Laukaisua yritetään hieman iltakymmenen jälkeen Suomen aikaa.
Jeesus siunaa tuo raketin lähtö ja koko matka ! Jeesus nimessäsi Amen !
Jeesus siunaa tuo raketin lähtö ja koko matka ! Jeesus nimessäsi Amen !
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hyvä , että vapaalla maailmalla on myös omat kantoraketit, eikä tarvitse turvautua diktaattorin raketteihin.
Toivotan turvallista matkaa ! Jeesus kanssasi !
Siellä on myös diktatuuriin pyrkivä vallassa, joka on jo alentantut maansa pikkutekijäksi.
Tuskin olen väärässä, kun uskon sikäläisen presidentin puheitten, solvaamisen, vastakkainasetettelun ja tomien aiheuttavat lähiaikoina maahan sisällissodan.
Tuohan ei ole varsinaisesti mikään USA-raketti, vaan enempi kaupallisen puolen näkemys aiheesta. Saa nähdä voiko jenkit tilata koskaan jäänmurtajia ulkomailta.
Uusi yritys SpaceX-lennolle: USA pyrkii lähettämään tänään kaksi astronauttiaan kansainväliselle avaruusasemalle
MTV UUTISET – STT 4 tuntia sitten
Koulujen päätöspäivä kerää usein runsaasti nuoria kaupungille juhlimaan. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Aku HäyrynenPoikkeuksellisen koulukevään päättäjäisiä vietetään minimalistisesti
KarhuOhikulkija näki karhun puussa – outo tapahtumasarja
© Toimittanut MTV
Yhdysvallat pyrkii jälleen tänään lähettämään kaksi astronauttiaan maata kiertävälle kansainväliselle ISS-avaruusasemalle. Keskiviikkona huono sää esti raketin laukaisun.
Astronautteja ei enää kuljeta avaruushallinto Nasan kalusto vaan SpaceX-yhtiön kalusto. Toteutuessaan miehitetty lento olisi ensimmäinen yksityisen yrityksen toteuttama ja Yhdysvalloillekin ensimmäinen sitten vuoden 2011.
SpaceX:n avaruuslento lykkääntyi sään takia
SpaceX:n raketti on määrä lähettää matkaan Floridassa sijaitsevasta Kennedyn avaruuskeskuksesta samalta laukaisupaikalta, jolta ihmiskunnan ensimmäinen miehitetty kuulento Apollo 11 laukaistiin vuonna 1969.
Laukaisua yritetään hieman iltakymmenen jälkeen Suomen aikaa.
Onko se karhukin lähdössä mukaan.
Räjähtää lähtiessä, hyvä juttu.
Ei voi lähettää, on liian aurikoinen päivä, häikäisee kuskia
SpaceX:n raketti laukaistiin onnistuneesti avaruuteen – historian ensimmäinen yksityisen yrityksen toteuttama miehitetty avaruuslento
STT 12 tuntia sitten
Nasa TV:n lähetyksestä otetussa kuvassa astronautit Bob Behnken (oik.) ja Doug Hurley valmistautumassa matkaan tänään Kennedyn avaruuskeskuksessa Floridassa. NASA TV / LEHTIKUVA / AFP© AFP / Lehtikuva Nasa TV:n lähetyksestä otetussa kuvassa astronautit Bob Behnken (oik.) ja Doug Hurley valmistautumassa matkaan tänään Kennedyn avaruuskeskuksessa Floridassa. NASA TV / LEHTIKUVA / AFP
AFP
SpaceX-yhtiön avaruusraketti on laukaistu onnistuneesti Yhdysvalloissa Floridassa. Lento on ensimmäinen yksityisen yrityksen toteuttama miehitetty avaruuslento.
Falcon 9 -raketin on määrä viedä astronautit Bob Behnken ja Douglas Hurley ensin avaruuteen. Siellä matka jatkuu Crew Dragon -nimisellä kapselilla aina Kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle.
CNN:n mukaan kapseli on nyt irtaantunut raketista ja aloittanut 19 tuntia kestävän lentonsa ISS:lle.
Kyseessä on Yhdysvaltojen ensimmäinen miehitetty lento sitten vuoden 2011.
SpaceX on sähköautovalmistaja Teslan toimitusjohtajana myös tunnetun Elon Muskin yritys, joka on pyrkinyt kaupallistamaan avaruuslennot.
Yrityksen ensimmäistä miehitettyä lentoa on pidetty onnistuessaan tärkeänä askeleena kaupallisten avaruuslentojen etenemiselle.
Trump: "Ihmeellistä"
Lento oli määrä toteuttaa jo keskiviikkona, mutta se peruttiin silloin sääolosuhteiden vuoksi. Myös lauantain laukaisun onnistumista jännitettiin viime hetkiin asti sääolojen takia.
SpaceX:n raketti lähti matkaan Kennedyn avaruuskeskuksessa samalta laukaisupaikalta, jolta ihmiskunnan ensimmäinen kuulento, Apollo 11 laukaistiin vuonna 1969.
Myös presidentti Donald Trump seurasi laukaisua paikanpäällä.
- Tämä on ihmeellistä, Trump totesi toimittajille laukaisun jälkeen.
Trump oli hakemassa Space X yhtiön kustannuksella itselleen kannatusta.
Mitä se sinua hyödyttää?