Venäjä elää valeissa ja valeista

Anonyymi

Karjalaan piti avautua jo tänä kesänä ”leirikulissimuseo”, jonka tavoitteena on kertoa suomalaismiehittäjien vangeiksi joutuneiden neuvostolasten kohtaloista venäläiskoululaisille. Hankkeeseen liittyy erikoisia piirteitä – ja nyt koko leiri on kateissa.

PERUSTEETTOMAT väitteet Suomen mukamas käyttämistä kaasukammioista, elävältä hautaamisista ja venäläisten siviilien kansanmurhasta eivät ole ainoa kohu, joka on parhaillaan meneillään Suomen jatkosodanaikaisiin tekoihin liittyen Venäjällä.

Samaan teemaan liittyy myös venäläislapsille suunnattu elokuva nimeltä Vesuri, joka on taiteellisesti dramatisoitu kertomus suomalaisten miehittäjien ylläpitämälle vankileirille joutuneiden neuvostoliittolaisten lasten karuista kohtaloista.

23

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Venäjällä pätee sama kuin palstan stallareilla ja punikeilla. Kun tarpeeksi kauan toistellaan valeita,uskotaan niihin itse.

      Se todistaa,että ollaan pahassa pulassa totuuden kansaa.

    • Anonyymi

      Bätmännillä riittää ideoita suomalaisten mustaamiseksi.

      • Anonyymi

        Kyllä tuo Venäjän touhu on kuolleen hevosen piiskaamista.

        Ehkä se lapsiin uppoaa?


      • Anonyymi

        Pukkimies odottelee uutta Govorovin kirjallisuudenpalkintoa, jos edes inflaation avulla saisi läskiin pötsiinsä sillä pari olutta.


    • Anonyymi

      Oikeistonassukka tehnyt taas avauksen ja siihen omin pikku kätösin tekstaillut peräti 3 tukiviestiä kun ei kukaan muuten sitä noteeraisi.

      Nassukan sanoma näyttää olevan se, että mitään Suomen perustamia keskitysleirejä tuhansine kuolleine siviileineen ei Itä-Karjalssa muka olisi ollut.

      Tuo sonta ei oikein uppoa suomalaisiin kun kaikki tietävät sen, että ns. epäkansallisia koottiin keskitysleireihin n. 20 000 ja heistä kuoli leireillä nälkään, viluun, tauteihin ja kauheaan kurjuuteen n. 4 500, joukossa paljon lapsia.

      Nassukat saavat itkeä itkuaan ja valittaa elämänsä suurta kurjuutta mutta historia ei nassukoiden voimin muutu.

      • Anonyymi

        Valehtelet ja vääritelet avausta taas kerran. Stallari ei kestä totuutta..

        Stalin hylkäsi hyödyttömän väestön vastapuolen huollettavaksi.
        Venäläisväestö koottiin leireihin valvottavaksi, huollettavaksi ja omalle puolelle lähetettäväksi.

        Nälkätalven aikana kuoli myös leiriläisiä.
        Sen jälkeen heidän olojaan parannettiin ja stallarien harmiksi lähes kaikki jäivät henkiin,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelet ja vääritelet avausta taas kerran. Stallari ei kestä totuutta..

        Stalin hylkäsi hyödyttömän väestön vastapuolen huollettavaksi.
        Venäläisväestö koottiin leireihin valvottavaksi, huollettavaksi ja omalle puolelle lähetettäväksi.

        Nälkätalven aikana kuoli myös leiriläisiä.
        Sen jälkeen heidän olojaan parannettiin ja stallarien harmiksi lähes kaikki jäivät henkiin,

        Venäläisväestö koottiin leireihin valvottavaksi, huollettavaksi ja omalle puolelle lähetettäväksi.

        Nuo motiivit ovat valetta, tuhottaviksi ne koottiin. Mitään tarvetta ei ole rakentaa leirejä ja koota sinne ihmiset muka poislähetettäviksi. Voi ne suoraan junaankin kävelyttää tai autoista marssittaa.

        Jos ihmisiä suljetaan leireihin niin vangitsija on velvollinen ruokkimaan ja hoitamaan niin, että 20 % vangeista ei kuole vankeusaikana. Armeija varasti vangittujen ruoat ennen leiriin viemistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläisväestö koottiin leireihin valvottavaksi, huollettavaksi ja omalle puolelle lähetettäväksi.

        Nuo motiivit ovat valetta, tuhottaviksi ne koottiin. Mitään tarvetta ei ole rakentaa leirejä ja koota sinne ihmiset muka poislähetettäviksi. Voi ne suoraan junaankin kävelyttää tai autoista marssittaa.

        Jos ihmisiä suljetaan leireihin niin vangitsija on velvollinen ruokkimaan ja hoitamaan niin, että 20 % vangeista ei kuole vankeusaikana. Armeija varasti vangittujen ruoat ennen leiriin viemistä.

        Valehtelet.

        Mitään todisteita tuhottaviksi kokoamisesta ei ole. Lähettäminen omalle puolelle ei onnistunut ja nälkätalvi hoiti loput. Kun ravintotilanne parani,annoksia suurennettiin.

        Leiriläisille annettiinse ravintomäärä,mikä ruokapulan vallitessa oli mahdollista.

        Armeijalla oli omat annoksensa,niukat nekin.


      • Anonyymi

        Kaikki tietävät? Tuskinpa enemmistö välittää paskaakaan venäläisten itsesäälissä vellomisesta tilanteessa jonka itse loivat hyökkäämällä Suomen kimppuun 1939. Suoranaisesta korruptiosta päätellen ei enää välitä suuret isänmaallisetkaan kaalimaassa. Nauratti tuo miten lavasteet oli jätetty ilmeisesti johonkin pusikkoon ja tarvittavat kuitit ja kirjanpito väärennetty kuin romanien autoliikkeessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläisväestö koottiin leireihin valvottavaksi, huollettavaksi ja omalle puolelle lähetettäväksi.

        Nuo motiivit ovat valetta, tuhottaviksi ne koottiin. Mitään tarvetta ei ole rakentaa leirejä ja koota sinne ihmiset muka poislähetettäviksi. Voi ne suoraan junaankin kävelyttää tai autoista marssittaa.

        Jos ihmisiä suljetaan leireihin niin vangitsija on velvollinen ruokkimaan ja hoitamaan niin, että 20 % vangeista ei kuole vankeusaikana. Armeija varasti vangittujen ruoat ennen leiriin viemistä.

        Ja mitäs sitten? Sama porukka yritti talvisodassa tappaa koko Suomen. Ei kannata kerjätä verta nenästään. Halatako niitä olisi pitänyt. Sotaa vihannut Väinö Linnakin kirjoitti minkälaisten hylsykasojen eteen kaatuivat rähjäistä Petroskoita puolustaessaan.


    • Ongelma on siinä että jotkut tosissaan uskovat Venäjän valheet. Talvisodan aikaan mm. George Bernard Shaw ja John Steinbeck uskoivat Terijoen hallituksen olevan oikea Suomen hallitus.
      Pahempi ongelma on jos Venäjä hyökkäisi Suomeen ja alkaisi kostaa kyseistä "joukkomurhaa". Jugoslavian hajoamissodan aikaan tapahtui joukkomurhia, joissa kostettiin tapahtumia kaukaa menneisyydestä. Kukaan syyllisitä ei silloin miettinyt ovatko nämä tapahtumat totta vai tarua.
      Dosentti Johan Bäckman on Suomen vaarallisin mies.

      • Anonyymi

        Yrittäs ny itte saada ensin rosvosa kurii ja ulkointerventionsa järjestykseen. Venäjällä ensinnäkin kymmenet miljoonat ihmiset elävät 170 eurolla kuukaudessa ja joutuvat nuo leirimuseon kulissit varastaneiden tapaisten rosvojen uhreiksi. Nolo homma Putinille, satraappi halusi uuden katumaasturin jolla leveillä 'leirivartijoiden' jälkeläisille. Viipurin kirjaston remonttihan onnistui, koska suomalaiset valvoivat koko hanketta.


    • Anonyymi

      Persujen ihannemaalla Venäjällä populismi menee jo riman alta.

      • Anonyymi

        Tuskinpa perusperssu osaa koplata noin, kepuli korkeintaan. Homma osoittaa lopulta miten heikko kontrolli Putinilla on keskushallinnon ulkopuolisesta halinnosta, vaikka siitä on leivottu toista Stalinia ainakin täällä. Tuskin tulee sanktioita museon varojen kähveltämisestä, koska Venäjä on yksi mätä korruptoitunut paskatunkio.


    • Anonyymi

      Tuttuun tapaan kulissit kuitenkin varastettiin!

      • Anonyymi

        Ei se Joosepin aikana noin ois menny. Joosepin aikana jopa NKVD:n tutkimuksten mukaan itse Zukov oli rosvonnut vieraalla maalla lähinnä Berliinissä. Muistan lukeneeni miten NKVD väitti Zukovin vieneen Berliinistä kuorma-autollisen mattoja.


    • Anonyymi

      Oligarkki pisti puttelin antamat rahat taskuun, samaa tekevät Suomen kanssa tehtävässä lähialueyhteistyössä. Natsi-Saksan hyökättyä julmimmat kommarit vaihtoivat äkkiä puolta 1941 paljastaen mädän venäläisen luonteen. Suomea vastaan oli naapuri vihmottu sellaiseen vihaan etenkin talvisodan jälkeen, että teinipojatkin Komsomolista tappelivat jihadistin raivolla. Mukava nähdä miten eivät enää lähialueillakaan pittaa rotuvihasta, vaan reippaasti kähveltävät propagandarahat taskuunsa.

    • Anonyymi

      Pöhvelillä on kyllä selvästi jokin henkilökohtainen kytkös näihin Itä-Karjalan keskitysleireihin, siihen malliin näyttäs ottavan taas luonnon päälle; )

      • Anonyymi

        Naurattaa vain miten siellä on sinunlaisia idiootteja hoitamassa propagandaa. Onhan se alhainen luone ongelma, jos pitäisi edes 90 000 euron rahat pysyä poissa näpeistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naurattaa vain miten siellä on sinunlaisia idiootteja hoitamassa propagandaa. Onhan se alhainen luone ongelma, jos pitäisi edes 90 000 euron rahat pysyä poissa näpeistä.

        Hehehe, luulit sitten minun uskovan nuo jutut😂

        No en usko, kyllähän niistä keskitysleireistä on mm. Kansallisarkiston tutkimus, minulle se on aivan sama mitä Venäjällä kirjoitellaan.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Pitäähän sitä jotain pohjustaa, jos museo rahoja tuppaa katoamaan.


    • Anonyymi

      On se sinänsä jopa huolestuttava ilmiö. Stalin hallitsi niin tehokkaasti toimia, että valvoi tarkkaan itse Eisensteinin Lokakuun valmistumista. Jos Putteli ei ole mukana juonessa rahastaa erilaisilla 'museohankkeilla' tyhmää kansaa, niin ei hyvältä näytä. Lavasteet oli jätetty ojaan, koska mitään museota ei koskaan aiottu rakentaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      19
      5143
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      539
      2615
    3. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      19
      2332
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      151
      2210
    5. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      24
      1967
    6. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1654
    7. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1535
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      125
      1229
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      128
      946
    10. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      40
      889
    Aihe