Kuivuus tulee

Ties monettako kertaa maajusseja uhkaa katovuosi kuivuuden takia. Mitä te viisaat neuvonantajamme, ajatusten tonavat neuvotte jussien nyt tänä vuonna tekevän, että saavat kasvinsa kasvamaan?
18<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ei tarvitse saada kasvamaan mitään.
Se vähä mitä syksyllä pelloista saadaan korvataan tuplahinnoilla.

Äänestä
  • Mistä ruoka kansalle? Ulkomailtako? Sieltäpä sieltä mutta kun hekin huutavat ruokapulaa koronan takia.

    Äänestä

  • Mie en kuivasta valita!Sitähän saa kaivosta ja järvestä vettä kantamalla tai pumpulla isommillekkin aloille!
    Jyväjemmareille on sama sataako taipaistaako kun tavaran hinta on niin pohjassa ettei siitä jää käteen ku pinta-alatuki jos sitäkään!
    Parempi ku ei lannota ollenkaan ,ne lannotetehtaathan lah´jotettiin Norjalle kas kiitos kokoomus!

    Äänestä

Hanhet rokottavat sadosta osuutensa.
Tulvat huuhtovat mineraalit pelloilta ja aiheuttavat maatiloille ja ihan asunnoillekin vahinkoja.
Vakuutusyhtiöiden kassat tyhjenevät ja valtiota huudetaan apuun.
Suomi sitoutunut maksamaan EU:lle miljardeja, joten rahaa menee enemmän kuin ennen.
Mineraaliköyhät uitetut pellot ja tuleva kuiva kasvukausi aiheuttavat pienet riittämättömät sadot, ruoan hinnan nousun.
Ja kyllä ne heinäsirkatkin Suomeen asti tiensä löytävät.

Äänestä

Viime vuonnahan nämä ajatusten tonavat kehoittivst jussien hankkimaan kalliit kastelujärjestelmät. Eivät poloiset kuitenkaan tiedä kuinka paljon ne maksavat. Ne maksaa kymmeniä tuhansia. Toisekseen nämä ajatusten tonavat eivät tajua että vesistöjä ei jokaisen jussin käytettävissä ole.

Äänestä

Tein aloituksen kun nyt näyttää siitä ettei sadetta tule viikkoihin. Kuitenkin nämä maatalouden ulkopuoliset ”asiantuntijat”, siis ajatusten tonavat antavat auliisti kaiken tietäviä neuvojaan jusseille että kuinka pitäisi toimia. Tulisivat itse kastelemaan 50-100 hehtaarin pellot.

Äänestä
  • Toivotaan, että 7 vuoden vitsausten jälkeen tulisi jälleen sateet.
    Siihen asti voit tehdä vaikka etätöitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toivotaan, että 7 vuoden vitsausten jälkeen tulisi jälleen sateet.
    Siihen asti voit tehdä vaikka etätöitä.

    Taitaa olla kolmas tai neljäs perättäinen vitsausten vuosi nyt menossa.

    Äänestä

Aika vähän on neuvoja tullut.

Äänestä
  • Miksi pitää olla jättipellot?

    Toki olen lukenut historiaa sen verran että Rooman valtakunta (proEU) pakotti kansalaiset jo muinoin luopumaan pelloistaan ja muuttamaan yhteiskunnan orjiksi kaupunkeihin. Saatiin koottua pienet pellot jättipelloiksi ja kaupunkia elätti joku suurmaanomistaja.

    Ehkä ainoa keino (joka toki tulee olemaankin tulevaisuudessa totta) on että maat jaetaan takaisin kansalke ja jokainen vapaa ihminen hoitaa oman ruokansa.

    Äänestä

Kävin äsken pelloillani, ja kasvusto oli aivan katastrofaalisen lyhyttä. Normaalisti heinä yltää jo lähes polveen asti, nyt tuskin nilkkoihin ja maa pöllyää.

Äänestä

Jos te vaellatte minun säädöksieni mukaan ja noudatatte minun käskyjäni ja pidätte ne,
annan Minä teille sateen ajallansa, niin että maa antaa satonsa ja kedon puut kantavat hedelmänsä.

Mutta minä ainakin etsisin Jumalaa ja asettaisin asiani Jumalan eteen,
Hänen, joka tekee suuria, tutkimattomia tekoja, ihmeitä ilman määrää,
joka antaa sateen maan päälle ja lähettää vettä vainioille,

Silloin sinä havaitset saastaiseksi veistettyjen jumalankuviesi hopeapäällystyksen ja valettujen jumalankuviesi kultakuoren; sinä viskaat ne pois kuin inhotuksen, sinä sanot niille: "Ulos!"
Niin hän antaa sateen sinun siemenellesi, jonka maahan kylvät, ja maan sadosta leivän, joka on oleva mehevä ja lihava, ja sinun karjasi on sinä päivänä käyvä laajalla laitumella.

Eivätkä he sano sydämessänsä: "Peljätkäämme Herraa, Jumalaamme, joka antaa sateen, syyssateen ja kevätsateen ajallansa, ja säilyttää meille elonkorjuun määräviikot".

Äänestä

Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.
Elias oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin, ja hän rukoili rukoilemalla, ettei sataisi; eikä satanut maan päällä kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen.
Ja hän rukoili uudestaan, ja taivas antoi sateen, ja maa kasvoi hedelmänsä.

Äänestä

Jos käy niin, että Etelä-Suomessa ei enää sada ollenkaan jatkossa. Talvella ei tule luntakaan. Vähitellen kasvit kuihtuu kosteuden puutteessa. Maisemat alkaa näyttämään kuin kuussa.

Äänestä

Viikko-/kuukausikausiin ei tule vesipisaraakaan. Monet ovat tyhmyyksissään ajaneet pihanurmikkonsa lyhyeksi. Nyt sitten nurmikot ovat "palaneet" ruskeiksi. Älkää ajako nurmikkoa, vaan antakaa kasvaa pitkäksi jottei rusketu.

Äänestä
  • Paha kuivuus ja yhä pahenee...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paha kuivuus ja yhä pahenee...

    Kasvit ja luonto kaipaisivat jo kipeästi vettä!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ties monettako kertaa maajusseja uhkaa katovuosi kuivuuden takia. Mitä te viisaat neuvonantajamme, ajatusten tonavat neuvotte jussien nyt tänä vuonna tekevän, että saavat kasvinsa kasvamaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu