UUSI NORMAALI

Tämä koronavirus ei ole millään muotoa ohi ja siksi on turha tuudittautua tulevaisuuden vapausajatteluihin. Se on nyt aloittamassa hirvittävän matkansa kehitysmaissa ja muuntamassa muotoaan, mahdollisesti moniin suuntiin, myös pahempiin. Ainut keino on poistaa se järeillä rajoituksilla kaikista maista erikseen ja annettava kaikki apu kehitysmaille ja mm. Ruotsille. Muuta vaihtoehtoa ei ole, koska lääkettä, eikä rokotusta ei tule pitkään aikaan, jos tulee ollenkaan.
Itse asiassa tässä on kyse siitä, että luonto potkaisee nyt pahasti tuhottuamme omaa elinympäristöämme liian raskaasti. On ryhdyttävä välittömästi elämään luontoa säästävällä tavalla, koska vain se estää vieläkin pahempien tautien syntymisen. Tästä eteenpäin on vain yksi tapa: UUSI NORMAALI.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tänäänkin saimme maailmanlaajuisesti uuden ennätyksen koronaviruksen tartunnoissa kuten eilenkin. Voi todeta, että virus jyllää kaikissa maissa, eikä sitä ole pystytty yhdestä ainoastakaan maasta poistamaan. Jos joku suunnittelee paluuta vanhaan, niin hän pettyy suuresti ja siksi on järkevää elää tilanteen vaatimalla tavalla.

Äänestä

Ihminen on onnistunut tuhoamaan elinympäristönsä todella pahasti; maan, veden ja ilman. Parannuksen teko on välttämätön

Äänestä

Se mitä elämme Suomessa parhaillaan on lähellä sitä uutta normaalia. Jos vähääkään löysätään niin tuho on jo oven ulkopuolella.

Äänestä

Oli jo aikaisemminkin normaalia. Olen 6 vuotta jo asunut yksikseni ihmisiä tapaamatta, joten olin tavallaan valmiiksi eristyksissä. Muutenkin ihmiset vaan vituttaa, onneksi naapuri tuo ruuat kerran viikossa.

Äänestä
  • Vituttaako ruokaa tuova naapurikin?

    Äänestä

Kuinka kauan vielä saamme odottaa, että me kaikki ymmärtäisimme miksi meidän kaikkien tulee tehdä kaikkemme ympäristömme suojelemiseksi. Meillä kun ei ole toista paikka missä pystyisimme asumaan kuin tämä maapallo. Tuhoamalla sen meret, ilman ja maan tuhoamme myös itsemme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tämä koronavirus ei ole millään muotoa ohi ja siksi on turha tuudittautua tulevaisuuden vapausajatteluihin. Se on nyt aloittamassa hirvittävän matkansa kehitysmaissa ja muuntamassa muotoaan, mahdollisesti moniin suuntiin, myös pahempiin. Ainut keino on poistaa se järeillä rajoituksilla kaikista maista erikseen ja annettava kaikki apu kehitysmaille ja mm. Ruotsille. Muuta vaihtoehtoa ei ole, koska lääkettä, eikä rokotusta ei tule pitkään aikaan, jos tulee ollenkaan.
Itse asiassa tässä on kyse siitä, että luonto potkaisee nyt pahasti tuhottuamme omaa elinympäristöämme liian raskaasti. On ryhdyttävä välittömästi elämään luontoa säästävällä tavalla, koska vain se estää vieläkin pahempien tautien syntymisen. Tästä eteenpäin on vain yksi tapa: UUSI NORMAALI.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu