Keskustan kentällä pohdittiin jo ennen Katri Kulmunin valintaa, että seuraava puheenjohtaja pitää ehkä uhrata kansanliikkeen alttarilla. Profetia näyttää gallup gallupilta todennäköisemmältä.
Hesarin haastattelussa puhui epätietoisen oloinen Kulmuni. ”Voi olla, ettei keskusta nouse tästä”, hän sanoi ääneen. Se on puolueen puheenjohtajalta lannistava lausunto.
Hesarin haastattelussa puhui epätietoisen oloinen Kulmuni. ”Voi olla, ettei keskusta nouse tästä”, hän sanoi ääneen. Se on puolueen puheenjohtajalta lannistava lausunto.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Naisten valtapeliä myös Antti Rinteen syrjäyttämiseksi ministerin pallilta.
Tietenkään keskusta ei nouse enää ikinä. Juha Sipilän kansanmurhaan verrattavissa oleva hallituskausi jäi ikimuistoiseksi.
Tuo otsikon tavutus viittaa pohjoiskorelaiseen tyyliin?
Ylen "totuus" malli on otettu Pohjois-Koreasta.
Todellinen hallituksen äänitorvi.
Keskusta voisi alkaa ajamaan isänmaallista politiikkaa ja suomalaisten etuja, niin saisivat kannatusta ihan kotimaastakin.
Minua ihmetyttää se, että miksi kansanedustajat eivät edusta eivätkä aja kansansa asioita.
Siinä se koko jutun ydin, kansanedustaja joka edustaa ja ajaa kansansa asioita saa kansalta suosiota.
Mikä siinä kansanedustajan roolissa on niin vaikeaa ymmärtää?
Se siinä on vikana, että tietyt edustajat ovat juuri siksi sinne pyrkineet, että voisivat ajaa muunmaalaisten etuja. Äänestäjät ovat vain niin tyhmiä, etteivät ymmärrä, että vaalipuheet on eri asia, kuin todelliset tavoitteet.