Treffasin tuntemattoman kaverin ja sain kunnon kyytiä

Anonyymi

Tapasin netin kautta miehen joka etsi toista yksinkertaisesti pantavaksi! Vastasin hänelle ja sovin treffit hänen luokseen. Itsellä on ollut vain kaksi kokemusta miehen kanssa seksistä, joten en tiennyt mitä odottaa. Naisytäväni pitää posliinista kullista, joten vehje oli posliini ja perseen ajoin myös karvattomaksi ennen treffejä. Menin kaverin kotiin, jossa hän asui miehensä kanssa 8tätä en heti tiennyt), ja sisälle päästyäni hän riipi vaatteni pois päältä ja pakotti minut jo eteisessä polvilleni sekä ottamaan puoliheijarissa olevan kalunsa suuhuni. No, vehje kovettui salamana ja kaveri aloitti kirjaimellisesti pääni naimisen. Ei mennyt ekaan mälliin kuin ehkä pari minuuttia, mutta tottumaton poskeenottaja ja arviolta 18cm kulli nielussa sekä äkkiä lastit (aivan tajuttomat) kurkussa, saivat melkein oksennuksen tulemaan. Kaveri veti minut lattialta polviltani ylös ja vei makkariin, missä asetti minut panopenkille polvilleni, vatsa penkin päälle (näin sellaisen ekaa kertaa joten en tiedä nimeä) ja kiinnitti nilkkani sekä ranteeni siteillä ja asetti polvien kohdalle levittimen. Päähäni laitettiin nahkahuppu jossa oli suun kohdalla aukko. Olin siis aika avuttomassa tilanteessa. Kuulin kuinka joku tuli asuntoon ja kaveri kutsui tulijan makuuhuoneeseen. Jumalauta, ajattelin. Kaveri vedättää mua ihan täysin. Avasin suuni ja meinasin sanoa, että iroittaa minut kahleista, mutta kun kurkustani tuli muuta kuin nielemisen ääntä lävähti perseelleni jokin (rottinkikeppi, sain myöhemmin tietää) ja se jatkui niin kauan, että olin kirjaimellisesti turpa kiinni. Äkkiä tunsin kuinka persereiälleni laitettiin jotain ja samantien sinne työnnettiin aivan liian isoa asiaa, jälkimmäisen kaverin parikymmensenttistä paksua kullia ja panoliike oli todella brutaali. Ääntelin tuskissani, heteromiehelle tämä oli todellakin kivulias perseseksijuttu ja ihan eri kuin naisystävän sormi. Spermat pumppautuivat suoleeni muutaman minuutin kuluttua ja ensimmäinen kaveri tuli tilalle, nyt tuntui jo hyvältä. Tämä vaihtelu jatkui molempien kolmeen laukeamiseen ja rottinkikepillä pakaralle vetelyyn niin, että sain pari viikkoa seistä istumisen sijaan aina kun mahdollista. Pakko myöntää, kullia perseeseen ja spermaa suoli täyteen muutaman tunnin ajan on todella kiva kokemus, alkukipujen jälkeen! Suosittelen!

4

1162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hmmm oletpa onnekas! Tästä maasta ei löydy tuollaista käsittelyä kuin unissa. Olen myös heteromies ja haluaisin kokea juuri sen mitä vaimoni saa minulta! Siihenhän loppuisi meikäläiusen äijäily, kun tietää mitä on olla pelkkä reikäläjä johon työnnellään ihan miten halutaan ja milloin halutaan sitä kovaa kankea! Näin ainakin vaimoni sanoo ja haluaa nähdä vielä tuon tilanteen! Jos joku on valmis ottamaan pariskunnan mökillensä tai jonnekkin missä voi paneskella pari päivää, pistelkää viestiä tämnne.

      • Anonyymi

        Lensikö sulta jo?


    • Anonyymi

      Mitenkäs se hengittäminen onnistuu tuollaisessa umpihupussa kulli suun tukkeena?

    • Ihanaa tuollainen oisin aina valmis haaveilen juuri et sais montaa kalua kerralla
      ja alistamista jne

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla

      "älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen
      Maailman menoa
      23
      2602
    2. Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta

      Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään
      Maailman menoa
      38
      2272
    3. Ei tule uni

      Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.
      Ikävä
      62
      1288
    4. Miksi juuri Venezuela?

      Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp
      Maailman menoa
      299
      1211
    5. Toivon sulle silti hyvää

      Väärinkäsityksiä tapahtuu, mutta nyt on uusi vuosi ja uudet kujeet.
      Ikävä
      41
      976
    6. Tiedän, että olet luonnevikainen

      Haluaisin vain todeta olleeni väärässä tässä asiassa.
      Ikävä
      42
      947
    7. Pitäisikö meidän

      Sitten nähdä ilman että siitä tehdään ongelmaa?
      Ikävä
      74
      841
    8. Jos mies olet oikeasti...?

      Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh
      Ikävä
      67
      791
    9. Nautitko riidan haastamisesta?

      Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin
      Sinkut
      175
      783
    10. Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin

      "-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup
      Maailman menoa
      92
      741
    Aihe