Todistaako päihteistä vierottuminen jonkin uskonnon?

Monesti uskontojen ystävät haluavat todisteeksi uskonnostaan kelpaavan siihen kääntyneiden ihmisten elämänmuutokset. Ainakin islam, kristinusko, buddhalaisuus ja lukuisat New Age uskonnot kertovat menestystarinoita. Ovatko ne todisteita?
35<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Kyllä se toimii. Olen kääntynyt useasti ja joka uskonnossa on ollut hyötynsä.

Äänestä
  • Mutta todistaako se luojajumalan, jos pääset eroon perjantain saunakaljasta kääntymällä harekrishnaksi?

    Äänestä

Ei.

Moni henkilö on esim. lopettanut ryyppäämisen vaikka siksi että on kyllästynyt siihen.

Taika siksi että fysiikka pettää. Ei vaan pysty enää.

Äänestä
  • Kun on ensin saanut elämänsä pohjalle päihteillä niin ainoa tapa päästä vielä aiemmaksi on ryhtyä uskovaiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun on ensin saanut elämänsä pohjalle päihteillä niin ainoa tapa päästä vielä aiemmaksi on ryhtyä uskovaiseksi.

    Jos retkahtaa uudelleen, voi kääntyä toiseen uskontoon ja toivoa parempaa menestystä.

    Äänestä

Uskoontulo on vain yksi keino muiden joukossa vapautua päihderiippuvuudesta. Se on sikäli parempi kuin AA:n menetelmä, että siinä saadaan ihminen uskomaan pysyvään mielenmuutokseen, jonka seurauksena viinanhimo on kadonnut. AA:n jäsenet ovat viinanhimosta kärsiviä lopun ikänsä, mutta kristillisessä päihdetyössä viinanhimosta vapaudutaan kokonaan, niin että ei tee mieli enää juoda.

Äänestä
  • AA on kristillistä alkuperää.

    Äänestä

Ihmistä ohjaa yhteisön paine, koska muutkin niin myös minäkin.

Äänestä

Eivät ne tieteellisiä todisteita ole, tieteelle jumalat ja uskonnot ovat yhdentekeviä siten myös ateismi. Tiede pyrkii lopputulokseen mikä on totta, ei uskonnolliseen eikä ateistiseen lopputulokseen.

Väite että tiede on aina ateistista ei mielestäni pidä paikkaansa, todistetta "jumalia ei ole olemassa" ei voida todistaa oikeaksi eikä vääräksi siksi ei kelpaa tieteelle.

Äänestä
  • Tieteessä ei käsitellä jumalia, joten se on jumalatonta. Antiteististä se ei ole, toisin kuin lahkolaiset tapansa mukaan väittävät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tieteessä ei käsitellä jumalia, joten se on jumalatonta. Antiteististä se ei ole, toisin kuin lahkolaiset tapansa mukaan väittävät.

    Tieteen tekeminen perustuu todisteihin jotka on todettu oikeiksi näin saadaan tulos joka on totta, tämä totuus sitten muuttuu jos löytyy uusia todisteita.

    Jumalat, uskonnot, ateismi eivät kelpaa tieteelle, tiede ei ole niistä kiinnostunut.

    Minkä todisteen jumalattomuus antaisi tieteelle ?

    Äänestä

  • Headmasterx kirjoitti:

    Jumalat eivät kelpaa tieteelle, koska jumalista ei ole mitään todisteita. Juuri siksi se on jumalatonta. Kaikki tiede on jumalatonta, paitsi jotkin pseudotieteet.

    "Minkä todisteen jumalattomuus antaisi tieteelle ?"

    Saman kuin Russelin teepannuttomuus. Vai väitätkö, ettei tiede ole Russelin teepannutonta samalla tavalla kuin yrität väittää, ettei tiede ole jumalatonta?

    Äänestä

  • puolimatkaa mennyt täydestä

    Äänestä

  • Kampelatutkija kirjoitti:

    "Minkä todisteen jumalattomuus antaisi tieteelle ?"

    Saman kuin Russelin teepannuttomuus. Vai väitätkö, ettei tiede ole Russelin teepannutonta samalla tavalla kuin yrität väittää, ettei tiede ole jumalatonta?

    En sellaista väitä vaan tällaista väitän

    Jumalat, uskonnot, ateismi eivät kelpaa tieteelle, tiede ei ole niistä kiinnostunut.

    Tämä jos jumalattomuus = ateismi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jumalat eivät kelpaa tieteelle, koska jumalista ei ole mitään todisteita. Juuri siksi se on jumalatonta. Kaikki tiede on jumalatonta, paitsi jotkin pseudotieteet.

    Tiede harkitsee vaihtoehtoja
    - jumalat kelpaavat
    - eivät kelpaa todisteet puuttuu
    - en ole kiinnostunut jumalista

    Äänestä

  • Headmasterx kirjoitti:

    Tiede harkitsee vaihtoehtoja
    - jumalat kelpaavat
    - eivät kelpaa todisteet puuttuu
    - en ole kiinnostunut jumalista

    Omituisia väität. Tiede ei harkitse vaihtoehtoja.

    Äänestä

  • Headmasterx kirjoitti:

    En sellaista väitä vaan tällaista väitän

    Jumalat, uskonnot, ateismi eivät kelpaa tieteelle, tiede ei ole niistä kiinnostunut.

    Tämä jos jumalattomuus = ateismi

    "En sellaista väitä vaan tällaista väitän..."

    Väitäthän sinä tässä, ettei tiede ole ateistista: "Väite että tiede on aina ateistista ei mielestäni pidä paikkaansa"

    Ateismi on määritelmänsä mukaisesti jumalattomuutta: "Ateismi eli jumalattomuus tarkoittaa käsitystä, jonka mukaan jumalia tai jumalaa ei ole olemassa." Tiede on siis ateisitista eli jumalatonta.

    OK argumentointivirhe.
    Tarkoitin että on tarpeetonta väittää itsestään selvää asiaa. Voimmehan väittää myös että tiede on hajutonta, mautonta, joulupukkitonta, spagettihirviötöntä mutta miksi ?

    Äänestä

  • Kampelatutkija kirjoitti:

    "Minkä todisteen jumalattomuus antaisi tieteelle ?"

    Saman kuin Russelin teepannuttomuus. Vai väitätkö, ettei tiede ole Russelin teepannutonta samalla tavalla kuin yrität väittää, ettei tiede ole jumalatonta?

    Tieteessä ei tutkita Russelin teekannua, mutta historian, uskontojen ja kirjallisuuden tutkimuksessa tutkitaan Raamatun aikaa ja maailmaa sekä juutalaisuutta, kristinuskoa ja islamia. Lestadiolaisena ateistina et tätä tietenkään tiennyt, koska panit Russelin teekannun samalle tasolle kuin suuret kirjauskonnot ikään kuin niillä ei olisi mitään eroa keskenään.

    Äänestä

  • Kampelatutkija kirjoitti:

    "En sellaista väitä vaan tällaista väitän..."

    Väitäthän sinä tässä, ettei tiede ole ateistista: "Väite että tiede on aina ateistista ei mielestäni pidä paikkaansa"

    Ateismi on määritelmänsä mukaisesti jumalattomuutta: "Ateismi eli jumalattomuus tarkoittaa käsitystä, jonka mukaan jumalia tai jumalaa ei ole olemassa." Tiede on siis ateisitista eli jumalatonta.

    Luonnontieteissä ei hyväksytä jumalahypoteesia, mutta kaikki jumalankieltävät arvaukset ovat populaarikulttuurin menestystarinoita. Katso vaikka mikä tahansa "tiedeohjelma", niin huomaat, miten ateistit puhuvat "suunnittelusta" ja siitä, miten jokin eläin "on luotu" jotakin tarkoitusta varten, vaikka he eivät usko "suunnitteluun" ja "luomiseen". Ja he puhuvat siitä, miten elämä on syntynyt monta kertaa Marsissa ja siirtynyt sieltä maapallolle asteroidin iskettyä Marsin pinnalle jne. Hupaa koko rahalla eli ilmaiseksi siis. Sitä ne ateistit "tieteen tekijät" puhuvat: jumalattomuutta jumalattomuuden lisäksi.

    Äänestä

  • Headmasterx kirjoitti:

    OK argumentointivirhe.
    Tarkoitin että on tarpeetonta väittää itsestään selvää asiaa. Voimmehan väittää myös että tiede on hajutonta, mautonta, joulupukkitonta, spagettihirviötöntä mutta miksi ?

    Tiede on spagettihirviötöntä sen vuoksi, että kaikki tietävät Lentävän Spagettihirviön syntytarinan ja pitävät sitä fiktiona. Kirjauskontoja sen sijaan tutkitaan, koska tällaista tietoa ei ole olemassa ja tutkimus antaa uutta tietoa, jonka avulla saadaan aiempaa totuudellisempi kuva niistä uskonnoista ja sen ajan kansoista, tavoista ja kulttuurista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luonnontieteissä ei hyväksytä jumalahypoteesia, mutta kaikki jumalankieltävät arvaukset ovat populaarikulttuurin menestystarinoita. Katso vaikka mikä tahansa "tiedeohjelma", niin huomaat, miten ateistit puhuvat "suunnittelusta" ja siitä, miten jokin eläin "on luotu" jotakin tarkoitusta varten, vaikka he eivät usko "suunnitteluun" ja "luomiseen". Ja he puhuvat siitä, miten elämä on syntynyt monta kertaa Marsissa ja siirtynyt sieltä maapallolle asteroidin iskettyä Marsin pinnalle jne. Hupaa koko rahalla eli ilmaiseksi siis. Sitä ne ateistit "tieteen tekijät" puhuvat: jumalattomuutta jumalattomuuden lisäksi.

    "tiedeohjelmissa" näin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tieteessä ei tutkita Russelin teekannua, mutta historian, uskontojen ja kirjallisuuden tutkimuksessa tutkitaan Raamatun aikaa ja maailmaa sekä juutalaisuutta, kristinuskoa ja islamia. Lestadiolaisena ateistina et tätä tietenkään tiennyt, koska panit Russelin teekannun samalle tasolle kuin suuret kirjauskonnot ikään kuin niillä ei olisi mitään eroa keskenään.

    "...historian, uskontojen ja kirjallisuuden tutkimuksessa tutkitaan..."

    Jep, ja tutkimusote on jumalaton näissä tieteissä. Lääketieteessä tutkitaan harhoja, mutta se ei silti tee niistä harhoista tosia. Ymmärrät varmaan tästä, minkälaisen aivopierun taas päästit.

    Äänestä

  • Kampelatutkija kirjoitti:

    "...historian, uskontojen ja kirjallisuuden tutkimuksessa tutkitaan..."

    Jep, ja tutkimusote on jumalaton näissä tieteissä. Lääketieteessä tutkitaan harhoja, mutta se ei silti tee niistä harhoista tosia. Ymmärrät varmaan tästä, minkälaisen aivopierun taas päästit.

    Olet vain tyhmä. Harhat ovat todellisia ja sen vuoksi niitä tutkitaan! Jos harhoja ei olisi, niin niitä ei tutkittaisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet vain tyhmä. Harhat ovat todellisia ja sen vuoksi niitä tutkitaan! Jos harhoja ei olisi, niin niitä ei tutkittaisi.

    "Jos harhoja ei olisi, niin niitä ei tutkittaisi."

    Juuri näin ja tutkimusote ei pidä noita harhoja todellisina. Sama pätee Raaamattuun ja suuriin kirjauskontoihin.

    Raamattu ja kristinusko ovat olemassa, mutta niiden väittämä luominen ja Jumala eivät ole totta.

    Russelin teepannu on olemassa samanlaisena käsitteenä kuin Jumala, Jeesus, Pyhä Henki ja luominen, mutta Russelin teepannukaan ei ole totta meidän maailmassamme olevana ilmiönä.

    Raamattua, Jumalaa, Jeesusta, Pyhää Henkeä ja luomista ei tee yhtään uskottavammaksi se, kuinka moni uskoo, kuinka vanha uskonto on, kuinka paljon kirkkojen budjetti ja omaisuus on tai kuinka moni tutkii teologiaa. Se on vain harhaa, joka on löydettävissä ihmisen sisältä aivoista esimerkiksi funktionaalisella magneettikuvauksella.

    Äänestä

Se on aina ihminen itse, joka jostain syystä lopettaa päihteiden käytön. Uskonto voi olla siihen syy, että tekee sen päätöksen. Yhtä hyvin se voi olla, että Katri-Helena lauloi minulle unessa, että nyt lopetat sen juomisen.

Äänestä

Saunakalja riittää. Ei kaksin käsin kiskota.

Äänestä

Ateistien ei tarvitse päästä eroon päihteiden väärinkäytöstä, koska he eivät käytä niitä väärin. Juovat vain kohtuudella ja nauttivat alkoholia sisäisesti niin kuin Tom Lindholm eli kanttori Piiparinen Maalaiskomediassa.

Alkoholismi on vain ja pelkästään teistien ongelma. Ateistit ovat liian viisaita langetakseen niin halpaan ansaan kuin alkoholiriippuvuus. Hyvin koulutetut eivät siihen lankea, mutta huonosti koulutetut ja taikauskoiset kretupellet voivat olla viinan orjia. Pois se minusta! :)

Äänestä
  • Harvinaisen tyhmä provo.

    Äänestä

"Monesti uskontojen ystävät haluavat todisteeksi uskonnostaan kelpaavan siihen kääntyneiden ihmisten elämänmuutokset."

Kyllä. Tämä todistaa, että uskontojen taustalla ovat samat aivojen sähkökemialliset mekanismit kuten huume-, alkoholi- ja peliriippuvuuksissa, seksissä, uhkapelissä ja musiikin kuuntelussa. Huumeiden käyttäjä vaihtaa vain plakitsemismekanismin huumeista uskontoon. Tämä todistaa uskontojen olemassaolon, mutta ei kerro mitään siitä, onko uskomusten kohteet todellisia.

Brain Scans on Mormons Show Religion Has a Similar Effect to Taking Drugs

https://www.sciencealert.com/brain-scans-on-mormons-show-religion-has-a-similar-effect-to-taking-drugs

1Äänestä
  • Usko Jeesukseen on hyvä kemiallisten vaihtoehtojen tilalla oleva korvaushoito.
    Metadoni lääkitys on ateistinen, huonompi vaihtoehto heroiinille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Usko Jeesukseen on hyvä kemiallisten vaihtoehtojen tilalla oleva korvaushoito.
    Metadoni lääkitys on ateistinen, huonompi vaihtoehto heroiinille.

    Niin. On aiheellista miettiä mikä riippuvuus on huonompi kuin toinen. Ihan tarpeeksi nähnyt kuinka usko Jeesukseen on syövyttänyt aivoja pahemmin kuin alkoholi.

    Jotkut puhuvat päihteettömästä elämästä, mutta kun ottaa huomioon kaikki mikä päihdyttää niin he eivät ymmärrä asiaa tarpeeksi pitkälle ja todennäköisesti päihdyttävät itseään vaihtoehtoisilla tavoilla joita eivät itsekään ymmärrä.

    Esimerkkejä juuri niistä päihdyttäjistä joita monet eivät ymmärrä ovat musiikki, liikunta, työ (joissain tapauksissa), harrastus, siivous, seksi ja pelit.

    "Kohtuus kaikessa" voisi olla se avainsana, koska näissä kaikissa on mahdollisuus ajautua liialliseen käyttöön/tekemiseen joka alkaa haittamaan elämänlaadun tasapainoa.

    Myös heroiinin käytössä, oletan.
    ""Kohtuus kaikessa" voisi olla se avainsana"

    Äänestä

Uskonto on eräänlainen korvaushoito. Tapa sotkea päänsä ja paeta todellisuutta vain vaihtuu.
Lukekaapas Tekniikan Maailmasta. Raamatun ajan temppeleistä on todistettavasti löytynyt kannabisuitsukkeita joilla on siis nostatettu sitä pyhää henkeä jo 2700 vuotta sitten. Eipä nuo Raamatun sekoilut oikein muutoin olekkaan selitettävissä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Monesti uskontojen ystävät haluavat todisteeksi uskonnostaan kelpaavan siihen kääntyneiden ihmisten elämänmuutokset. Ainakin islam, kristinusko, buddhalaisuus ja lukuisat New Age uskonnot kertovat menestystarinoita. Ovatko ne todisteita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu