Vain ihmisen työvoiman kulutus tuottaa aineellista ja henkistä arvoa.
Aiheesta raflaava artikkeli US-blogissa Janne Kejolta.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jannekejo/talousviisaiden-typeryys-milloin-sita-aletaan-pilkata-avoimesti/
työ luo kaiken
8
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Normaalielämässä sekä myös talouspolitiikassa ajatellaan, että kunhan vain rahaa olisi niin kaikki olisi hyvin. Kunhan firmojen tileillä olisi rahaa, samoin valtion kassassa ja henkilön omalla tilillä niin jees.
Työntekijä ymmärtää parhaiten. Hänen tilille tulee rahaa työstä palkkana tai palkasta säästettynä eläkkeenä. Työn tuloksena sekin. Sotepalvelutkin ymmärretään tulleen mutkan kautta veroista ja joka pohjautuu työhön.
Mistä siis tulee olla huolestunut; laihoista pankkitileistä vai työstä? Rahaa tehdään tyhjästä.
Raha ei kuitenkaan sikiä tyhjästä.
Se syntyy sinun työstäsi työmies.
Raha on työn arvon mittari.
Rahaa on siis kohdeltava kunnioittavasti.Kokemus on kuitenkin Partacusi osoittanut sen, ettei sinun työmiehesi hoksaa mitä pitäisi tehdä ellei joku yrittäjä esimerkiksi ole ideoinut työtä jonka voisi teettää tuolla työmiehellä.
Rahan perusta on siten se yrittäjän idea siitä mitä kannattaa tehdä jotta siitä saa sen palkan eli rahan taskuunsa!
Ei sitten komuloisaivosi oikein taivu todelliseen maailmaan Partacusi!- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Kokemus on kuitenkin Partacusi osoittanut sen, ettei sinun työmiehesi hoksaa mitä pitäisi tehdä ellei joku yrittäjä esimerkiksi ole ideoinut työtä jonka voisi teettää tuolla työmiehellä.
Rahan perusta on siten se yrittäjän idea siitä mitä kannattaa tehdä jotta siitä saa sen palkan eli rahan taskuunsa!
Ei sitten komuloisaivosi oikein taivu todelliseen maailmaan Partacusi!Oletteko Te Pastori ExTyökkäri ja Tosiuskovaiset sitä mieltä todellakin, että pelkästään ELINKEINOELÄMÄ rs:n ympäristössä riittää niin sanottu HENKIMAAILMA ja Päähän Pisto? Jos todella olette sitä mieltä, että Henkimaailma ja todellakin pelkkä Päähän Pisto riittää ELINKEINOYMPÄRISTÖSSÄ, niin olisiko nyt todella liikaa pyydetty se asia, että Te Pastorit ja Porvarit sekä PARONIT ainakin ihan pikkusen yrittäisitte edes perustella HENKI- eli IDEAVÄITETTÄNNE?
Miksi Te Äärimmäinen OIKEISTO rs haluatte uskoa vain ja ainostaan VAISTO ja TAHTO sekä TUNNE rs:ään? Oletteko Te Kokkareet ja Pökäleet todella unohtaneet sen asian, josta ainakin Me Oikeat KOMUT ja SOSSUT käytämme AMMATTI- ja TIETOTAITO rs:n nimeä?
Nyt on sekin asia varmistunut Arvoisat Kokkareet ja Pökäleet, että Teidän Arvoisat ISKUTAISTELIJAT mielestä todella riittää se asia, että on USKO ja USKONTO rs kunnossa. Niin ja mitä kaikkea todella tarkoittaa se asia, kun nyt Te Pastorit ja Porvarit sekä PARONIT todella haluatte olla USKO ja USKONTO rs:n kuvioissa? Mihin nyt esimerkiksi Te Pastori ExTyökkäri ja Tosiuskovaiset haluatte luottaa?
Nythän on jo KRISTUSUSKO rs:n kuvioissa todella monennäköistä JUMALAKUVA rs:ää ja kun nyt vielä siirrytään esimerkiksi MOOSES-USKO tai ISLAM-USKO rs:n kuviohin, niin on jopa Tosiuskovaiset rs:llä miettimistä näissä OIKEA USKO ja AITO TOTUUS rs:n ympäristössä. Onkohan nyt esimerkiksi Pastori ja Toveri PartaCusi ja Tosiuskovaiset rs:llä selvillä nämä niin sanotut pelastavat USKONTOKUVIOT ja Uskon Asiat, niin ONKO todella?
- Anonyymi
Persut eivät ymmärrä, että tieteellinen tutkimus, käytännön sovellusten kehittäminen ja tuotannon suunnittelu on työtä ja jota palkkatyöläiset enimmäkseen tekevät. Joukossa voi olla joku kapitalistikin mutta hänen täytyy tietää mitä tehdä eli olla koulutettu työntekijä alalleen. Ei ole olemassa erikoista yli-ihmiskapitalistien rotua, joka pienryhmänä ihmisistä kykenisi ajattelemaan.,
Raha ei synny tyhjästä. Mistä sitten. Totta tai työn tuloksista. Miksi se ei mene persujen aivoihin.
Kapitalistien lapsista saattaa kasvaa huithapeleita, jotka eivät kykene edes vedenkantoon. - Anonyymi
Pääomapiirit ovat aloittaneet massiivisen kampanjan koronan liepeillä yksityistää kaikkea mahdollista julkista omaisuutta. Kuntien vielä omistamiin sähkölaitoksiin on kohdistettu erikoinen yksityistämisvimma. Kuntien talous halutaan romahduttaa pitkällä aikavälillä.
EU tekee rahalla rahaa. Saksa ja Ranska tekevät rahalla rahaa.
Saksa ja Ranska aikovat EU:n tuella pelastaa omat liikepankkinsa.
Olisiko todella aika irrottautua Saksan lieasta?
Saksalla on EU:ssa veto-oikeus (perustuslakituomioistuimen tuomio 30.6.2009). Saksa voi pidättyä omien omistajien hyväksi.
Suomi ja Saksa:
Suomi on ollut yli sata vuotta Saksan lieassa.
Kansalaissodan jälkeen Suomi oli Saksan protektoraatti marraskuulle 1918 saakka. Ilman Saksan lupaa eduskunta ei voinut tehdä juuri muita päätöksiä kuin punaisten hävinneiden tappioksi. Suomeen valittii saksalainen prinssi kuninkaaksi.
Saksan hävittyä I maailmansodan Saksa-sopimukset tuli purkaa ja kuninkuus peruttava ympärysvaltojen tahdosta.
II-maailmansodan aikana Saksan-liittolaisuus oli viedä itsenäisyytemme kokonaan.
Suomi suostui liittoutneille erillisrauhaan. Sen ehtona oli ajaa saksalainen armeija maasta pois. Natsit polttivat kostoksi Lappia pahasti.
Suomi on toistakymmentä vuotta alistunut suurten kapitalistimaiden tahtoon EU:ssa. Julkisen omaisuuden yksityistämisaalto on ollut EU:n tahtotila.
Viimeisimmät EU-päätökset johtavat liittovaltiokehitykseen. Se on turman tie. Aivan liian aikainen prosessi ja joka vahvistaisi oligarkkien valtaa.
Valtioiden liitto tai niiden keskinen kanssakäyminen vie kehitystä eteenpäin. EU:n nimissä pakotetut julkisen vallan omaisuuden hävittämiset ovat tuhon tie.- Anonyymi
Yhä useammin hämmästellään, miksi yrittäjät eivät selviä paria kuukautta pienemmillä tuloilla. Miksi yhden "pakkaspäivän" jälkeen tulee huutaa valtiota eli veronmaksajia apuun.
Kun rajoitukset poistuvat, yhtiöt ja yritykset jauhavat menetyksiä urakkavauhdilla. Maksavatko saadut tuet takaisin? Jos maksavat niin ok.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2442253Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!1611468Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt531310- 741075
Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t31039- 78960
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni211943Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.45855Kohta me ei enää nähdä :(
En pääse enää uppoutumaan silmiisi enkä kuunnella ihanaa ääntäsi. Elämä on pstä.39679Kärsämäki rosvojen ja tuhopolttajien kylä?
Poliisi ampui uhkaava miestä Kärsämäellä. Ja vasta joku poltti rivitalon. Mikä riivaa Kärsämäkisiä? Joko tuulimyllyjen15670