4-tietä pitkin kunnan alasajajat tulevat, valitettavasti

Kuntaan on otettu / valittu virkamiehiä niin pohjoisesta, kuin etelästä päin. Näitä hyvillä kehuilla on haalittu jokaiseen hallinnon alan johtotehtäviin.
Toinen toistansa erinomaisia, supliikkeja jaon näitä " kovia poikia olemaan poikien mieleen."
Sitten maineikas lento tyssää, suurempia sanoilla saattelematta, heitä on palannut sinne mistä ovat tulleetkin, lähinnä ylintä johtoa.
Yhtä heistä voisi katsoakin ylöspäin vielä, arvostaen, hän vaikuttaa nyt pohjoisen kaupunginjohdossa.
Miten onkaan siis niin hiton huono tuuri valinnoissa, että meidän kokeneitten poliittisten johtajiemme rinnalla yhteistyö on tuonut lisää harmia. Ollaan menty velkaantuen, alasajoa itse kukin näistä ison egon kanssa saapuneista on varmistellut ja kunnan väkipakoa jouduttanut.
Outoa ihan pitkässä, laajassa kuvassa.
On meinaanollut kait liian krumeluuri täikampa valtuuston päävalitsijoilla, kampaan on jäänyt sietämättömiä ja kiusanhenkisiä rintarottingilla retostelevia " russakoita".

Toista se on kumppanikunnissamme, siellä on otettu oman kunnan ihminen johtoon ja tulosta on ihan hymyssä suin ihailtava, ei vaan kannata nostaa nimiä..
36<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Ainakin joku tullut Kärsämäeltä Jokikylälle.

Äänestä

Nytkö Tikanmäki ei olekaan kaikkeen syyllinen?

Äänestä
  • On se, lue aloitus uudelleen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On se, lue aloitus uudelleen.

    4-tietä pitkin kunnan alasajajat tulevat, valitettavasti!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    4-tietä pitkin kunnan alasajajat tulevat, valitettavasti!

    Luetko sinä otsakkeen pelkästään? Elikkäs siksi palstalla on satoja aloituksia, joita ei halua kommentoida, kun ne ovat niin avuttoman alaikäisiä---eli sinun tuotoksia.

    """Miten onkaan siis niin hiton huono tuuri valinnoissa, että meidän kokeneitten poliittisten johtajiemme rinnalla yhteistyö on tuonut lisää harmia. Ollaan menty velkaantuen, alasajoa itse kukin näistä ison egon kanssa saapuneista on varmistellut ja kunnan väkipakoa jouduttanut.
    Outoa ihan pitkässä, laajassa kuvassa.
    On meinaanollut kait liian krumeluuri täikampa valtuuston päävalitsijoilla, kampaan on jäänyt sietämättömiä ja kiusanhenkisiä rintarottingilla retostelevia " russakoita".-""""

    Aikain yksi pudokas on isoegoinen ja pieni aivoinen. Kyllä kansa tietää.

    vai tietää..ootko sinä "kansa".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    vai tietää..ootko sinä "kansa".

    Pyhäjärviset äänestäjät ovat kanssa. Heikkolahjainen sosiopaatti ei vaaleissa menestynyt.

    Äänestä

  • Hihiii, hivelevää hihitystä monen kitalaen takana. Meinaa mennä hikan puolelle niin, että oksettaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aikain yksi pudokas on isoegoinen ja pieni aivoinen. Kyllä kansa tietää.

    Kertonet omasta egostasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pyhäjärviset äänestäjät ovat kanssa. Heikkolahjainen sosiopaatti ei vaaleissa menestynyt.

    nytkö ne on vaalit, herra vaalipäällikkö. joko oot saanut listan täyteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    nytkö ne on vaalit, herra vaalipäällikkö. joko oot saanut listan täyteen.

    Ei nyt mutta edellisissä kunnallisvaaleissa sosiopaatti lensi pihalle. Kiitos Kansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    vai tietää..ootko sinä "kansa".

    Se kansa joka sinut valtuustosta pudotti. Ei luottoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei nyt mutta edellisissä kunnallisvaaleissa sosiopaatti lensi pihalle. Kiitos Kansa.

    Sinusta on hauskaa maalittaa ei julkisuuden-henkilöä mitä rumimmin sanoin ja halveksit näin ollen jokaista täällä kirjoittavaa.Me emme ole, rohkenen arvioida, Tikkalanmäellä tai siihen taloon "lupauksilla pakkonaituja". Valtuutetut ja virkamiehet eivät tänne kurki, eivätkä kirjoittele?

    Myös ne jotka on joskus ollut mukana päätöksenteossa ovat julkisuuden henkilöitä joiden täytyy kestää kritiikki! Ja myös ne jotka ovat asettuneet ehdolle vaaleihin joutuvat kestämään kritiikkiä enemmän kuin tavan kansa! Mistä olet saanut päähäsi että jos joku tipahtaa päätöksen teosta, niin hänelle tulee jonkinlainen suoja tekemisistään ikuisiksi ajoiksi?

    puhu asiasta, älä henkilöstä.

    Siinäs kuulit pudokas ropeli kun selkääsi taputtaja ropeli sinua tavoille taas opettaa ja selkään puukottaa.

    harrastaa samaa säännöllisesti aukoen päätä myös ropeleille joita itsekkin edustaa. Kunno nsekopää

    puhu asiasta, älä henkilöstä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    puhu asiasta, älä henkilöstä

    suksippa nettikyttä moraalipoliisi sääntösheriffi kuuseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    suksippa nettikyttä moraalipoliisi sääntösheriffi kuuseen.

    älä pyri irti, äläkä kehoita muita pois, sinun paskas, itseppä olet soppasi aiheuttanut.kestää pitää tai peru puheesi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    älä pyri irti, äläkä kehoita muita pois, sinun paskas, itseppä olet soppasi aiheuttanut.kestää pitää tai peru puheesi

    Te ropelit olette kuin jalassa roikkuvat räkyttävät kääpiökoirat. Aamusta iltaan valittamassa ja ihmisiä haukkumassa ja kun joku piruparka erehtyy siihen jotenkin puuttumaan takerrutte kiinni kuin satiaiset. Palstan pahimmat lokalingot taas muita moralisoi voi jumalauta.

    mitä tuossa oli hek. kohtaista muuta kuin sulle vastapalloon että oma on paskas, joten se siitä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myös ne jotka on joskus ollut mukana päätöksenteossa ovat julkisuuden henkilöitä joiden täytyy kestää kritiikki! Ja myös ne jotka ovat asettuneet ehdolle vaaleihin joutuvat kestämään kritiikkiä enemmän kuin tavan kansa! Mistä olet saanut päähäsi että jos joku tipahtaa päätöksen teosta, niin hänelle tulee jonkinlainen suoja tekemisistään ikuisiksi ajoiksi?

    TÄYTTÄ VALHETTA TUO VÄITTEESI:PUHUISISIT EDES YHDEN KERRAN VUOROKAUDESSA TOTTA VALTUUTETTU KUN OOT! KATSO lakikirjasta niin huomaat kuin väärässä olet väitteelläsi,Myös SINUN pitää kestää kritiikkiä OLET JULKISUUDEN HENKILÖ PARASTA AIKAA Sinun sepustuksia SAA ARVOSTELLA Ei siitä tarvitse raivostua! Sitä saa mitä tilaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Te ropelit olette kuin jalassa roikkuvat räkyttävät kääpiökoirat. Aamusta iltaan valittamassa ja ihmisiä haukkumassa ja kun joku piruparka erehtyy siihen jotenkin puuttumaan takerrutte kiinni kuin satiaiset. Palstan pahimmat lokalingot taas muita moralisoi voi jumalauta.

    Olet ihan pahin ###kan suojelija "18:26"
    Liekkö ihan omat tassut ###kassa.😩😩😩

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se kansa joka sinut valtuustosta pudotti. Ei luottoa.

    Näyttää siltä, että täällä "joku" taistelee ihan oikeasti "lailaa" vastaanHän , joka on ilmoittanut aikoinaan olevansa keskustapuolueen jäsen, ehkä aina ja ikuisesti,luulen ja jopa uskon . Mutta , siinä on YKSI MUTTA: Hän ei ole hyväksynyt pyhäjärvistä politikointia kaupungin asioissa. Eli, HÄN ei ole hyväksynyt keskustapuolueen toimintaa ja lähti Pro Pyhäjärvi listoille, kuten on joskus jossakin yhteydessä kertonut. Ja ollut.
    Kuka hel..tin pinttynyt kepulainen jaksaa loukata henkilöä, joka tuo ilmi asioita, joita ei voi kunnalliselämässä ja kaupungin toimissa hyväksyä.

    KIMMO SARKKINEN V. 2015 VALTUUSTON PUHEENJOHTAJA

    Oli mielenkiintoista lukea tällä palstalla olevaa Pro Pyhäjärvi- valtuudtoryhmää koskevaa herjaa. Huomioikaa, hän kirjoitti asiasta Valtuuston puheenjohtajan ominaisuudessa, ei keskustapuolueen edustajana.

    Joopasti joo. Silloinen valtuuston pj KS (v.2015 lehtiuutinen) kirjoitteli puheenjohtajan ominaisuudessa, että Pro Pyhäjärvi valtuustoryhmä ssä olevat ovat terroristeja.
    Aikamoista tekstiä.
    Vallan kauhiaa. Muistatteko , että Kaleva lehdessä oli lähes puolen sivun k uva tästä puheenjohtajasta, joka toivoi saatavan avoinna olevaan kaupunginjohtajan virkaan henkilön, joka "lyö nyrkkiä pöytään.
    Kertoo, ken tietää, onko onnistuttu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näyttää siltä, että täällä "joku" taistelee ihan oikeasti "lailaa" vastaanHän , joka on ilmoittanut aikoinaan olevansa keskustapuolueen jäsen, ehkä aina ja ikuisesti,luulen ja jopa uskon . Mutta , siinä on YKSI MUTTA: Hän ei ole hyväksynyt pyhäjärvistä politikointia kaupungin asioissa. Eli, HÄN ei ole hyväksynyt keskustapuolueen toimintaa ja lähti Pro Pyhäjärvi listoille, kuten on joskus jossakin yhteydessä kertonut. Ja ollut.
    Kuka hel..tin pinttynyt kepulainen jaksaa loukata henkilöä, joka tuo ilmi asioita, joita ei voi kunnalliselämässä ja kaupungin toimissa hyväksyä.

    KIMMO SARKKINEN V. 2015 VALTUUSTON PUHEENJOHTAJA

    Oli mielenkiintoista lukea tällä palstalla olevaa Pro Pyhäjärvi- valtuudtoryhmää koskevaa herjaa. Huomioikaa, hän kirjoitti asiasta Valtuuston puheenjohtajan ominaisuudessa, ei keskustapuolueen edustajana.

    Huh huh näitä harhaisten hullujen juttuja ja varsinkin noita harhoja. Astetta hiukan hullumpi aatetoveri näkee harhoissaan pyhäjärven kepuja naapurienkin sivuilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huh huh näitä harhaisten hullujen juttuja ja varsinkin noita harhoja. Astetta hiukan hullumpi aatetoveri näkee harhoissaan pyhäjärven kepuja naapurienkin sivuilla.

    Ihan itse sinä elät harhoissa, elät niinkuin
    sinua on oppi-isä opettaneet. Aivan kuten noissa sarkkisen kirjoituksissa.
    Ehkä totuus on sinulle tuntematon käsite.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan itse sinä elät harhoissa, elät niinkuin
    sinua on oppi-isä opettaneet. Aivan kuten noissa sarkkisen kirjoituksissa.
    Ehkä totuus on sinulle tuntematon käsite.

    Yritäppä Laila nyt rauhoittua.

    Äänestä

onhan joku tullut virostakin ainakin ajoneuvokkeen rekisterikilvestä päätellen ihan pyhäjärvele asti osannut ohjata ohjuksen sieltä ja pesiytynyt

Äänestä

Onko niillä pojilla, joku käyttötarkootus????

Äänestä
  • Minä olen kepulainen toisessa polvessa ja Pyhäjärvinen mieshenkilö ja olen pettynyt Kepun nykytouhuun täällä Pyhäjärvellä. Siksi arveluttaa äänestää kepua valtiollisissakaan vaaleissa kun täällä lasketaan nekin äänet omiksi saavutuksiksi. Olemme tuttujen kepulaisten ja muidenkin kanssa puhelleet paljonkin tästä tilanteesta ja voin sanoa että "pesän" sisällä on kriittistä näkemystä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä olen kepulainen toisessa polvessa ja Pyhäjärvinen mieshenkilö ja olen pettynyt Kepun nykytouhuun täällä Pyhäjärvellä. Siksi arveluttaa äänestää kepua valtiollisissakaan vaaleissa kun täällä lasketaan nekin äänet omiksi saavutuksiksi. Olemme tuttujen kepulaisten ja muidenkin kanssa puhelleet paljonkin tästä tilanteesta ja voin sanoa että "pesän" sisällä on kriittistä näkemystä!

    Uskoo kuka uskoo! Ei kukaan oikea kepulainen lähde keskustelupalstalle lokaa heittämään omasta puolueestaan! Eiköhän se loka heitetä suoraan henkilöille joiden toimintaan ei olla tyytyväisiä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskoo kuka uskoo! Ei kukaan oikea kepulainen lähde keskustelupalstalle lokaa heittämään omasta puolueestaan! Eiköhän se loka heitetä suoraan henkilöille joiden toimintaan ei olla tyytyväisiä!

    Jahas tedraikas vaihteeksi sivupersooniensa kanssa tappelee itsensä kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskoo kuka uskoo! Ei kukaan oikea kepulainen lähde keskustelupalstalle lokaa heittämään omasta puolueestaan! Eiköhän se loka heitetä suoraan henkilöille joiden toimintaan ei olla tyytyväisiä!

    Kannattaa ottaa tuokin huomioon että omatkaan ei ole asennossa hiljaa. Olen kuullut juttuja miten viranhaltijoita on tyynnytelty lisääntyvästä kuntalaisten kritiikistä: ei siitä tarvihe välittee jos muutama ropelli räpättää. Tuo luulo / uskomus luo heikoissa kantimissa olevaa turvallisuuden tunnetta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kuntaan on otettu / valittu virkamiehiä niin pohjoisesta, kuin etelästä päin. Näitä hyvillä kehuilla on haalittu jokaiseen hallinnon alan johtotehtäviin.
Toinen toistansa erinomaisia, supliikkeja jaon näitä " kovia poikia olemaan poikien mieleen."
Sitten maineikas lento tyssää, suurempia sanoilla saattelematta, heitä on palannut sinne mistä ovat tulleetkin, lähinnä ylintä johtoa.
Yhtä heistä voisi katsoakin ylöspäin vielä, arvostaen, hän vaikuttaa nyt pohjoisen kaupunginjohdossa.
Miten onkaan siis niin hiton huono tuuri valinnoissa, että meidän kokeneitten poliittisten johtajiemme rinnalla yhteistyö on tuonut lisää harmia. Ollaan menty velkaantuen, alasajoa itse kukin näistä ison egon kanssa saapuneista on varmistellut ja kunnan väkipakoa jouduttanut.
Outoa ihan pitkässä, laajassa kuvassa.
On meinaanollut kait liian krumeluuri täikampa valtuuston päävalitsijoilla, kampaan on jäänyt sietämättömiä ja kiusanhenkisiä rintarottingilla retostelevia " russakoita".

Toista se on kumppanikunnissamme, siellä on otettu oman kunnan ihminen johtoon ja tulosta on ihan hymyssä suin ihailtava, ei vaan kannata nostaa nimiä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu