteta niille että tule vaikka kuinka huonosti osaat, kyllä me muut sitten väistetään.
Ei, aja ylinopeutta, muuttele nopeutta, hidasta. piinaa..
Venerampilta tulija saa hikoilla ihan itse miten selviää..
Jos auto ei liittymästä pääse sujuvasti tasaisesti soljuvaan liikennevirtaan ilman muiden avustusta, istuu kuskin paikalla väärä henkilö.
Mun eteen ei helpolla pääsee koska ajan ylinopeutta niin paljon.. Mutta ei hätää koska se vika on siellä rapista tulijassa, näin on viisaat taas kertoneet.
Jos saisin päättää, niin lakia muutettaisiin siten, että motaria ajava on velvollinen antamaan rampilta tulijalle tietä. Tämä siksi että a) motaria ajavalla on paljon parempi näkyvyys eteen ja täten mahdollisuus väistää b) kiihdytyskaistan pituus on rajoitettu, motarin ei c) monasti liittyminen on yksinkertaisesti mahdotonta olemattomien turvavälien takia. tämä laki lisäisi turvavälejä väkisin.
Ajokortin haltijan terveystarkastuksia pitäisi kiristää ja määrätä pakolliseksi esim. joka toinen vuosi kuten merenkulussakin on.
Sen jälkeen ei liikenteessä olisi enää niitä, joille päätien nopeuden saavuttaminen ja sopivan välin huomaaminen liittyäkseen rampilta henkilö- tai pakettiautolla on jo liian haasteellinen tehtävä. Tai ainakin heitä olisi todella vähän
Liikenteessä on paljon vaativampiakin tilanteita joissa havainnointikykyä ja nopeita refleksejä tarvitaan.
Olet ajokortin haltioiden ajoterveyden tarkistamisen osalta, koskien varsinkin ikäkuskeja, varsin oikeassa.
Nämä rajoitusten mukaisiin nopeuksiin pystymättömien olisi suotavaa vahvasti harkita yleiseen liikenteeseen lähtemistään.
Ei ajokorttia ole ennenkään tarvittu ajamiseen. Monet ajavat ilman joka päivä.
Riippuu hiukan siitä kuinka lähellä se moottoritietä ajava on edellään kulkevaa. Mikäli et ole jättänyt riittävää turvaväliä niin olet syyllinen.
Muista nyt kuitenkin, että liittymästä tulijalla on väistämisvelvollisuus riippumatta siitä millaisilla turvaväleillä motarilla ajetaan.
Muista että peräänajaaja häviää aina.
Syyllinen, mutta vain siihen, ettei pidä turvaväliä. Ei syyllinen esimerkiksi Kyllikki Saaren murhaan tai johonkin muuhun.
Tilanne vähän muuttuu huomenna. Nimittäin myös päätiellä olevalla on velvollisuus ehkäistä onnettomuus. Päätietä ajavan voidaan uuden lain mukaan olettaa oelvan tietoinen että rampilta tulija on tulossa. Jos vain väkisin pitää kiinni oikeudestaan päätiellä , onkin yllättäen syyllinen. Ongelmaksi tulee tilanteen tapahtumaketjun toteennäyttäminen. Oikeudessa asia kuitenkin punnitaan.
Jatkossa kojelautakamera on melkein pakollinen.
Nyt on porukalla puurot ja vellit menny sekaisin.
Uusi laki tarkoittaa sitä, että ei tarvitse varautua siihen, että joku toimii liikennesääntöjen vastaisesti, mutta jos joku kuitenkin niin tekee, ei tahallaan saa kolaroida.
Jos siis esim. ajat etuajo-oikeutettua tietä, ja sivutieltä lähestyy auto, sinun ei tarvitse jarruttaa tai edes hidastaa siksi, koska et voi tietää jos sieltä onkin ehkä joku huumehörhö tai dementikko tulossa eikä ehkä väistäkään sinua.
Jos se sivutien idiootti kumminkin tunkee eteesi, sinun pitää sen havaittuasi pyrkiä välttämään onnettomuus kaikin keinoin.
Ei "vanhan" lainkaan mukaan saanut olla tekemättä kaikkensa välttääkseen onnettomuuden. "Oikeassa olevan" piti ja pitää väistää pakkotilanteessa vaikka ojaan minimoidakseen etenkin henkilövahingot.
Etenkin venäläisten YouTube-videoiden kojetaulukameroiden tallenteista huomaa, kuinka ainakin siellä ajetaan tahallaan päälle, jos ollaan "oikeassa" l. se törmättävä on väistämisvelvollinen. ; )
Toivottavasti Suomessa ei ainakaan niin selkeästi.
Täällä on yhden toimittajan näkemys aiheesta.
Uuteen tieliikennelakiin tuleva tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus on kova pykälä – liikenteessä vastuuta on otettava myös muiden tekemisistä.
https://yle.fi/uutiset/3-11350757
On tosiaan toimittajan näkemys mutta varmasti on joitakin hyviä pointteja artikkelissa.
Väärin.
Väistämisvelvollisuus ei ole muuttunut mihinkään.
"Tarvitseeko rampilta tulevia huomioida millään lailla?!
Ei. jatkat vaan suoraan motarilla, niin kuin siellä ei ramppeja olisikaan. Korkein oikeus suomessa päättää sitten puolestasi, olitko oikeassa, vai väärässä!
Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, ja usien myös kukkaro. Tuossa ylempänä olevassa YLE:n jutussa on monta mielenkiintoista asiaa, tätäkin aihetta sivuten. Lähtökohta kaikelle tekemiselle on toki aina se, että sääntöjä ja lakia noudatetaan.
Jos autoilija ajaa tasaista nopeutta mottoritiellä huomioiden turvavälit "niin kuin ramppia ei olisikaan", on korkeinkin oikeus aika neuvoton jakamaan tuomioita.
Näyttäkää yksikin ennakkotapaus.
Nyt juuri ei ole yhtään ennakkotapausta.
Uusi tieliikennelaki vanhetti kerralla kaikki tämän tyyppiset ennakkotapaukset, koska lakiin tuli uusia periaatesääntöjä. Ennen kuin seuraavat ennakkotapaukset pulpahtavat KKO:sta, menee ainakin pari vuotta. Siis siitä, kun joku törppö töytäisi rampilta tarpeeksi sitkeän valittajan päälle.