"Valtionepidemiologi Anders Tegnell kertoo yllättyneensä Ruotsin koronavirustilanteen muuttumisesta.
Aftonbladet-lehden mukaan uusien infektioiden määrä on kääntynyt viime päivinä jälleen nousuun".
https://www.verkkouutiset.fi/ruotsissa-tartunnat-yha-kasvuun-anders-tegnell-yllattavaa/
Tegnell hämmästelee lukuja, sillä esimerkiksi virustestausta ei ole tehty aiempaa enemmän. Hänen mukaansa on mahdollista, että sairaanhoitopiirit ovat ilmoittaneet aiemmista tartunnoista viiveellä.
Viikon keskiarvolla mitattuna esimerkiksi Länsi-Götanmaan tartuntamäärät ovat nousseet toukokuun puolivälistä lähtien. Taustalla voi olla myös ihmisten lisääntynyt liikkuvuus ja sosiaalinen aktiivisuus.
Ravintoloiden ja baarien asiakasmäärät ovat nousseet huhtikuun lopusta lähtien. Anders Tegnellin mukaan Ruotsin tehohoidon kapasiteetti ei ole vielä äärirajoillaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Suomessa ehkä nousee juuri näinä päivinä samasta syystä. Ilmat ovat parantuneet ja ihmiset alkaneet liikkua enemmän ulkosalla.
Todettujen tartuntojen määrissä trendin kääntyminen havaitaan ensimmäisenä, ennen sairaalahoito- ja kuolleisuuslukemia.
Mikä Mengeliä nyt niin yllättää ?
Toukokuussa laumasuoja Tukholmassa