Hallitus ottaa puolestasi 2 200 euron vekselin

"EU:n elvytysrahastosta kertyisi jokaiselle suomalaiselle 2 200 euroa vastuita".

https://yle.fi/uutiset/3-11373810?origin=rss

EU-komissio ottaa jäsenmaiden nimissä elvytykseen rahoitusmarkkinoilta lainaa 750 miljardia euroa. Vakuutena on EU:n budjetti.

Suomen vastuut summasta ovat yli 12 miljardia euroa. Suomalaista kohti laskettuna summa olisi näin 2 200 euroa.
19<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat
  • Suomi ei ole ottanut mitään vielä. Eikä tule ottamaan.

    Mistä me edes tiedämme, mitä ne ovat keksineet. Mutta pakkohan hallituksen on otta selvää, että mitä sieltä tulee.

    Hallitus ei tee päätöstä. Sen tekee Eduskunta. Jos perustuslaki ylittyy täytyy 2/3 osaa kansanedustajista kannattaa. Joten?

    Tosin, jos kuten uskon EU ottaa 750 miljardia lainaa ja sillä saadaan kunnon inflaatio aikaiseksi, se tarkoittaa, että ne joilla on rahaa ja pankit tulevat häviämään ja ne joilla on velkaa tulevat voittamaan.

    Äänestä

Jos meillä olisi porvarihallitus vallassa meillä olisi ihan sama tilanne edessä nyt.

Äänestä
  • Perussuomalaiset eivät ikinä hyväksyisi tuota tukipakettia. Hallitus kaatuisi jos kepu ja kokoomus hyväksymistä vaatisi. Jos kepu hyväksyy tuon tukipaketin on se poliittinen itsemurha, demareille ei paljoa paremmin käy jo he hyväksyvät.

    Äänestä

Firmojen konkurssissa on ihan sama paljonko sitä velkaa oli, niin on Suomenkin tapauksessa. Mitä muuta me voimne tyhmältä vassarihallitukselta odottaa.

Äänestä

Ei haittaa, senkun ottaa

Äänestä

tuo hulluus koskee vain euromaita

Äänestä
  • Eikä koske, Tanska ja Ruotsi joutuvat myös maksamaan jos paketin hyväksyvät.

    Äänestä

Suomihan otti jo isomman vekselin. Sehän oli 15 miljardia yrityksille. Se on enemmän asukasta kohti, eikä ne yrityksen omistajat ole maksumiehenä, heillehän se raha tulee eikä mene.

Äänestä
  • Yritykset lomauttivat työntekijät ja sai valtiolta avustusta, ettei osinkojen maksu häiriinny.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yritykset lomauttivat työntekijät ja sai valtiolta avustusta, ettei osinkojen maksu häiriinny.

    Ja lystin maksaa lopulta se työntekijä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yritykset lomauttivat työntekijät ja sai valtiolta avustusta, ettei osinkojen maksu häiriinny.

    Voitot yksityiset, tappiot sosialisoidaan, reilu meininki.

    Äänestä

Ettekö tajua mitään. Ensimmäiset 7 vuotta maksuvapaata ja 30 vuotta maksuaikaa. Sitäkään ette tajua mikä olisi vaihtoehto, eli leikkaukset ja kivat veronkorotukset. Tajuatteko sen, että näin on helpompi tie ja aikanaan valtioiden lainoja tullaan nollaamaan. Jatkakaa elämäänne.

1Äänestä
  • Jos valtioiden lainoja nollataan kuka on niin hullu että EU:lle rahaa lainaisi? Korko olematon ja hyvin todennäköistä että pääomaa leikataan, ei tuollaiselle lainalle ole kysyntää.

    Äänestä

joka asiassa eulla on sama lääke, otetaan lisää velkaa

Äänestä
  • Putin on viisaampi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Putin on viisaampi.

    se avaa kasu ja öljyhanaa lisää

    Äänestä

Vasemmisto hallitus on aina neljän vuoden välein laittaneet Suomen asiat kuralle. Sitten oikeisto joutuu leikkaamaan ja säästämään, ja siitäkös kansa taas kannattamaan vasemmistoa. Onko Suomessa keksitty ikiliikkuja?

Äänestä

Nelihenkiselle perheelle summa on lähes kymppitonni. Mukaan pitää laskea entiset vastuut ja se että tuo ei jää ainoaksi tukipaketiksi. Kreikka sai kaiken kaikkiaan kolme tukipakettia, aivan samoin käy nyt. Kyse on hivutustaktiikassa, kun pää ollaan saatu auki tulee myös toinen ja kolmas tukipaketti.

Suomen pitää liittyä Hollannin, Ruotsin, Tanskan ja Itävallan ryhmään ja torjua tukipaketti. On käsittämätöntä ettei Suomi ole tuossa ryhmässä mukana!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"EU:n elvytysrahastosta kertyisi jokaiselle suomalaiselle 2 200 euroa vastuita".

https://yle.fi/uutiset/3-11373810?origin=rss

EU-komissio ottaa jäsenmaiden nimissä elvytykseen rahoitusmarkkinoilta lainaa 750 miljardia euroa. Vakuutena on EU:n budjetti.

Suomen vastuut summasta ovat yli 12 miljardia euroa. Suomalaista kohti laskettuna summa olisi näin 2 200 euroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu