Taannoin oli Tvärminnessä suurellinen hanke rakentaa kylään suuri venesatama osa
kyläläisistä uskoi yrittäjän suurellisia puheita. Taustatyö oli tehty huonosti parkki-
tilat oli jätetty huomioimatta kokonaan, laskin sitten autojen j¨tarvitseman tilan
tämä oli jäänyt yrittäjiltä huomioimatta. Vuokrasopimuksesta vuodettiin nettiin
kaunisteltu versio, lopullinen sopimus oli sitten kylmäävää luettavaa siinä kaupunki
luovutti yrittäjälle j laiturialueen nimellisestä 500e vuokrasta määrättömäksi ajaksi
hallintaan, sopimus uusitaan ilman erillistä käsittelyä ja sisältää oikeuden siirtää
sopimus kolmannelle osapuolelle ( myydä vuokrasopimus). Alueella oli jo valmiina
venepaikkoja noin kolmelle veneelle ilman että yrittäjä investoi centtiäkään. Alku-
aikoina tämä samainen yrittäjä toimi jonkinlaisena satamapoliisina hätistellen
julkisen veneluiskan käyttäjiä mikäli nämä jättivät veneensä laitureihin edes
vähäksi aikaa, vaikka vuokrasopimuksessa oli maininta tilapäisestä käytöstä ulko-puolisille. Vuokrasopimuksen laatija kaupungin asianajaja oli vielä halunnut itselleen
työrauhan tulevaisuudessa ja ulkoistanut erimielisyydet vuokrasopimuksesta
suoraan raastuvanoikeudessa käsiteltäviksi. Satamahanke teki sittemmin mahalaskun, oikeassa oli Suomenlinnan perustaja August ehrensvärd lausuessaan
Tvärminnen rannan olevan huono paikka satamalle, kyllä historia opettaa !
Kaupungin vuokrasopimukset
Anonyymi
0
105
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092300Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???26954- 71902
- 103896
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha568830- 82728
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik25624- 64606