Ei me tällä selvitä karikoiden yli

Hallitus niin kummallinen opeseppä mallinen. Jos ei keskustaa olisi jöötä pitämässä siitä ei tulisi mitään. Jakaisivat punavihreät rahamme maailmalle, ei tällainen pieni maa voi maailman pelastaja olla. Haatainenkin sanoi ettei eroa koska ministerin tehtävä on huolehtia että hultovarmuuskeskus toimii. Milloin tuo tehtävä siirtyi Haataiselle jos huoltovarmuuskeskus toimii itsenäisesti? Kun kertoi suorassa Tv lähetyksessä ettei tiedä mitään toimi alastaan huoltovarmuuskeskuksesta. Sitten päästi perään hätävaleen ettei se hänelle kuulu vaan ministeri Lintilälle, Lintilä sen oikaisi ja sanoi että se kuuluu Haataiselle.
Huoltovarmuuskeskus on työ-elinkeinomisteriön alaisuudessa toimiva, ellei olisi ei Haataisella olisi ollut oikeutta sekaantua ko.asioihin.

On tämä kyllä nyt niin sekaista, ettei oikein edes ministerit tiedä mitä tehdä ja kuuluu tehtäviinsä. Pääministeriäkin Antti Rinne sanoi ohjeistavansa suorassa Tv lähetyksessä. niin-.? se voi kylläkin kuulua SDP puheenjohtajalle, kun hän määrää SDP puolueessa.

Älkää nyt kuten tapana teillä Kapi ja OikeistoSosDem poistattako tätä kirjoitusta.
Tässä on kaikki takuu varmasti totta.."kautta kiven ja kannon "

5

<50

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Haatainen pakenee vastuutaan, kuten hätävaleen avulla tulee helposti ilmi.

      Rinne ohjeistaa Marinia, kun ei itse päässyt jatkamaan koko kautta (4 vuotta), vaan joutui keskeyttämään. Voidaan sanoa, että Marin lukee Rinteen ohjeita puheenvuoroissaan.

      Onneksi kepulla on rahaministerin paikka, niin päätösvastuu osuu useampiin kohteisiin perustuen ikivanhaan viisauteen "rahalla valtaa".

    • Anonyymi

      Kyllä tässä vaiheessa voidaan jo sanoa Kulmuni puhuu Sipilän kirjoittamaa tekstiä.

    • Äsken heitin vastineen edelliselle avauksellesi, jossa kaipailit mielipidettäni esille ottamastasi Helsingin Keskuspuiston pohjoisosia koskevasta asiastasi. Kerroin siellä mielipiteeni ihan asiallisesti, vaikka aluksi totesin näin:

      "Kyllä minäkin lähes joka ilta otan ”iltatömpsyt”, nytkin lasi on jo edessäni, mutta en jatka ”tömpsyttelyä” aamuyöhön, kuten sinä näyt tehneen, päätellen avauksesi otsikkoon kirjoittamastasi;))"

      Nyt täytyy todeta, että kun ilmeisesti olet jo aloittanut ”tömpsyttelyn”, ihmettelisin, jos sitä jatkaessasi olisit ensiyönäkin klo 01:n jälkeen vielä siinä kunnossa, että pystyisit tuomaan palstalle samanlaista kuin edellisessä avauksessasi; siis, että pystyisit samalla tavalla etsimään netistä selväkielistä tekstiä:))

      • Anonyymi

        heh tuosta ei saa selvää edes Yliväpeli Orhonen.
        ps olen asiamiehensä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        heh tuosta ei saa selvää edes Yliväpeli Orhonen.
        ps olen asiamiehensä.

        Pankkopölhöllä asiamies? Joku sosiaalitäti? Vaiko peräti lahkon saarnamies?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe