Elän nyt ainakin omassa elämässäni hyvin epävarmoja aikoja. Elämä tuntuu välillä olevan merkityksetön ja tarkoitukseton, kun ei oikein tiedä mitään varmaa edes omasta tulevaisuudestaan. Onneksi on jonkin verran hyviä ystäviä, kiitos heille. Heihin voi sentään pitää yhteyttä erilaisin etäyhteyksin.
Suositus, velvoitus vai mikä lie. Osa 70 plus –vuotiaista on ollut eräänlaisessa karanteenissa. On aikamoinen koettelemus olla pari kuukautta neljän seinän sisällä, koska karanteenia, eristämistä on käytetty vankiloissa muun muassa mielen murtamiseen.
Pääseekö sitten ensi syksynä opiskelemaan vaikka ranskan tai espanjan kieltä kansalaisopistoon muuten kuin verkon kautta? Pääseekö tulevana kesänä laivalla käymään Ruotsissa tai Virossa? On ollut niin pelottava kevät, ettei tee mieli lentokoneeseen tai muutenkaan aurinkorannikoille Välimerelle. Luottamus matkoihin on kaukana.
Jonkinlainen pelko tuli jo heti alkuun koronasta ja sitä on vieläkin, vaikka olen ostanut 50 kpl hengityssuojaimia ja suojahanskoja 100 kpl. Mediasta tulee jos jonkinlaista juttua muun muassa kasvosuojaimista. Olen aivan täynnä Ylen arkipäiväistä kello 15 koronastudiota, jossa esitetään kysymyksiä asiantuntijoille, joihin mitään varmaa ei kukaan pysty kuitenkaan toistaiseksi antamaan ja sitten spekuloidaan, esitetään erilaisia skenaarioita ja arvaillaan, ennustetaan, ihmetellään, kummastellaan ja veikkaillaan, mikä saattaa aiheuttaa ihmisissä pelkoa, ja epäluottamusta on sitten myöhemmin vaikea palauttaa luottamukseksi.
Joskus olen ajatellut, että tarttuuko korona kaikenmaailman näppäimistä ja napeista kuten liikennevalojen, pankkiautomaattien, maksuautomaattien näppäimistä, oven kahvoista, rivoista ja kerrostalon portaiden kaiteista. Kun Veikkaus sulki peliautomaatit, olen välttänyt siitä lähtien kaikenlaisten näppäinten koskettelua.
Elämä on muuttunut paljon parin viime kuukauden aikana. Olen käynyt ehkä kerran viikossa kaupassa ja ostanut kerralla 5-6 muovikassillista ruokaa. Käytän kaupoissa ikäihmisten asiointivuoroja kello 7-8. Nyt näyttä kirjastoihin tulevan eläkeläisille aamuvuorot, mitähän sitten liikennevälineisiin, ravintoloihin, yökerhoihin, pubeihin, erilaisiin tapahtumisiin tulee.
Muutenkin käyttäytyminen on mennyt erilaiseen suuntaan. Ennen käytin oikeata rahaa, nyt käytän enimmäkseen muovikorttia, pankkikorttia. Minusta on tullut pikamaksun käyttäjä.
Joskus ajattelin, että en käytä verkkopankkia mihinkään pelaamiseen, mutta nyt on vaan niin käynyt, että nyt olen alkanut pelata lottoa ja raveja Ruotsiin verkkopankin kautta. Voisiko nyt verkkopankin kautta jäädä pahemmin pelaamisen koukkuun kuin aiemmin käymällä kioskeilla? Kioski matkoilla sai ainakin liikuntaa neljän seinän sisältä.
Aivan käsittämältä tuntuu tänä digiaikana, ettei hoitolaitoksessa olevia mummeja ja ukkeja pääse tapaamaan, näkemään ja keskustelemaan. Toivottavasti tämä ei ole se uusi normaali. Eikö ole resursseja vai puuttuuko luovuus ja ideointikykyä. Vanhusten eristäminen tuntuu oudolta tässä maailman onnellisimmassa maassa.
Suositus, velvoitus vai mikä lie. Osa 70 plus –vuotiaista on ollut eräänlaisessa karanteenissa. On aikamoinen koettelemus olla pari kuukautta neljän seinän sisällä, koska karanteenia, eristämistä on käytetty vankiloissa muun muassa mielen murtamiseen.
Pääseekö sitten ensi syksynä opiskelemaan vaikka ranskan tai espanjan kieltä kansalaisopistoon muuten kuin verkon kautta? Pääseekö tulevana kesänä laivalla käymään Ruotsissa tai Virossa? On ollut niin pelottava kevät, ettei tee mieli lentokoneeseen tai muutenkaan aurinkorannikoille Välimerelle. Luottamus matkoihin on kaukana.
Jonkinlainen pelko tuli jo heti alkuun koronasta ja sitä on vieläkin, vaikka olen ostanut 50 kpl hengityssuojaimia ja suojahanskoja 100 kpl. Mediasta tulee jos jonkinlaista juttua muun muassa kasvosuojaimista. Olen aivan täynnä Ylen arkipäiväistä kello 15 koronastudiota, jossa esitetään kysymyksiä asiantuntijoille, joihin mitään varmaa ei kukaan pysty kuitenkaan toistaiseksi antamaan ja sitten spekuloidaan, esitetään erilaisia skenaarioita ja arvaillaan, ennustetaan, ihmetellään, kummastellaan ja veikkaillaan, mikä saattaa aiheuttaa ihmisissä pelkoa, ja epäluottamusta on sitten myöhemmin vaikea palauttaa luottamukseksi.
Joskus olen ajatellut, että tarttuuko korona kaikenmaailman näppäimistä ja napeista kuten liikennevalojen, pankkiautomaattien, maksuautomaattien näppäimistä, oven kahvoista, rivoista ja kerrostalon portaiden kaiteista. Kun Veikkaus sulki peliautomaatit, olen välttänyt siitä lähtien kaikenlaisten näppäinten koskettelua.
Elämä on muuttunut paljon parin viime kuukauden aikana. Olen käynyt ehkä kerran viikossa kaupassa ja ostanut kerralla 5-6 muovikassillista ruokaa. Käytän kaupoissa ikäihmisten asiointivuoroja kello 7-8. Nyt näyttä kirjastoihin tulevan eläkeläisille aamuvuorot, mitähän sitten liikennevälineisiin, ravintoloihin, yökerhoihin, pubeihin, erilaisiin tapahtumisiin tulee.
Muutenkin käyttäytyminen on mennyt erilaiseen suuntaan. Ennen käytin oikeata rahaa, nyt käytän enimmäkseen muovikorttia, pankkikorttia. Minusta on tullut pikamaksun käyttäjä.
Joskus ajattelin, että en käytä verkkopankkia mihinkään pelaamiseen, mutta nyt on vaan niin käynyt, että nyt olen alkanut pelata lottoa ja raveja Ruotsiin verkkopankin kautta. Voisiko nyt verkkopankin kautta jäädä pahemmin pelaamisen koukkuun kuin aiemmin käymällä kioskeilla? Kioski matkoilla sai ainakin liikuntaa neljän seinän sisältä.
Aivan käsittämältä tuntuu tänä digiaikana, ettei hoitolaitoksessa olevia mummeja ja ukkeja pääse tapaamaan, näkemään ja keskustelemaan. Toivottavasti tämä ei ole se uusi normaali. Eikö ole resursseja vai puuttuuko luovuus ja ideointikykyä. Vanhusten eristäminen tuntuu oudolta tässä maailman onnellisimmassa maassa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.