lausumaan, että EU olisi paljon köyhempi unioni ilman mamuja(euroopan ulkopuolelta tulleita). Mutta Johansson on tyypillinen demaripolitiikko, joka ei elä tavallisen kansan todellisuudessa. Ja asuu tietysti hyvällä alueella, jossa mamut eivät ole ongelma.
Ja kyllähän sitä "rikastusta" oli taas Ruotsissa tapahtunut. Nimittäin Tukholman pohjoispuolella sijaitsevassa Upplands-Bron kunnassa on yön aikana polteltu ainakin parikymmentä autoa, ja myös kaupungin kunnantalo ja ympäristö on evakuoitu mahdollisen pommin takia.
Mamunuoret jälleen asialla.
Ja kyllähän sitä "rikastusta" oli taas Ruotsissa tapahtunut. Nimittäin Tukholman pohjoispuolella sijaitsevassa Upplands-Bron kunnassa on yön aikana polteltu ainakin parikymmentä autoa, ja myös kaupungin kunnantalo ja ympäristö on evakuoitu mahdollisen pommin takia.
Mamunuoret jälleen asialla.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Länsi-Euroopan maat islamisoituvat 35 vuodessa ja Ruotsi jopa 30 vuodessa pätevän laskelman mukaan!
Olisipa tuokin mauttajapoliitikko vielä silloin elossa todistamassa mamutuksensa tuomaa rikkautta...
Ennen islamisointia käydään kyllä vanhoja uskonsotia muistuttavia sisällissotia. Punavihreät ovat liitossa muslimien kanssa muuta kansaa vastaan. Muu kansa onneksi voittaa, sillä punavihreät ovat järjestään armeijan käymätöntä ja muslimimilitantit surkeita sotilaita.
Eli hyvin käy kuitenkin lopulta, mutta tämä vasta joskus 2050- luvulla.
Oikeasti Tanskassa on tutkittu maahanmuuton kustannuksia ja hyötyjä.
Kustannukset ovat olleet suurempia kuin hyödyt (rahassa mitattuna).
Ruotsalainen akka puhuu scheissea!
Tanska onkin järkimaa.
Haitat ja vaarat on jätetty arviointien ulkopuolelle seka valloitusmieli
TÄSTÄKIN
Eräs toinen ruotsalaisnainen oli EU:n joku mamututkija. Hän kävi Länsi-Afrikassa tutkimasssa, mistä sieltä tuleva mamupaine Eurooppaan johtuu.
Tulokset olivat niin järkyttäviä, että tuo nainen muuttui mamuttajasuvakista mamutuksen selväksi vastustajaksi! Ja joutui tietenkin eroamaan virastaan.
Nimittäin tuon tutkijan mukaan alueen nuoret miehet pitävät Eurooppaa jonain luvattuna maana, johon voi aina yrittää päästä. Vaikka heillä ei olisi mitään varsinaista hätää.
Eurooppaan lähtö on afrikkalaisille nuorille miehille eräänlainen seikkailu tai aikuistumisriitti. Tuo tutkijanainen järkyttyi noiden miesten kyynisyydestä ja länsimaiden mamuttajaeliittien naiiviudesta.
Ps. Tosin kuten hyvin tiedetään, kyse ei todellakaan ole mamuttajatahojen naiiviudesta! Kyse on täysin tietoisesta pyrkimyksestä mamuttaa Eurooppa millä hinnalla ja tavalla hyvänsä.