Espanjantauti vai Wuhanilainen - kumpi tappaa enemmän

Wuhanilainen lähtee altavastaajana. Riehuttuaan 5-6 kuukautta Kiinasta lähtöisin oleva on virustauti tappanut tähän päivään mennessä (25.5) maailmalla lähes 350 000 ihmistä. Suomessa ruumiita on kertynyt 307.

Espanjantauti jylläsi vahvana vuodet 1918-1920. Kuolleiden kokonaismäärästä maailmalla on vaihtelevia arvioita, haarukka on 30 - 100 miljoonaa. Suomessa espanjantautiin on arvioitu kuolleen n. 20 000 ihmistä.

Mutta kumpi tappaa lopulta enemmän? Wuhanilainen on kiertänyt maailmalla vasta ajallisesti neljäsosan siitä mitä espanjalainen.
Ottaako Wuhanin korona piikkipaikan espanjantaudilta, kun päästään vuoden 2022 alkupuolelle?
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Espanjantauti tuli kaikkiaan neljässä eri aallossa vuosina 1918-1920

Äänestä
  • Kiinan koronassa menossa vasta eka aalto

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiinan koronassa menossa vasta eka aalto

    Espanjantaudin aikana ei ollut rokotetta. Se sammui vasta kun vastustuskykyä kertyi useamman vuoden aikana koko maailmaan. Oletettavasti covid-19 taudille saadaan kehitettyä rokote niin ettei ainakaan kolmatta aaltoa enää tule täydellä voimalla. Toinenkin aalto jäänee vaimeaksi jos rokote saadaan syksyllä käyttöön.

    Äänestä

  • Espanjantaudin toinen aalto, ja varsinkin kolmas oli ne tappavat. Silloisen 1918 maailman 1,8 miljardista ihmisestä kuoli 18 kuukauden pandemian aikana 50-100 miljoonaa, eli enemmän kuin ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa yhteensä. Ei ollut edes lentoliikennettä, massaturismia ja vapaata liikkuvuutta maasta toiseen. Nyt meitä on 7,8 miljardia.

    Äänestä

Korona ja espanjantauti eivat ole tuholtaan verrannollisia Espanjantauti on noin 10x tappavampi.

Koronavirukseen ei tule tava vuonna kuolemaan edes sita maaraa ihmisia, mita ilmoitetaan joka ikinen vuosi menevan influenssaan.

Siis se 500 000 - 600 000

Espanjantauti ei kadonnut minkaan immmuniteetin vuoksi, koska ns. luonnollinen immuniteetti ei koskaan havita tautia kokonaan vaestosta.

Vaikka toki painaa sen hyvin alas.

Espanjantaudin virus vain kaiketi muutti muotoaan toiseksi, ja siksi sita ei enaa esiinny.

Koronauho Terveysyskonnossa ei ole Taydellisen elaman ja onnellisen elaman tavoittelua, silla pakottaminen koronarajoituksiin, tai edes rokotteeseen on kaukana taydellisesta elamasta.

Milla taydellisyydella rokotepakottajat pakottavat minut kuolemaan vanhana esimerkiksi syopaan koronan sijasta, jos mieluummin haluaisin kuolla koronakuumeessa?

Kai sita ainakin pitaa ajatella, .... . Eika vain ajatella.

Äänestä

Suomalaiset käyvät hakemassa koronan toisen aallon sytykkeet Espanjan lomamatkoilta tuliaisiksi takaisin kotimaahan

Äänestä
  • Ruotsista tuodaan jo Tegnellin roihuavia tuliaisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Wuhanilainen lähtee altavastaajana. Riehuttuaan 5-6 kuukautta Kiinasta lähtöisin oleva on virustauti tappanut tähän päivään mennessä (25.5) maailmalla lähes 350 000 ihmistä. Suomessa ruumiita on kertynyt 307.

Espanjantauti jylläsi vahvana vuodet 1918-1920. Kuolleiden kokonaismäärästä maailmalla on vaihtelevia arvioita, haarukka on 30 - 100 miljoonaa. Suomessa espanjantautiin on arvioitu kuolleen n. 20 000 ihmistä.

Mutta kumpi tappaa lopulta enemmän? Wuhanilainen on kiertänyt maailmalla vasta ajallisesti neljäsosan siitä mitä espanjalainen.
Ottaako Wuhanin korona piikkipaikan espanjantaudilta, kun päästään vuoden 2022 alkupuolelle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu