Transparenssia EU:lta mutta ei omassa

Suomalaisten on ihan turha vaatia EU:lta läpinäkyvyyttä kun kansalle ei kerrota totuutta ja taustoja sille,miksi rkp on aina Suomen hallituksessa vaalien lopputuloksesta riippumatta.

Suomen hallituksessahan rotaatio koskee vain muita puolueita! Ei sellainen tule kysymykseen missään oikeassa länsimaassa.

Kirgisia ja Ukraina ovat jo menneet Suomen edelle demokratiakehityksessä.
3125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
  • Linkistä voi lukea,että Sorsan kakkoshallituksen loppuvaiheessa rkp ei ollut hallituksessa.

    Siis muutaman kuukauden ajan.

    Sitä ennen rkp ei ollut Liinamaan virkamieshallituksessa vuonna 1975.

    Rkp:n tekstistä puuttuua vain,että "perustuslain mukaan ruotsalaiselle kansanpuolueelle kuuluu 2 hallituspaikkaa".

    Äänestä

.. rkp:llä ja EU:lla on tekemistä toistensa kanssa?

Rkp on auringonlaskunpuolue, kun taas EU on auringonnousun valtioliitto!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maassa kirjoitti:

Suomalaisten on ihan turha vaatia EU:lta läpinäkyvyyttä kun kansalle ei kerrota totuutta ja taustoja sille,miksi rkp on aina Suomen hallituksessa vaalien lopputuloksesta riippumatta.

Suomen hallituksessahan rotaatio koskee vain muita puolueita! Ei sellainen tule kysymykseen missään oikeassa länsimaassa.

Kirgisia ja Ukraina ovat jo menneet Suomen edelle demokratiakehityksessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu