"Ahneus ei laannu rikastu alla", kirjoittaa HS:n Lontoon kirjeenvaihtaja 19. 5. lehden Merkintöjä-palstalla.
Sanomalehti The Sunday Times on julkaissut kirjeenvaihtaja Sipilän mukaan niin sanotun rikkaiden listan (rich list), jolle pääsee tuhat äveriäintä.
"AHNEUS EI LAANNU RIKASTUMALLA. Lehden selvityksen mukaan 20 miljardööriä ja yli 40 miljonääriä halusivat yrityksille en valtion Korona-tukia, joilla maksetaan lomautettujen palkat".
YHTEISKUNTAVASTUU.
Sitä ei näytä Britannian rikkailla olevan sen enempää kuin Suomen äveriäimmillä? Ahneus on rikkaiden tauti, joka päihittää oveluudessa koronankin. Moniko miljardööri tai miljonääriä on Korona-tukia hakenut ja myös saanut?
Kuka tekisi Suomessa tutkimuksen?
Aamu-TV:ssa kuultiin, että sosiaalityöntekijät ovat huolissaan ja tehneet ilmoituksia siitä, että toimeentulotuen jakamisessa on pahoja puutteita. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevat jäävät jopa ilman tukea lääkkeiden ostamista varten.
Tuloerot kaikkein äveriäimmän yläluokan ja heikompiosaisten välillä kasvavat. Verotus ei tasaa tuloeroja, kuten ei myöskään jälkeen jäänyt tukipolitiikka. Äveriäimpien edustajat pitävät ääntä tukien saamiseksi ja media huolehtii siitä, että rikkaiden ääni kuuluu. Yhteiskuntavastuusta ei Suomessakaan näytä olevan tietoakaan.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Korona tuki on tulonsiirto köyhiltä rikkaille. Eriarvoisuus tulee kasvamaan sekä tuensaajien osalta että laajemmin yhteiskunnassa, kun leikkaukset alkavat, ja kun jopa kymmenien miljardien ulkomaan velat maksetaan.
Persujen karvainen käsikin on ojossa pyytämässä rahaa valtiolta.
YLEN UUTISET:
"Toimeentulotuen siirrolla kunnilta Kelaan haluttiin vahvistaa yhden luukun periaatetta: kaikki etuudet samasta paikasta.
Toisin kävi.
Eniten apua tarvitseville syntyi kahden luukun systeemi, jossa asiakkaita pallotellaan Kelan ja sosiaalitoimiston välillä. Osa katoaa jonnekin välimaastoon.
Yhteiskunnan heikoimmista tuli vuoden 2017 tukiuudistuksen häviäjiä. Asunnottomien, pieneläkeläisten, pitkäaikaistyöttömien, mielenterveyskuntoutujien, päihdeongelmaisten ja maahanmuuttajien joukossa on paljon heitä, joiden ongelmia ei ratkaista rahaa jakamalla.
Heistä moni tuntee tulevansa kyykytetyksi."
Ketkä tukee työläisiä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!kun heillä on rahallisesti, ja siinä omassa taloudessa vastoinkäymisiä, huolia ja vaikeaa??????????????????
Ei ainakaan yrittäjäpuolue persut.
Pikemminkin yhden asian puolue, joka siinä sivussa ajaa yrittäjien asiaa.
Kokoomus auttaa kaikkia , mutta rikkaita hieman enemmän.
Sekin pitää paikkansa.
Kokoomuksen puheet ja teot eivät täsmää. Luvataan yhtä, tehdään toista.
Viime hallituskaudella oli valtiovaraiministeri kokoomuksesta.
Kilpailukykyyn vedoten säädettiin kiky-sopimus, joka aiheutti pienituloisten palkkojen pienennykset, palkkojen jäädytykset, lomarahojen leikkaukset sosiaaliturvan ja koulutusleikkausten lisäksi.
Kun velkakello raksutti - viime hallituskaudella - luotiin aktiivimalli, jonka avulla työttömien sanktioita lisättiin ja näin saatiin Suomeen noin 50.000 tulotonta, eli tulottomia puolet lisää.
Velkakello yllättäen pysähtyi, kun erilaisia Korona-tukia alettiin EK:sta vaatia. Niinpä kovalla kiireellä kehiteltiin muun muassa kehittymistukia, suoria tukia ja kahden tonnin tukirahaa.
Velkamiljardit siirtyvät yrityksille lopulta osingonjakoon ja yritysten johdon korkeisiin palkkoihin ja suuriin eläkkeisiin. Ja pienituloisilta, eläkeläisiltä ja koulutuksesta leikataan.
Suomessa ei ole varaa toisen asteen koulutukseen - eihän ministeri Kulmuni?