Onko Suomen maatalous Itämeren pahin päästölähde?

Itämeren heikosta tilanteesta, sananmukaisesti heikosta hapesta, syytetään useimmiten Suomen maataloutta. Ainakin täällä Suomessa ja etenkin kaupungeissa asuvien punavihreiden toimesta.

OK, sen verran on myönnetty, että kyllähän Venäjä päästeli, mutta on saanut puhdistamonsa kuntoon. Onko näin, sitä ei ole todennettu, mutta maatalous, se on silti se suurin pahis.

Kaupungit, nehän ei laske jätevesiä. Ei ollenkaan, ei ainakaan cityvihreiden mielestä. Ei meillä, ei muualla. Puhdistamot pitää rakentaa sinne haja-asutusalueen mummonmökeille, siellä se ongelma on, maatalouden lisäksi. Ei kaupungeissa. Ne kun hoitaa asiansa. Punavihreä kupla puhdistaa kaiken.

Kööpenhamina on laskenut Itämereen vuosien 2014 ja 2018 välillä yhteensä 35 miljardia litraa puhdistamatonta jätevettä. Siis melkien 10 miljardia litraa vuodessa. Puhdistamatta. Mutta mitäs pienistä lirautuksista, maatalous se on se pahin.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c6680ca8-1bc2-4391-a016-16fb1f99a559
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Itämeren heikosta tilanteesta, sananmukaisesti heikosta hapesta, syytetään useimmiten Suomen maataloutta. Ainakin täällä Suomessa ja etenkin kaupungeissa asuvien punavihreiden toimesta.

OK, sen verran on myönnetty, että kyllähän Venäjä päästeli, mutta on saanut puhdistamonsa kuntoon. Onko näin, sitä ei ole todennettu, mutta maatalous, se on silti se suurin pahis.

Kaupungit, nehän ei laske jätevesiä. Ei ollenkaan, ei ainakaan cityvihreiden mielestä. Ei meillä, ei muualla. Puhdistamot pitää rakentaa sinne haja-asutusalueen mummonmökeille, siellä se ongelma on, maatalouden lisäksi. Ei kaupungeissa. Ne kun hoitaa asiansa. Punavihreä kupla puhdistaa kaiken.

Kööpenhamina on laskenut Itämereen vuosien 2014 ja 2018 välillä yhteensä 35 miljardia litraa puhdistamatonta jätevettä. Siis melkien 10 miljardia litraa vuodessa. Puhdistamatta. Mutta mitäs pienistä lirautuksista, maatalous se on se pahin.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c6680ca8-1bc2-4391-a016-16fb1f99a559

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu