Laumasuoja

Tässä on hyvä blogi aiheesta. Esim. Hommaforumi jankkaa tuota: hallitus sairastuttaisi koko suomen kansan laumasuojan takia. Blogissa mainitaan rantanen, naamasta päätellen vain hapansilakkaa ja sitruunaa syövän, blogeja ja päivityksiä. Näille kun on tullut joku laumasuoja-päähänpinttymä, sehän ei lähde edes lääkityksellä pois.
Lisäksi pettymys, kun tauti on toistaiseksi laantumassa, heidän fantasiansa krematorioden polttokyvyn riittämisestä ja arkkujen loppumisesta eivät ole toteutuneet, siksi nyt huuto: VÄÄRIN SAMMUTETTU
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Täysin väärin sammutettu!!!


-Perjantai-aamuna 22.5.2020 yli kaikkien S24 keskustelufoorumien on pyyhkäissyt "laumasuoja" massapostitus.

-Miten ihmeessäm on mahdollista, että niin moni muka ei olisi kuullut "hybridistrategiasta"???

-Mitä tulee itse koronapandemian hoitoon, niin se on saanut tunnustusta ulkomaita myöten. Epidemian huippu saavutettiin hallituksen toimenpiteiden ansiosta jo varhain huhtikuulla. Sairastuneiden, tehohoidettavien ja menehtyneiden määrät ovat jatkaneet laskua 1½-kuukautta.

Sokea Reettakin pystyy näkemään, että onnistuttu on, ei kahta sanaa

1Äänestä
  • Ikävää vain että Suoli poistaa linkit, joissa tuodaan esiin hallituksen, THL-Salmisen, HUS-Järvisen, STM-Varhilan ja Pohjolan sekä Hetemäen Exit-raportin puheet selvästä tartuntojen mahdollistamisesta ja siitä ettei epidemian saa antaa laskea liian alas, jotta laumasuoja saadaan sekä toinen aalto on muka miedompi. Näiden tahojen polpoko näitä viestejä täältä poistaa ja sitten muutama samanlainen on laitettu kirjoittamaan näitä ettei laumasuojaa muka ajettu aloituksia. Missä olikaan se sananvapaus arvon verkkopoliisit?

    Äänestä

Persujen kaksilla rattailla ajeleminen on paljastumassa koko kansalle.

1Äänestä

Tästä jäi pois blogin linkki, jonka luettuani kirjoitin aloituksen. Heitin oerään mutta poistettiin. Hyvärisen blogi puheenvuoroissa oli kimmoikkeeni.

Äänestä

Oliko laumasuojaa Paiseruttoonkaan aikoinaan?
Miksi laumasuoja tulisi tällaiseenkaan kulkutautiin ?

Paskapuhetta koko laumasuoja.

Äänestä

Laumoista ole mitään suojaa. Päin vastoin Laumoissa tyhmyyskin tiivistyy.

Äänestä

Ruotsissa jo tutkittu, ettei laumasuojaa saa antamalla Koronaviruksen riehua valtoimenaan:

"Ruotsista ei löydetty laumasuojaa vasta-ainetutkimuksessa edes Tukholmasta – valtionepidemiologin arviot vesittyivät!
Vain noin 7 prosenttia pääkaupunki Tukholmankaan väestöstä on kerryttänyt vasta-aineita koronavirusta vastaan."

Eli jo sairastuneet, mutta henkiin jääneet, voivat saada koronan koettelemukset uudestaan. Onko järkee antaa Koronan levitä ja tappaa paljon ihmisiä, joista suurin osa vanhuksia.

Äänestä

Ei tuberkuloosinkaan, tai koleran anneta levitä, vaan ne tukahdutetaan.

Äänestä
  • Väärin on korona liki sammutettu. Höhlät vaan hörisee laumasuojasta, kun joku ps kellokas sen heille syötti.
    Persut: hallitus tavoittelee laumasuojaa, yökerhot avattava, ravintolat ilman rajoitusta, elinkeinoja ei saa estää.
    Ei mitään järkeä heidän jutuissaan, ristiin rastiin. Jokaisella oma teemansa, esim. Vallin, suomi huono, viro hyvä.

    1Äänestä

Kyllä minä ainakin pysyn lauman keskellä, ei se korona sinne ensin tule, kun ympärillä on muita

Äänestä
  • Hhahahaa, niinpä..

    Äänestä

Persut voivat hankkia sitä laumasuojaa ihan vaan keskuudessaan - ja pysyä karanteenissa muita tartuttamasta.

Äänestä

Samat jotka kirjoittaa anonyymeina mm. tälle suomi24 palstalle kirjoittavat myös ylilaudalle sekä nimimerkillä tai jollain nimellä hommafoorumille. Näkeehän sen kirjoitustyylistä.

Äänestä

https://www.youtube.com/watch?v=J5aseBw4BmM

Soitten meille:


"NELJÄS KÄSKY

Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

Jumalan tahto on, että jokaisella lapsella on isä ja äiti. Heille kuuluu erityinen arvo ja kunnioitus siksi, että he ovat vanhempiamme.

Vanhempien tehtävänä on suojella lasta huolehtimalla hänen hyvinvoinnistaan ja kasvatuksestaan. Heidän tulee ohjata häntä tuntemaan Jumala ja rakastamaan lähimmäistään. Lapsella puolestaan on tarve ja oikeus voida kunnioittaa vanhempiaan.

Vaikka vanhemmat toivovat lapsilleen hyvää, heidän sanansa ja tekonsa saattavat silti olla rakkaudettomia ja vääriä. Silloinkin, kun päätämme tehdä vastoin vanhempien tahtoa, meidän on kuunneltava ja arvostettava heitä. Käsky velvoittaa myös aikuisia kunnioittamaan vanhempiaan ja pitämään heistä huolta.

YHTEISKUNNASSA JULKINEN VALLANKÄYTTÖ ON USKOTTU ESIVALLALLE. SEN VELVOLLISUUTENA ON SUOJELLA KAIKKIA KANSALAISIA JA HUOLEHTIA OIKEUDEN TOTEUTUMISESTA. HYVÄ ESIVALTA ON JUMALAN PARHAITA LAHJOJA. USKOLLISUUS JUMALALLE ON KUITENKIN TÄRKEÄMPÄÄ KUIN IHMISTEN TOTTELEMINEN.

Kun kunnioitamme niitä, joille on uskottu hallitsemisen tehtävä, osoitamme luottavamme Jumalan huolenpitoon. Jumala lupaa, että tästä seuraa hyvää myös itsellemme."

Vieläkö naurattaa?

Äänestä
  • Nyt vasta naurattaakin.
    Uskomatonta, miten vielä 2020 uskovaiset ei tajua olevansa naiiveja.
    Unohtamalla uskonnon, loppuu vastakkainasettelut ja ristiriidat ja jäljelle jää vain natiiveja.
    Uudessa maailmassa ei tarvita vanhoja tarinoita vaan uusia narratiiveja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tässä on hyvä blogi aiheesta. Esim. Hommaforumi jankkaa tuota: hallitus sairastuttaisi koko suomen kansan laumasuojan takia. Blogissa mainitaan rantanen, naamasta päätellen vain hapansilakkaa ja sitruunaa syövän, blogeja ja päivityksiä. Näille kun on tullut joku laumasuoja-päähänpinttymä, sehän ei lähde edes lääkityksellä pois.
Lisäksi pettymys, kun tauti on toistaiseksi laantumassa, heidän fantasiansa krematorioden polttokyvyn riittämisestä ja arkkujen loppumisesta eivät ole toteutuneet, siksi nyt huuto: VÄÄRIN SAMMUTETTU

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu