Ei ole varaa

Onhan meillä hyvin varaa kustantaa somalien tila-autoilua ja maahantunkeutujien vuosikausia kestävää tuettua lomailua kaikillaa mukavuuksilla. kyse on siitä mihin rahaa käytetään.


Sote-alan työntekijäjärjestöt Tehy ja Super ovat osaltaan hyväksyneet neuvottelutuloksen kunta-alan työehdoista, järjestöt kertovat.

Järjestöt hylkäsivät valtakunnansovittelijan ratkaisuesityksen huhtikuun lopussa.

Tehy ja Super kertovat tiedotteessa, että hoitohenkilöstölle saatiin merkittäviä parannuksia kuukausi sitten hylättyyn esitykseen nähden. Järjestöjen mukaan uusi neuvottelutulos tuo hoitoalalle oman sote-sopimuksen, joka tulee voimaan syyskuun 2021 alussa.

Neuvottelutulos ei sen sijaan sisällä erillistä koronakorvausta. Super ja Tehy esittivät neuvotteluissa erillistä kertakorvausta heille, jotka ovat työskennelleet uuden koronaviruksen aiheuttaman erityisen altistumisen riskin sekä valmiuslain rajoitusten piirissä.

– Tätä ei työnantaja tyrmännyt, mutta korvausta ei tähän sopimukseen saatu, koska se edellyttäisi valtiolta erillistä rahoitusta kuntien heikon taloustilanteen vuoksi, järjestöt kertovat yhteisessä tiedotteessa.

Järjestöt pyytävät nyt valtiolta 1 000 euron kertakorvausta sosiaali- ja terveydenhuollon erikseen määrätyille työntekijöille.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onhan meillä hyvin varaa kustantaa somalien tila-autoilua ja maahantunkeutujien vuosikausia kestävää tuettua lomailua kaikillaa mukavuuksilla. kyse on siitä mihin rahaa käytetään.


Sote-alan työntekijäjärjestöt Tehy ja Super ovat osaltaan hyväksyneet neuvottelutuloksen kunta-alan työehdoista, järjestöt kertovat.

Järjestöt hylkäsivät valtakunnansovittelijan ratkaisuesityksen huhtikuun lopussa.

Tehy ja Super kertovat tiedotteessa, että hoitohenkilöstölle saatiin merkittäviä parannuksia kuukausi sitten hylättyyn esitykseen nähden. Järjestöjen mukaan uusi neuvottelutulos tuo hoitoalalle oman sote-sopimuksen, joka tulee voimaan syyskuun 2021 alussa.

Neuvottelutulos ei sen sijaan sisällä erillistä koronakorvausta. Super ja Tehy esittivät neuvotteluissa erillistä kertakorvausta heille, jotka ovat työskennelleet uuden koronaviruksen aiheuttaman erityisen altistumisen riskin sekä valmiuslain rajoitusten piirissä.

– Tätä ei työnantaja tyrmännyt, mutta korvausta ei tähän sopimukseen saatu, koska se edellyttäisi valtiolta erillistä rahoitusta kuntien heikon taloustilanteen vuoksi, järjestöt kertovat yhteisessä tiedotteessa.

Järjestöt pyytävät nyt valtiolta 1 000 euron kertakorvausta sosiaali- ja terveydenhuollon erikseen määrätyille työntekijöille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu