Koronakriisi iski pienituloisiin

"Koronakriisi iski etenkin pienituloisten perheiden lapsiin – yli neljännes kertoo kyselyssä voivansa huonosti".

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006517785.html?ref=rss

Poikkeustilanne on herättänyt huolta etenkin niistä lapsista, joiden perheissä on jo valmiiksi ollut vaikeuksia. Sarkian mukaan kyselytulokset antavat konkreettista näyttöä siitä, että huolelle on ollut aihetta.

”Etenkin matalan tulotason perheissä lapset kokevat paljon ahdistusta, huolta ja hätää.”

Jos poikkeustilanne on tuottanut vanhemmille vaikeuksia, se lisää herkästi myös lasten kuormitusta. Yli kolmannes vastaajista oli huolissaan huoltajansa tai huoltajiensa jaksamisesta, ja noin neljänneksen mukaan huoltajien stressi oli vaikuttanut koko perheen ilmapiiriin.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Moni nuori kantaa korona-aikana huolta vanhempiensa jaksamisesta ja perheen toimeentulosta".

https://yle.fi/uutiset/3-11366206?origin=rss

Koronatilanne on aiheuttanut monille lapsille ja nuorille huolta vanhempiensa jaksamisesta, mielenterveydestä sekä perheen toimeentulosta.

Äänestä
  • Huutokauppakeisarilla ei ole lapsia mutta hirveä ahdistus tuli myymättä jääneistä kuparipannuista. Hulluhan se on joka ei 100000 tarjoa riihikuivana rahana.
    Kiitos Sanna ja kumppanit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Koronakriisi iski etenkin pienituloisten perheiden lapsiin – yli neljännes kertoo kyselyssä voivansa huonosti".

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006517785.html?ref=rss

Poikkeustilanne on herättänyt huolta etenkin niistä lapsista, joiden perheissä on jo valmiiksi ollut vaikeuksia. Sarkian mukaan kyselytulokset antavat konkreettista näyttöä siitä, että huolelle on ollut aihetta.

”Etenkin matalan tulotason perheissä lapset kokevat paljon ahdistusta, huolta ja hätää.”

Jos poikkeustilanne on tuottanut vanhemmille vaikeuksia, se lisää herkästi myös lasten kuormitusta. Yli kolmannes vastaajista oli huolissaan huoltajansa tai huoltajiensa jaksamisesta, ja noin neljänneksen mukaan huoltajien stressi oli vaikuttanut koko perheen ilmapiiriin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu