Tuoreen tutkimuksen (Rentola) mukaan Tehtaankadun porukka yritti vakavissaan tehdä Suomesta sosialistisen valtion. Kyseessä ei ollut minkään vallankumouksen aiheuttaminen ainakaan välittömästi, vaan asteittainen hivuttautuminen kohti sosialismia. Varmasti NL:ssa nähtiin Suomen vasemmistoradikalismin nousussa loistava tilaisuus tämän päämäärän edistämiseksi.
Melko lailla yllättävää oli kuulla, että ulkministeri Väinö Leskisestä suunniteltiin Tehtaankadulla Kekkosen seuraajaa. Leskinenhän nöyrtyi näyttävästi Moskovan edessä oltuaan sitä ennen johtava asevelisosialisti ja Moskovan näkökulmasta täydellisenä kerettiläisenä pannassa. Leskinenhän oli Tannerista seuraava hirtettävä.
Jukka Seppinen on puolestaan Kekkoshistoriikissään pyrkinyt osoittamaan, että Tehtaankatu olisi varannut Kekkosen seuraajan paikan Ahti Karjalaiselle. Myös Seppinen pitää 70-luvun alkupuolta vaaran vuosina. Valintojen välillä ei liene kuitenkaan ristiriitaa. Leskinen valittiin ehkä ensin ja hänen kuoltua sitten tilalle astui Karjalainen.
Nämä Tehtaankadun valinnat voidaan ymmärtää ainakin psykologisista lähtökohdista. Leskisessä ja Karjalaisessa oli paljon yhteistä, joskin myös paljon eroja. Yhteistä oli se, että kummatkin olivat poikkeuksellisen vallanhimoisia ja valmiita käyttämään sekä sopivia että sopimattomia keinoja valtaan päästäkseen. Leskinenhän pyörsi koko poliittisen olemuksensa yhdessä hetkessä toiseksi, kun valta oli käännöksestä riippuvainen.
Toinen yhteinen piirre miehille oli viehtymys runsaaseen alkoholinkäyttöön, mikä muodostui kummallekin ongelmaksi. Leskinen joi ehkä enemmän iloonsa, hän oli sellainen menevä rillumareimies, kova jätkä. Leskinen oli kahdesti lentokenttätyömaallakin rattijuopumuksen takia. Jörö, sisäänpäin kääntynyt Karjalainen taas joi enemmän suruunsa. Kummatkin viina tappoi. Leskinen tuupertui hiihtoladulle ja Karjalaisen poismenoa viina varmasti myös joudutti.
Vallanhimoisia ja viinaksiin meneviä miehiä oli helppo hallita. Nämä kriteerit olivat varmaankin Tehtaankadulla kaveruksia arvioitaessa tärkeitä. Kekkonen oli näiden kaverusten kaltainen vallanhimossaan ja myös osin juomatavoissaan. Kekkosella oli kuitenkin niin hyvä viinapää ja kova kunto, että hänen tapauksessaan voidaan puhua viinasta viisasten juomana. Kekkonen joi venäläisiltäkin jalat alta ennemmin kuin he häneltä.
Kekkosella oli vikansa, mutta verrattuna siihen mahdollisuuteen, että jompikumppi herroista Leskinen ja Karjalainen olisi päästetty ruoriin, Kekkonen oli mies paikallaan. Oli myös Suomen onni, ettei kummastakaan Tehtaankadun kandidaatista tullut Suomen presidenttiä. Kummankin asema olisi olut sama kuin tsaarin aikana Venäjän kenraalikuvernöörillä oli täällä.
Melko lailla yllättävää oli kuulla, että ulkministeri Väinö Leskisestä suunniteltiin Tehtaankadulla Kekkosen seuraajaa. Leskinenhän nöyrtyi näyttävästi Moskovan edessä oltuaan sitä ennen johtava asevelisosialisti ja Moskovan näkökulmasta täydellisenä kerettiläisenä pannassa. Leskinenhän oli Tannerista seuraava hirtettävä.
Jukka Seppinen on puolestaan Kekkoshistoriikissään pyrkinyt osoittamaan, että Tehtaankatu olisi varannut Kekkosen seuraajan paikan Ahti Karjalaiselle. Myös Seppinen pitää 70-luvun alkupuolta vaaran vuosina. Valintojen välillä ei liene kuitenkaan ristiriitaa. Leskinen valittiin ehkä ensin ja hänen kuoltua sitten tilalle astui Karjalainen.
Nämä Tehtaankadun valinnat voidaan ymmärtää ainakin psykologisista lähtökohdista. Leskisessä ja Karjalaisessa oli paljon yhteistä, joskin myös paljon eroja. Yhteistä oli se, että kummatkin olivat poikkeuksellisen vallanhimoisia ja valmiita käyttämään sekä sopivia että sopimattomia keinoja valtaan päästäkseen. Leskinenhän pyörsi koko poliittisen olemuksensa yhdessä hetkessä toiseksi, kun valta oli käännöksestä riippuvainen.
Toinen yhteinen piirre miehille oli viehtymys runsaaseen alkoholinkäyttöön, mikä muodostui kummallekin ongelmaksi. Leskinen joi ehkä enemmän iloonsa, hän oli sellainen menevä rillumareimies, kova jätkä. Leskinen oli kahdesti lentokenttätyömaallakin rattijuopumuksen takia. Jörö, sisäänpäin kääntynyt Karjalainen taas joi enemmän suruunsa. Kummatkin viina tappoi. Leskinen tuupertui hiihtoladulle ja Karjalaisen poismenoa viina varmasti myös joudutti.
Vallanhimoisia ja viinaksiin meneviä miehiä oli helppo hallita. Nämä kriteerit olivat varmaankin Tehtaankadulla kaveruksia arvioitaessa tärkeitä. Kekkonen oli näiden kaverusten kaltainen vallanhimossaan ja myös osin juomatavoissaan. Kekkosella oli kuitenkin niin hyvä viinapää ja kova kunto, että hänen tapauksessaan voidaan puhua viinasta viisasten juomana. Kekkonen joi venäläisiltäkin jalat alta ennemmin kuin he häneltä.
Kekkosella oli vikansa, mutta verrattuna siihen mahdollisuuteen, että jompikumppi herroista Leskinen ja Karjalainen olisi päästetty ruoriin, Kekkonen oli mies paikallaan. Oli myös Suomen onni, ettei kummastakaan Tehtaankadun kandidaatista tullut Suomen presidenttiä. Kummankin asema olisi olut sama kuin tsaarin aikana Venäjän kenraalikuvernöörillä oli täällä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kekkonen oli vallanhimossaan äärimmäisyysmies; Suomen talouden kehitys ei esim. ollut Kekkosen vallankäytön peruste. Wärtsilän idänkaupan puhemieheksi ei Kekkosesta ollut: ehtona oli rahoitus maalaisliitolle yms. vastaavia esimerkkejä kyllä löytyy.
Naurettavin esimerkki on mm. Kekkosen kalakaverin suurempi kalasaalis saattoi tappaa urakehityksen kuin seinään.
Niinhän se usein on että niitä joita vallankahvaan tarvittaisiin ei sinne saada.