Toisessa ketjussa uskova valehtelee, että ateismi on sitä että uskotaan että luomista ei ole tapahtunut. Miksi?
Miksi uskova valehtelee ateismin liittyvän luomiseen uskomiseen?
Anonyymi
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hän selvästikin on oivaltanut, ettei asioihin kannata uskoa ellei niiden puolesta ole näyttöä.
Tietenkin jos uskoo luomiseen, niin ei ole ateisti, mutta suurin osa ateisteista lienee ajattelevan, ettemme tiedä maailman syntymekanismista juuri mitään.
Persoonalliset henkiolennot tuntuvat kuitenkin varsin lapsellisilta selityksiltä... Joten kaipa hän voi mennä jopa niin pitkälle, että sanoo minunkin uskovan, ettei tuollaista tapahtunut.
Tämän puolesta voi esittää jotain todisteita kuten vaikkapa sen, että kaikki havaitsemamme tietoiset olennot koostuvat materiasta. Samoin neurotutkimuksen myötä aivojemme toimintamekanismit alkavat pikku hiljaa selvitä. Toki tietoisuuden synty on vielä mysteeri, joten kaipa joku voi vielä kuvitella, että henget liitelevät keskuudessamme.
Minä odottelen vielä sitä päivää, kun joku luo henkien olemassa olosta tieteellisen hypoteesin. Niin kauan kuin tuollaista ei ole, niin pidän tuollaisia lapsellisena taikauskona.
En pidä henkiin uskomista lapselliseksi taikauskona, on mahdollista että emme ole kokeneet samoja asioita kuin henkiin uskojat. Toisaalta on hyvinkin mahdollista, että ne kokemukset ovat puhtaasti tulkintaa aivojen normaalista toiminnasta joka on väärinymmärrettyä.
Uskovaiset yrittää laajentaa yksinkertaista vastausta JUMALAA EI OLE OLEMASSA.
”Toisaalta on hyvinkin mahdollista, että ne kokemukset ovat puhtaasti tulkintaa aivojen normaalista toiminnasta joka on väärinymmärrettyä.”
Aivot ovat hyvin herkkiä hallusinaatioille. Uskovaisten henkikokemukset ovat pelkkää hallusinaatiota.
Mutta et voi olla varma siitä.
Ateistit itse puhuvat jatkuvasti luojajumalista ja luomisesta vs. ns. "tiede, joka ei Jumalaa tunnusta ja väittää todistetun, että luomista ei ole tapahtunut".
Jumala(t) ja luominen kuuluvat yhteen ateistien uskontokritiikissä - erottamattomasti.
Sinulla on fixaatio tieteen ja ateismin yhdistämiseen, et ehkä tule koskaan ymmärtämään ateismia.