"Miksi hän (Palme) olisi halunut jonkun syyttömän joutuvan vankilaan tällaisen huijauksensa takia (oman murhansa lavastus).
Noh, tietenkin jos syylliseksi saataisiin joku ääriläinen joko oikealta tai jopa vasemmalta, sillä sellaiseen ei demarilla ole mitään vastaan. Demari on demari vaikka voissa paistas. Demari on oikeastaan pahempi julumuri kuin natsit tai stalinistit itse."
Christer Pettersson ei oikein poliittisesti käynyt laatuun. Miksi hänet ylipäätään pidätettiin ja tuomittiinkin, kun miehellä ei ollut mitään motiivia murhata Palme. Tietenkin jos hän suostui pelleilyyn rahasta, sillä hänellä oli näyttelijän koulutus, jonka melkein suoritti koulussa loppuun ja oli jopa kurssinsa paras, kunnes sortui huumeisiin.
Media sirkusta hän veti loppujen lopuksi aika hyvin, sillä moni uskoi että hän oli tosissaan. Paineet tulivat kai siitä, että hänestä tuli yhdessä yössä jylkkis. Siksi joi viinaa elämänsä loppuun saakka.
Se on totta, että Ruotsi oli ja on kai vieläkin "diktatuuri" mitä tulee valtaa-pitävien puolueiden hegemoniasta. Sama alkoi päteä myös muissa Euroopan valtioissa. Hyväksytään vain ns. valtapuolueet eduskuntaan, joiden politiikka ei eroa toisistaan oikeastaan paskaakaan. Kinastellaan jostain vappusatasista. Missä ovat nyt nuo vappusataset? Missä, vaikka Suomessa, on oikea oppositio tällä diktatuurille. Diktatuurille jota esim "keltaliivit" Ranskassa vastustavat. He eivät ole poliittisia henkilöitä vaan ovat tätä loputonta paskaa vastaan.
Ihmeen kauan on toi sun aloittamas ketju saanut olla tuolla Salaliito paöstalla.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16410889/ei-yhtaan-keskustelua

Vastaukset 4
Vanhimmat
"Se on totta, että Ruotsi oli ja on kai vieläkin "diktatuuri" mitä tulee valtaapitävien puolueiden hegemoniaan. Sama alkoi päteä myös muita Euroopan valtioita. Hyväksytään vain ns. valtapuolueet eduskuntaan, joiden politiikka ei eroa toisistaan oikeastaan paskaakaan. Kinastellaan jostain vappusatasista. Missä ovat nyt nuo vappusataset?"
Semmää tiäräm missä Vappu Pimiä on ko se on ain telkkarisa mut emmää tiär misä noo sun vappusatases on.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Nyt se lähti tämäkin ketju poiston tielle. Kuinkahan älykäs ihminen näitä viestejä poistaa. Se ajattelee varmaan että tänne kirjoittelevat ja näitä lukevat ihmiset on jotain teinejä, joita pitää suojella turmiollisilta sanomilta.
"Missä ovat nyt nuo vappusataset?"
Älä unta näe! Sut tapetaan koronalla niin valtio säästää siinä kun ei tartte maksaa eläkkeitä. Ruotsissa asia ymmärrettiin paaremmin. Siellä tapetaan enemmin eläkeläisiä kuin Suomesa.
Olemme+siirtymässä+"uuteen+normaaliin".+Minä+täytän+kohta+70.+Minusta+tulee+riski+sillä+pääsen+johonkin+ryhmään.+Riski+ryhmään.
+Hallitus+puhuu+pandemiasta.+Ei+meillä+ole+pandemiaa.+Sairastuneita+ei+tule+enempää+kuin+mitä+tarunnan+saaneita+paranee+tai+kuolee.+Sairastuneista+kuulema+kuolee+noin+kolme+prosentia+mikä+Suomessa+nyt+olisi+pienen+laskutoimituksen+jälkeen+6399-5301=1098+josta+3%+=+1098x3/100+mikä+tekee+32.94+ihmistä+eli+noin+33+ihmistä.+Nuo+33+kuolee+joskus.+Ei+huomenna+tai+tänään.
On+sanottu+että+tartunnan+saaneista+usea+on+jopa+oireeton.+Mistään+en+ole+lukenut+kummoset+tai+mimmoset+kivut+sitten+niillä+on+joilla+on+oireita.+Nämä+tilastot+on+netistä.+>+Vahvistetut+6+399+ja+Parantuneet+5+000+ja+Kuolemat+301
Suomessa+kuolee+päivässä+noin+150+henkilöä+päivässä+muuhun+saitauteen+ja+mitä+viimeksi+pari+päivää+sitten+katsoin+niin+koronaan+on+kuollut+yksi+(1).+Oliko+kuollut+yli+seitsemänkymmentä+vuotias.+
Nyt+ne+huutaa+tuolla+telkkarissa+jostain+maalaisjärjestä.+Oisko+kaupunkilaisjärki+sittenkin+parempaa,+sillä+kyllä+toi+hallituksen+touhut+on+yhtä+hölmöläisten+touhuja.+He+ovat+menettäneet+todellisuuden+tajunsa.+Samoin+media.+Mutta+media+on+mielissään,+että+on+jokin+asia+millä+saadaan+ihmisiä+peloitella.+Media+on+valtioterroristien+(hallitus)+kanssa+symbioosissa.+
Mistä+pitäs+keskustella.+Koronasta+vai+Palmesta+vai+kummastakin.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16407143/paranemaan-pain!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16409328/eiko-ole-hyva-etta-ratkeaa
Jos+seuraatte+aikaanne+niin+lähiaikona+Ruotsissa+kiehuu.+Syyttäjä+Krister+Petersson+paljastaa+Palmen+murhaajan+tai+jonkun+kuka+on+vastuussa+koko+hommasta.+Eikö+olekin+MIEEEEELENKIIIINTOISTA?
Laskin+että+epidemia+on+parissa+viikossa+ohi.+Kuolleita+tulee+olemaan+neljänkymmenen+paikkeilla+ja+tartunnat+loppuvat+kokonaan+ja+paraneminen+lisääntyy.+Se+siitä+sitten+mutta+jatkaako+hallitus+terroriaan+jää+nähtäväksi.+Tuo+ihmisten+kusetus+turvallisuuden+ja+holhouksen+nimissä+on+lopetettava.+
Ketjusta+on+poistettu+2+sääntöjenvastaista+viestiä.