Kiertelee sitä, että nyt ei olekaan niin paljon kuolleita, kun tartuttajahoitajat ovatkin ottaneet virheistaan opiksi.
Eivät silti oikein tahdo tunnustaa virhettään. Se on aika ikävää.
Aivelo ei halua itse kertoa, että hoitajat ovat tuoneet virusta hoitokoteihin, sairaaloihin ja levittäneet sita sielläkin eteenpain....
Aivelo kiertelee muutenkin:
Selitää, etta kuolemantapaukset olisivat vähentyneet koska muut ihmiset kuin hän ja kaltaisensa ovat lakanneet tartuttamasta...
Vale-Aivelo syyttää toisia, eikä myonnä sairaanhoitajan virhettä.
Suomessahan on nyt kuolleisuusprosentti nollassa, mutta Aivelo vilpistelee ja piilottaa hoitajien ja ihan lääkärienkin virheitä.
Tämä on ollut ja on edelleenkin sitä mikä jyllää hoivakodeissa ja sairaaloissa. Ulkona olevathan ovat eri asia. Kuolleethan ovat hoivakodeista ja sairaaloissa levinneestä viruksesta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Iltasanomat HUS äänitorvena levittaa juttua! Odottavat, että sitten kun on kaikki ohi niin voivat sanoa: EI me olla mitään tehty!
Paitsi veivät kaiken muiden taskuista, ja elämän.
He kusettivat sen toisilta.
Siksi se pitää ottaa heidän palkoistaan pois!