Miksi täällä hoetaan että Katynin joukkosurma oli puna-armeijan tekosia ja tehty vuonna 1940? Totuushan on että se oli SAKSAN TEKOSIA ja tehty vuonna 1941 kun venäläiset oli häädetty Puolasta. Venäjä myönsi syyllisyytensä ollakseen mieliksi länsimaille taloudellisessa ahdingossa, mutta nyt omilla jaloilla seisova venäjä haluaa totuuden uudelleen julki. Samalla paljastetaan myös suomalaisten teot Sandarmohissa.
Katyn valhe
Anonyymi
34<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Yrität taas valehdella.
Kansainvälinen tutkimuskomissio tutki uhrit ja selvitti ruumiiden olevan heti NL:n valloituksen jälkeiseltä ajalta.Sen vahvististivat myös ruumiiden taskuista löydetyt asiakirjat.
Kyllä Saksakin teki murhia,mutta vasta myöhemmin.
Sandarmohin uhrit olivat Stalinin joukkomurhia.
Fasisti levittää taas valheitaan.
Isä Aurinkoinen oli kansalaisiaan rakastava, hyväntahtoinen Isähahmo.
Stallari-parka yrittää epätoivoisesti kumota tosiasian.
Tarkkispoikamengelisti näkee stallareita kaikkialla tietyissä aineissa. Tai sitten ne katoaa tietyissä aineissa. Voi olla aika merkitsevä yksistyiskohta.
Joka määräsi salaisen poliisin murhaamaan niskalaukauksilla yli 21.000 puolalaista sotavankia keväällä 1940 Katynissa!
JA juutalaisia ja viisi georgialaista siinä seassa!
Verityö eli surmaamiset toteutettiin kuulustelun ja henkilötietojen tarkistuksen jälkeen erityisessä ja äänieristetyssä teloitussellissä suurelta osin. Kuulusteluselliä sanottiin Punaiseksi selliksi ja Lenin-selliksi. Uhreja ammuttiin lähietäisyydeltä päähän, joko niskaan tai ohimoon saksalaisvalmisteisella 7,65 mm Walther-taskuaseella. Venäläisiä pistoolimalleja ei juurikaan käytetty, sillä ne eivät olleet yhtä toimintavarmoja ja ne olivat raskaampia käsitellä. Eräs merkittävimmistä teloittajista oli Vasili Blohin.
Katynin teloituksilla on myös yhteys talvisotaan: Venäjän tiedeakatemian historioitsija Natalia Lebedeva on esittänyt, että teloituksia Katynissa aikaistettiin, koska vankileireille haluttiin saada tilaa mahdollisia suomalaisia ja Baltian maista saatavia sotavankeja varten. Lebedeva oli tärkeässä asemassa Katyniin liittyviä neuvostodokumentteja tutkineessa komissiossa. Muun muassa Ostaškovin leirin johtaja Grigori Korytov mainitsi raportissaan vankileirien tyhjentämistä käsitelleestä NKVD:n kokouksesta, jonka kirjoitti ennen maaliskuun neljättä 1940, että huhun mukaan Ostaškovin vankileiri olisi mahdollisesti tyhjennettävä maaliskuun aikana, jotta sille voitaisiin sijoittaa suomalaisia. Lebedeva uskoo myös, ettei tapauksessa ollut niinkään kyse etnisestä vihasta, vaan Puolan kuuluneessa nykyisessä Länsi-Ukrainassa ja Valko-Venäjällä bolševikkien luokkavihollisina teloittama hyvin toimeentuleva väki oli puolalaista, kun taas ukrainalaiset ja valkovenäläiset köyhälistöä.
Katynin uhrien omaiset ovat nostaneet Strasbourgissa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa kanteen Venäjää vastaan. Heitä edustaa asianajaja Roman Nowosielski. Venäjällä jutun tutkinnasta luovuttiin 2004, koska sen katsottiin olevan vanhentunut. Puolalaiset puolestaan pitävät juttua rikoksena ihmisyyttä vastaan. Tämän rikostyypin syyteoikeus ei vanhene koskaan.
Puolan presidentti Lech Kaczynski ja kymmeniä Puolan korkeimpia virkamiehiä kuoli lento-onnettomuudessa 10. huhtikuuta 2010 Länsi-Venäjällä, kun puolalainen delegaatio oli matkalla Katynin joukkomurhan 70-vuotismuistojuhlaan.
Marraskuussa 2010 Venäjän duuma antoi julkilausuman, jonka mukaan Stalin antoi henkilökohtaisesti määräyksen Katynin joukkomurhaan. Kommunistipuolue vastusti julkilausumaa ja väitti joukkomurhaa myytiksi. Duuman mukaan julkilausuma voi aloittaa uuden demokraattisiin arvoihin perustuvan suhteen Puolan kanssa. Puolan sejmin puhemies Grzegorz Schetyna kommentoi päätöksen olevan ”askel oikeaan suuntaan ja tärkeä merkki”. Päätös oli osa vuoden 2011 presidentti Dmitri Medvedevin de-stalinisointia, jonka tarkoituksena oli julkistaa Neuvostoliiton aikaisia ihmisoikeusrikkomuksia.
Tragikoomista, ei kelvannut venäläisten oma Makarov pistooli, vaan piti olla sakalaista laatua.
Mikä oli tuon teloittaja Blohin kohtalo, vai saiko itsekin kuulan niskaansa?
Ilmeisesti Blohin sai korkeita kunniamerkkejä,runsaita rahapalkkioita ja muita etuoikeuksia.
Kuoli ilmeisesti luonnollisesti alkoholismiin.
Katynin yhteys talvisotaan on ihan puhdasta arvailua, eikä siitä ole mitään todisteita.
Katynin teloitukset suoritettiin vasta sen jälkeen, kun suomalaisia sotavankeja oli jo alettu palauttamaan Suomeen.
Todisteina yhteydestä talvisotaan on esitetty hevosmiesten keskusteluja, joissa luulttiin puolalaisia sotavankeja suomalaisiksi.
Inhimillinen erehdys.
Stallari unohtaa autuaasti, että Jeltsin aikanaan pyysi anteeksi katynin joukkomurhan. Miksi pyytää anteeksi mihin ei ole sýyllinen? Taas todistamme stallareiden ja tiltujen typeryyttä ja valehtelua.
"Miksi pyytää anteeksi mihin ei ole sýyllinen?"
Oletko oikeasti noin naiivi?
Pietarin Trollipajalla on vielä paljon tehtäviä suorittamatta. Historiaa ei edes pieneltä osalta ole muutettu. Oletteko harkinneet omien arkistojenne tuhoamista? Onko suunnitelmia olemassa? Totuus saattaa olla vastenmielistä ja kuvottavaa. Stalinin hirmutöitä ei kuitenkaan miksikään voi muuttaa Venäjän arkistot tuhoamalla. Myös muilla entisen NL mailla on arkistoissaan tietoja Stalinin tekemistä massamaisista hirmuteoista.
"Stalinin hirmutöitä ei kuitenkaan miksikään voi muuttaa Venäjän arkistot tuhoamalla. Myös muilla entisen NL mailla on arkistoissaan tietoja Stalinin tekemistä massamaisista hirmuteoista."
No sinäkö luulet, että löytyy jotain salaisuuksia?
Kyllä ne arkistot on jo tutkittu länsimaisten tutkijoiden toimesta.
Aloittajalle: Saisiko runsaasti lähteytystä väitteesi tueksi, että Katyn oli natsien eikä Neuvostoliiton tekosia? Parempi olla hyvääkin lähteytystä.
Kai aloittaja sentään joulukinkkurahat Pietarista sai? Eikö siinä ole lähteitä kystä kylliksi?
Kai Katyn-valehtelijat sentään joulukinkkurahat CIA:lta sai? Eikö siinä ole lähteitä kylliksi huijausta?
CIA:ta ei vielä ollut olemassakaan Kansainvälisen Punaisen Ristin tutkiessa NKVD:n taakseen Katyniin jättämiä puolalaisten sotavankien ja pidätettyjen intelligentsijan jäsenten joukkohautoja.
Mitä sitten? Ei tarkoita, etteikö CIA olisi voinut omien agendojensa mukaan levitellä, että Katynin puolalaiset, juutalaiset ja georgialaiset olisi murhannut NKVD eikä natsit.
Eipä paikalla ollut natsejakaan, kun NKVD murhasi Katynissa puolalaisia.
Katkeran huvittavaa on se, etteivät läntiset tiedustelupalvelut uskoneet kaikkia niitä Neuvostoliiton tekemiä kauheuksia, mistä esimerkiksi länteen loikanneet venäläiset kertoivat. Epäilivät loikkareiden käyttävän "vähän" värikynää saadakseen sympatiaa sekä pakolaisstatuksen helpommin.
Oikeastaan vasta rautaesiripun romahdettua ja dokumenttien padon auettua tajusivat loikkareiden kertomien pahimpienkin kauheuksien olleen enimmäkseen aivan tosia...
"Ei tarkoita, etteikö CIA olisi voinut omien agendojensa mukaan levitellä, "
Tuohon aikaan CIA:ta ei ollut edes olemassa.
"Venäjä myönsi syyllisyytensä ollakseen mieliksi länsimaille taloudellisessa ahdingossa..."
Mieliksi tosiaan. Syytön julisti olevansa syyllinen. Huh huh....
Ei Venäjä, vaan poliitikko, jolla oli eri agenda kuin Stalinilla.
Neuvostoliiton mukaan murhan suorittavat saksalaiset vasta syksyllä 1941. Tämä Neuvostoliiton virallinen totuus eli 50 vuotta. Vasta Neuvostoliiton kaaduttua ja sen arkistojen hetkeksi avauduttua totuus paljastui. Murhat tehtiin NKP:n keskuskomitean 5.3.1940 tekemällä päätöksellä. Josef Stalinin ohella päätöksen allekirjoittivat K. Vorosilov, V. Molotov ja A. Mikojan. Äärimäisen salassa pidetty asiakirja julkistettiin Moskovassa vasta 1992.
Asiakirjan mukaan NKVD sai määräyksen teloittaa ampumalla 25 000 puolalaista vankia, joista valtaosa oli syksyllä 1939 Puolan valtauksen yhteydessä vangittuja upseereja. Osa teloitettavista oli sivistyneistöä, kuten tiedemiehiä, kirjailijoita ja toimittajia.
Kolmekymmentä vuotta Varsovassa asunut ruotsalainen historiantutkija ja toimittaja Peter Johnsson on kirjoittanut kokonaisvaltaisen Katynin murhia ja niiden historian taustavuosista nykypäivään käsittävän teoksen. Kirjan on julkaissut suomeksi Mansarda-kustantamo ja se on ensimmäisen suomeksi julkaistu Katyniin keskittyvä kirja.
Gorbatšov myönsi Puolan presidentille Neuvostoliiton tehneen murhat.
Internatsi-Neuvostoliitto ja Natsi-Venäjä valehtelevat - aina.
Ja siten myös niiden aisankannattatelijat myös.
Kuten avauksessa! Jopa neukku itse runnusti tehneensä Katynin surmatyön eli nikalaukauksilla murhasi 1940 yli 20.000 puolalaista upseeria ja älymystöä!
NYT, VUONNA 2021, stallari KEHTAA YHÄ KIELTÄÄ jopa neukun antaman tunnustuksen!
Ehkä lukee vielä vanhoja neukkulehtiä. Vai onko nykyisen Venäjän uusi historiankirjoitus palannut vanhoihin poteroihin.
Mikä on stallari?
Yritä nyt lopulta käsittää, että sinun stallarisi on Pietarin Tollitehdas!
NYT, VUONNA 2021, stallari KEHTAA YHÄ KIELTÄÄ jopa neukun antaman tunnustuksen!
Mitä hullumpi aloitus, sen enempi vastauksia, puolesta, ja vastaan.
Jokainen voi päätellä mitkä tämän ketjun vastaukset ovat oikeita, mitkä vääriä.
Tämä on kuin Luoman aloitukset toisaalla. Trollit kehuu, ja puolustaa. Tosiasioihin perustavat, koittavat oikoa, ja laajentaa näköpiiriä.
Katyn oli Neuvostoliiton tekosia.
Puolan johto suoritti näyttävän joukkoitsemurhan 10.4.2010. Siis vieläpä Katynin 70 -vuotismuistojuhlan kunniaksi. Nyt riittää taas muistelemista seuraaviksi vuosikymmeniksi.
Tapahtuiko 10.4.2010 historiallinen salamurha Katynin lähellä? Jos kyseessä on salamurha, niin alkaako tästä kenties jopa uusi maailmansota? Lentokone, jossa oli Puolan isänmaallisin presidetti kautta aikain, putosi lähellä Katynia. Siellä piti olla tuona päivänä 70 -vuotismuistojuhla 1940 ammuttujen puolalaisten muistoksi.
Yrittikö venäläiset tästä saada aiheen perua koko tilaisuus vai oliko kyseessä maailman historian ovelin ja uhrautuvaisin salajuoni uuden sodan saamiseksi järjestetty provokaatio?
Vanhan automiehen vitsin mukaan "Puolan johdossa on aina vika", joten se täytyy vaihtaa...
Leonid Breznev oli automiehiä. Kerran Tsaika-limusiini simahti keskelle katua. Menivät henkivartijat ja adjutantit katsomaan pellin alle. Ei tullut tulosta. Menipä Brenkku itse kurkkimaan alaistensa olan yli. Heti huomasi vian. "Vika on puolan johdossa", sanoi Brenkku. "Vaihtakaa puolan johto!"
Kirjoitti adjutantti kaiken muistiin, lähti viesti heti neuvostojohdolle, KGB:lle ja puna-armeijaan. Kun Brenkku seurueineen pääsi perille datshalleen, oli vastassa sihteeri: "Puolan johto on vaihdettu kuten te, toveri pääsihteeri, käskitte."
Katynin teloituksilla on myös yhteys talvisotaan:
Venäjän tiedeakatemian historioitsija Natalia Lebedeva on esittänyt, että teloituksia Katynissa aikaistettiin, koska vankileireille haluttiin saada tilaa mahdollisia suomalaisia ja Baltian maista saatavia sotavankeja varten.
Lebedeva oli tärkeässä asemassa Katyniin liittyviä neuvostodokumentteja tutkineessa komissiossa. Muun muassa Ostaškovin leirin johtaja Grigori Korytov mainitsi raportissaan vankileirien tyhjentämistä käsitelleestä NKVD:n kokouksesta, jonka kirjoitti ennen maaliskuun neljättä 1940, että huhun mukaan Ostaškovin vankileiri olisi mahdollisesti tyhjennettävä maaliskuun aikana, jotta sille voitaisiin sijoittaa talvisodan suomalaisvankeja.
Lebedeva uskoo myös, ettei tapauksessa ollut niinkään kyse etnisestä vihasta, vaan Puolan kuuluneessa nykyisessä Länsi-Ukrainassa ja Valko-Venäjällä bolševikkien luokkavihollisina teloittama hyvin toimeentuleva väki oli puolalaista, kun taas ukrainalaiset ja valkovenäläiset köyhälistöä