Voiko Kansan eläkkeellä käydä ulkomailla ?

Euroopan unioni on hyvä eläkeläisille, mutta nyt tuli tökkäys ??
Kansaneläkkeellä ei saa mennä ulkomaille ? Onko Viron risteily sallittu ?
Jaa Nyt mää alan pikkasen bonjaan tätä hommaa, siis Kansineläkkeellä ei
saa mennä ulkomaille asumaan ja nauttimaan halvoista hinnoista ??

Eli Kansaneläkeläisiä, niin kuin oliko se" Ketuttaa" ja siksi ei muutkaan vai ?
Minä jo ihmettelinkin, että eläkeläiset ei voi olla Euroa vastaan ja halua
laskea omaa toimeentuloa, jonkun rodun ja valtion vuoksi. Mutta kansa ja
valtioeläkkeellä on, niin kuin alistunut elämään, vain valtiossa oliko se näin ?

Minun suomalaiset sanotaanko nyt entiset tuttavat on ilmoitelleet Kelaan
ja niiden tarkoitus oli pitää huolta minusta, että saan Kelasta myös rahaa ?
Sitten paljastu se kauhee, kauhee asia, että ne on halunneet minulle pahaa,
kun kyselin, että mitä muuta rahaa minä voisin saada Kelasta.

Onhan se meille työeläkeläisille hyvä, kun meillä ei ole tuota valtioa ja saan
olla niin kuin etuoikeutetusti ulkomailla... se on kauhee vääryys, vääryys.
Minä olen aina halunnut Euroopan unionia sen vuoksi, että on tasa-arvo ja
kaikki ihmiset olisi saman arvoisia. Kauhee kauhee vääryys on toki on on.
Se olisi kuin vankilaan ihmisen laittaisi eläkkeellä, kauhee kauhee vääryys.

9

77

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onko Persuissa Kansaneläkeläisiä ja tietävät kait säännöt paremmin?
      Eli et saa poistua kansaneläkerahan kanssa valtiosta ja oliko vielä, että
      jos saat valtion eläkettä ja poistut valtiosta, niin olet rikollinen ?

    • Thaimaaseen vaaditaan puhdas rikosrekisteriote jos haluat saada pitkän
      viisumin... Onko Näin, että jos mene Thaimaaseen kansan, siis sillä kansa
      elääkkeellä tai valtio eläkkeellä, niin olet rikollinen ??

      • Anonyymi

        Joskus oli sellainen laki, että valtion virkamies ei saanut mennä eläkerahojensa kanssa muuttamaan ulkomaille. Ja olikos niin, että kansaneläkettäkään ei maksettu ulkomaille muuttaneille.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joskus oli sellainen laki, että valtion virkamies ei saanut mennä eläkerahojensa kanssa muuttamaan ulkomaille. Ja olikos niin, että kansaneläkettäkään ei maksettu ulkomaille muuttaneille.

        Olen ymmärtänyt, että Valio eläkkeellä ei pääse ulkomaille, että se kirous
        siitä seuraa... Toinen on Kansa eläke, niin sillä käsittääkseni saa käydä virossa?

        Oliko myös työttömänä se, että ei saanut poistua valtiosta ?
        Mutta jos EU:sta tulee Liittovaltio, niin jääkö se sitten, että ei saa poistua
        osa-valtiosta... Vaikka tapaat Netissä virolaisen kaunottaren... Jos tapaat hänet
        virossa... Niin et saa työttömyysrahaa tai Kansa eläkettä ?

      • Anonyymi
        Eurofighter kirjoitti:

        Tässä on jotain tietoa. Aika hämärältä vaikuttaa.

        https://www.kela.fi/elaketta-suomesta-ulkomaille

        Osaan maista varmaan voi saada Suomesta kansaneläkkeensä.
        Suurimmalla osalla ihmisistä Suomessa on nykyään työeläke, kuten minullakin on ollut jo n. 8 kk ajan.

        Suomen ja Ruotsin kesken (kuten monen muunkin maan välillä) on ollut sopimus kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta. Se ei kuulemma toimi, molemmat verottavat eläkkeitä jollain säännöllä niin, että suomalaiset eivät uskalla muuttaa eläkeiässä takaisin Suomeen. Lisäksi Ruotsissa muutaman vuoden töitä tehneet (esim. 10 v) saavat yllättävän huonon eläkkeen Suomeen. Norjassa on valtio kikkaillut niin, että muistaakseni vasta yli 10 kk työskentely kerryttää eläkettä. Ruotsista tulen saamaan vuoden tai kahden päästä ehkä 20 €/kk eläkkeen. Olin aikoinaan kahtena eri kesänä töissä Tukoholmassa, kumpanakin vuonna 3 kk, yhteensä siis 6 kk.

        Joku Thaimaa on kyllä sellainen, että ne eivät pidä köyhistä eläkeläisistä. Ulkomaisilla eläkeläisillä on mahdollista saada eläkeläisviisumi, jossa vaadittiin kauhean korkeaa nettoeläkettä. Sitten hieman kohtuullistivat tätä sääntöä. Muistaakseni joku 20000€ pankkitalletus helpotti viisumin saantia. En itse muuttaisi eläkeläisenä kehitysmaihin asumaan. Pitäisi varmistua siitä, että saa kohtuuhintaisella terveysvakuutuksella korkeatasoista sairaalahoitoa. Nyt minulla ei ole oikeastaan mitään terveysongelmia, ja asun Suomessa. Minulle riittäisi mainiosti n. 5 kk talven yli asuminen esim. Espanjassa. Pitää selvittää, missä ajassa tippuu pois Suomen KELAn myöntämän terveydenhoidon piiristä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos menet oleilemaan/lomailemaan Espanjaan, niin miksi putoaisi pois Kelan kirjoilta? Ei sinne mitään ilmoitusta tarvitse tehdä. Työttömänkin vain on oltava tjötarjouksen tullessa paikalla. Tietysti vakiosoite ja kirjat pidettävä Suomessa.

        Ei tarvi ilmoitusta tehdä, mutta jos jäät kiinni siitä.
        Lentokentillä ja lomakohteissa on valtion poliisin kanssa vakuutustarkastajia.
        Käytät, vaikka valtio työttömyysturvavakuutusta.

    • Anonyymi
    • Tulis talvi ja tappaisi persut !
      Etelässä on lämmintä. Kreikassakin on ihan mukavaa... välistä tanssia,
      vaikka Zorbasta !

      Haudataanko persut kuinka... lipulla ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1670
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      349
      992
    4. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    5. 69
      768
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      8
      623
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe